Viro hyväksyy Nato-liittolaistensa ydinaseet alueelleen
Suomen eteläisellä naapurilla Virolla ei ole mitään sitä vastaan, että sen Nato-liittolaiset toisivat maahan ydinaseita,
Suomen eteläisellä naapurilla Virolla ei ole mitään sitä vastaan, että sen Nato-liittolaiset toisivat maahan ydinaseita,
EU:n Eurooppa-neuvoston maaliskuisessa kokouksessa, jossa Suomea edusti kokoomuslainen pääministeri Petteri Orpo, päällimmäiseksi aiheeksi nousi Ukrainan
Kynttilän liekki lepattaa voimakkaimmin, kun se on sammumassa. Vertaus on osuva myös EU:n osalta, sillä
Tällä kirjoituksella ei voi olettaa olevan vaikutuksia mihinkään, sillä suuret päätökset on tehty kulisseissa. Tärkeää on kuitenkin, että aikakirjoihin jää merkintä siitä, mihin Suomen vallannut riistoglobalistinen ideologia on viemässä.
Pääministeri Petteri Orpo lausui kysyttäessä, ettei hän ole erityisen mielissään siitä, että suomalaisia oli osallistunut