SYVÄ ISKUMME ON

Pekka Veitsi aloittaa

Naapuriseura Sanomissa aloittaa nyt pakinoitsijana tunnettu Suomen
kansalainen salanimellä Pekka Veitsi. Jos nimimerkki muistuttaa jonkun
mielestä edesmenneen presidentti Urho Kekkosen kirjoituksia Suomen
Kuvalehdessä, kysymys on puhtaasta sattumasta.
Pekka Veitsi on varhaista keski-ikää vanhempi tiede- ja kulttuuriasioista
piittaamaton yhteiskunnallinen tarkkailija, eläkkeellä oleva urkinnan
asiamies. Useat hänen juttunsa perustuvat kyseenalaisin keinoin hankittuun
äänitteeseen.

Syvä iskumme on

Asevelvollisuus voitaisiin lakkauttaa ja perustaa isänmaalliset iskujoukot, jotka koostuisivat nykyisen Suomen puolustusvoimien upseereista, Mediapoolin (HS, Yle, UPI, Hybridikeskus ym.) sodanlietsojista, hallituksen sotaintoisista ministereistä, heidän myötäjuoksijoistaan eduskunnassa sekä armeijan ylipäälliköstä.

Kokkeleille Väiski Vemmelsääri ja Kelju K. Kojootti lyödään rynkky kouraan ja kärrätään ne metsänlaitaan johtamaan iskujoukkoja.

Kiilusilmäinen Kelju K. ei jää ihmettelemään, vaan kääntää kuononsa kohti metsää. Ja sitten mennään. ”Verta pakkiin”, mylvii K., ja antaa rynkyn puupatien laulaa. 

Hieman hitaamilla, mutta kestävämmillä maratoonarin soluilla varustettu Vemmelsääri oikaisee jo hieman huurtuneet kakkulansa, päästää ilmoille kiimaisen Nato-huudon ja lähtee loikkimaan kanervikossa varsin vakuuttavan oloisesti Kojootin perään, saavuttaen tämän nopeasti.

Isänmaalliset iskujoukot rymistelevät kannoilla. 

Hesarin pullean Pekka Hakalan huutaessa ”saatanan ryssät”, lapikas jää pintajuuren alle, ja Pekka putoaa pötkölleen. Muut tallovat sumeilematta Pekan yli ja ohi. 

Pekka jää lärvi turpeessa pohtimaan ylpeyden ja lankeemuksen suhdetta, kun muut painavat oksat ryskyen eteenpäin, Riiheläinen etunenässä.

Ei aikaakaan, kun Kojootti huomaa Vemmelsäären selän vilkkuvan jo kaukana puiden lomassa, ja kuinka muutama ketunpoika on ilmestynyt hänen omille kannoilleen, ilmeisestikin hänet emokseen tulkiten.

Sitten kuuluu laukaus. Ja toinen. Kojootti pysähtyy, nostaa kätensä merkiksi ja kääntää naamansa iskujoukkoihin päin, jotka jähmettyvät aloilleen näkemästään.

”Ei ollut rynkky tuo”, murahtaa K., ja samassa ketunpoikaset pinkaisevat pakoon ymmätäessään virhearvionsa.

Vemmelsäären hahmo lähestyy vauhdilla Kojootin iskujoukkoja. 

”Ryssä tulee, ne ampuu meitin!” 

Muutama hauli takamuksessa oli tehnyt maratoonarista pikajuoksijan, jota seuraa muutama jänis ja yksi rusakko.

Vemmelsääri ei niitä havaitse, koska rillit on jo aivan huurussa.

Hän painaa menemään ihan fiilispohjalta yllättävän pushbackin iskeydyttyä hänen selkäpuolelleen, eikä havaitse osuneensa Palsternakkaan, Aaltolaan, Jokiseen ja Jokisipilään läpijuoksussaan iskujoukkojen halki, vaan jatkaa yhtä soittoa lähtöpisteeseen.

Vemmelkoipi oli erehtynyt. Hän ei tiennyt, että parhaillaan oli menossa lakisääteinen jänönmetsästyskausi, jonka seurauksena hän oli saanut hieman lyijyä nahkaansa juoksua piristämään.
Hän pyyhkii kekkulikakkulansa, suoristaa selkänsä ja ottaa ylipäällikön ilmeen.

”Iiskujouukooot, takaisin, ars, ars!”

Väsähtänyt ja taisteluintonsa menettänyt iskuryhmä Kelju K:n johdolla löntystelee lähtöasemiin muutaman pidellessä olkapäätään.

Yksi joukon harvoista naisedustajista, Sari Hallelujah, kävelijä jo luonnostaan, kaivaa selviytymispakkauksestaan jeesusteipin ja Vemmelsäären vastustelusta huolimatta määrätietoisesti laastaroi sillä osumaa saaneet sontalihakset ja luo armollisen katseen iskujoukkoihin.

”Eiköhä myö poja mennä kotio.” 

Hyväksyvän mutinan saattelemana isänmaalliset iskujoukot jättävät päivän leikit ja palaavat helpottuneina, mutta hieman lyötyinä lihapatojen ääreen.