Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan tulee perustua samoihin arvoihin kaikissa tilanteissa. Ihmisoikeudet eivät saa olla valikoiva periaate.
Yhdysvallat on vuosi vuodelta Suomen turvallisuusympäristössä yhä suurempi tekijä poliittisten päätösten takia.
Yhdysvallat on kuitenkin vuosikymmenten ajan osallistunut sotilaallisiin operaatioihin ja vallankaappauksiin eri puolilla maailmaa ajaen omia hegemonistisia etujaan, joiden seuraukset ovat olleet tuhoisia siviiliväestölle ja alueen vakaudelle.
Viimeaikaiset iskut Iraniin ovat jälleen lisänneet jännitteitä alueella ja herättäneet kysymyksiä Yhdysvaltain toiminnasta. Iskut siviilikohteisiin, kuten Minabin tyttökouluun, jossa kuoli 168 koulussa opiskelevaa tyttöä, ovat järkyttäviä uutisia.
Myös Israelin toiminta Gazassa on herättänyt laajaa kansainvälistä arvostelua ihan syystäkin, kymmeniä tuhansia kuolleita siviileitä, enimmäkseen naisia ja lapsia.
Kansainväliset järjestöt, YK:n asiantuntijat ja monet valtiot ovat ilmaisseet vakavan huolensa siviilien kärsimyksestä, humanitaarisesta tilanteesta ja mahdollisista kansainvälisen humanitaarisen oikeuden loukkauksista. Monet tahot kutsuvatkin Israelin toimia Gazassa kansanmurhaksi. Samaan aikaan Israel iskee muihinkin valtioihin ja miehittää alueita aiempien miehitettyjen alueiden lisäksi Libanonista, sekä Syyriasta.
Azovin ja Suomen yhteistyö on harkittava uudelleen
Myös äärioikeistolaisen Azovin ja virallisen Suomen yhteistyö on huolestuttavaa; kyseessä on kuitenkin sotarikoksia tehnyt avoimesti natsismia ihaileva äärioikeistolaispataljoona, joka kuuluu nykyisin Ukrainan asevoimien alaisuuteen.
Lisäksi myös Ukrainassa natsikollaboraattori Andriy Melnykin uudelleenhautaus ja toisen natsikollaboraattorin Stepan Banderan ylistys koulukirjoissa olisi syytä tarkastella uudestaan kriittisesti Puolan tapaan.
Andriy Melnyk ja Stepan Bandera syyllistyivät molemmat puolalaisten, kommunistien ja juutalaisten joukkomurhiin toisen maailmansodan aikana, sekä tekivät yhteistyötä Natsi-Saksan kanssa. Suomen ei tule missään nimessä rakentaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaansa sokean lojaalisuuden varaan, kuten nyt on käynyt. Poliittisen eliitin aatteista ja ajattelumaailmasta johtuva sokeus on vaarallista Suomen kannalta.
Liittolaisuuden ei välttämättä tarvitse tarkoittaa sitä, että hyväksymme kaiken, mitä kumppanimme tekevät. ”Todellinen ystävyys” kestäisi myös rehellisen kritiikin.
Siksi on perusteltua arvioida myös Suomen asehankintoja, kumppanuuksia ja puolustusyhteistyötä. Jokaisen hankinnan tulisi olla linjassa Suomen arvojen, kansainvälisen oikeuden ja pitkän aikavälin turvallisuusetujen kanssa.
Asehankinnat Israelista ja Yhdysvalloista, sekä Ukrainan kanssa tehtävä yhteistyö ja aseapu tulisi arvioida uudelleen.
Rauhaa, oikeusvaltiota ja ihmisoikeuksia ei pidä puolustaa vain puheissa, vaan myös teoissa ja poliittisissa valinnoissa.
Vahva Suomi tekisi omat päätöksensä suvereenisti, ajaisi rauhaa maailmalla ja uskaltaisi sanoa ääneen myös sen, mikä on epämukavaa omille liittolaisilleen.
Nicholas Wilkman
Kuva: Jaber Jehad Badwan, lähde Wikimedia Commons, lisenssi CC BY-SA 4.0
9 kommenttia julkaisuun “Suomen suhde Yhdysvaltoihin ja Israeliin arvioitava uudelleen”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tulee tässä usein mieleen lukiessa näitä juttuja, että kuinka paljon näitä luetaan ja kuinka paljon lukijat ovat ns. venäjän myönteisiä.
Sattumalta HSssa oli artikkeli, jossa oli joku gallup siitä, että onko Suomi tukenut Ukrainaa jo liikaa, sopivasti vai liian vähän. Minulle oli pieni yllätys se, että vihreää ja vasemmistoa kannattavat olivat sitä mieltä, että voisi tukea enemmänkin. Oikeisto oli jo sitä mieltä, että alkaa riittämään.
Mikä siinä oikein on, että ihmiset eivät osaa tai halua ajatella itänaapurin olevan hyvä naapuri, jonka kanssa olisi hyvä elää ilman kaiken maailman propagandaa.
Vasemmiston henkistä tilaa voisi kuvaella sanonnalla ”olla Paavillisempi kuin Paavi itse”, sillä edelleenkin pelätään leimautumista Putin`in kätyriksi, tai muuta vastaavaa…
Niin, eikö vasemmisto, joka on ottanut omakseen kapitalismin ja militarismin olekin aivan kuin oikeisto? Olisi tunnustettava, ettei voi palvella kahta herraa. Kapitalismiin – tai markkinatalouteen -jos se kuulostaa kauniimmalta, ei sisälly mitään sellaista järjestelmän sisäistä, johon vasemmisto voisi vedota vaatiessaan kohtuutta. Yleinen etu, ihminen jne. eivät kapitalismissa lopulta ole poliittisten ratkaisujen lähde ja päämäärä, paitsi tietenkin puheiden tasolla. Vasemmisto(liitto) onkin puolue sellaisille, jotka haluavat, mutta eivät vastalauseitta, alistua kapitalistiseen ja militaristiseen komentoon.
Nykypäivänä erilaisiin gallupeihin tulee suhtautua skeptisesti; jo niiden kysymysten asettelu ja otanta mahdollistavat manipulaation. Mutta tässä tapauksessa siinä saattaa olla perääkin. Vihreiden osalta kokemukseni mukaan amerikkalaisten thinktankien luoma Putin -irvikuvapropaganda on purrut hyvin jo 2000-luvun alusta lähtien. Vasemmistoliitossa taas vaikuttaa ilmiö, jota voisi kutsua Pietari-syndroomaksi (Raamatun mukaan). Kun Neuvostoliitto katosi, kielsivät monet koskaan kannattaneensa sitä, ja kun nyky-Venäjän poliittinen järjestelmä lisäksi määriteltiin fasistiseksi (by Am. thinktank), tuli maasta oiva sylkykuppi vasemmistolaiselle. Vielä G.W. Bushin kaudella puntit USA:n kanssa olivat melko tasan, mutta ”edistyksellisen” Obaman tultua presidentiksi maasta tulikin äkkiä enkelivaltio, jolloin pahuuden valtakunnan rooli lankesi pelkästään Venäjälle.
Jo isonvihan päivistä asti on levitetty venäjävastaista propagandaa ja osittain senkin seurauksena kävimme N-liiton kanssa kaksi sotaa toisen maailmansodan kestäessä. Sen jälkeen saimme elää nelisenkymmentä vuotta poliittisesti rauhallisia aikoja, jolloin Suomi nousi maailman hyvinvointivaltioiden joukkoon kovalla työllä. Varsin pian Kekkosen kuoleman jälkeen alkoi tämä lännettäminen, jonka seurauksena olemme antaneet pois suvereniteettimme. Meidän raha-asiamme päätetään Brysselissä, ja puolustusvoimia johdetaan viime kädessä Ruotsista ja kuulumme johonkin Norfolkin komentokeskukseen, josta koordinoidaan puolustusta. Ja yhä syvempää integraatiota tavoitellaan. Vihapuheesta on tullut uusi normaali ja Venäjästä ei voi sanoa edes mitään neutraalia ilman, että joku polttaa päreensä. Kun osallistun Naapuriseuran tilaisuuksiin, niistä on parempi olla hiljaa. Mainittakoon vielä, että tekeillä on lakiesitys, joka kieltää väärinpuhumisen. Tarkoittanee ainakin hallituksen, ministerien, presidentin, NATOn, EU:n tai Ukrainan arvostelemista. Maksimirangaistus lain rikkomisesta on neljä vuotta vankeutta.
Vasemmistosta sen verran, ettei meillä enää ole mitään oikeaa vasemmistoa, vaan valevasemmisto, joka noudattaa tismalleen samaa maahanmuuttopolitiikkaa ja ulkopolitiikkaa, kuin porvaripuolueetkin. Kaiken lisäksi he estävät oikeiden vasemmistolaisten asettumisen ehdolle vaaleissa, kuten vaikka Markus Mustajärven ja Johannes Yrttiahon tapaukset osoittavat.
Suomen ulkopolitiikka on sidoksissa EU:ssa tehtyihin päätöksiin, joita muovaavat Kallas ja Von der Layen, molemmat Venävihaajia..
Näinhän se on. Laajentaisin aihetta kysymykseen, miksi ylipäänsä pitäisi valita jokin puoli (paitsi tietty selvissä tapauksissa, joihin luen esimerkiksi häikäilemättömät hyökkäykset Iraniin) ja varsinkin siihen kysymykseen, miksi ainakin länsimaat tuntuvat rakentavan jatkuvasti vastakkainasetteluja. Suomenkin valtamedian sanoisinko henki on mustamaalata kaikkia niitä, jotka eivät aja USA-Naton etuisuuksia.
Suomi on siis valinnut puolensa vastustaa ainakin Venäjää (toivottavasti ei kuitenkaan sotaan asti), mutta ilmeisesti myös mm. Kiinaa, mutta ei siksi, että nämä käyttäytyisivät uhkaavasti tai muuten huonosti (länsi käyttäytyy huonommin), vaan juurikin lännen valta- ja talouspoliittisia pyrkimyksiä edistääkseen. Suomella olisi tuhannen taalan paikka varmistaa rauhaa, mutta olemme valinneet agendaksemme lisätä vastakkainasettelua ja tukea idoliemme sotia.
Mitä Israeliin tulee, niin usein ollaan mielestäni liian mustavalkoisia puolesta tai vastaan. Uskonnot näyttelevät tuolla alueella isoa roolia. Israeliin pitäisi suhtautua samalla tavalla kuin muihinkin valtioihin, mutta käsittääkseni väärien Raamatun tulkintojen vuoksi osa kristikansasta suhtautuu siihen fanaattisen myönteisesti. Ihmiset länsimaissa ovat enimmäkseen ateisteja, mutta silti kristillinenkin uskonto vaikuttaa Israel-politiikkaan voimakkaasti lähtien Yhdysvalloista.
Eurooppa on kummallisessa tilanteessa: se on liittoutunut vihollisensa kanssa, eikä edes hämäykseksi, vaan tosissaan.
Kansalaiset on aivopesty rähmälleen pahan valtakuntaan ilman olympiaboikotteja!!