Saksa saa uuden puolueen: Wagenknecht ilmoittaa puolueen perustamisesta
Saksalaispoliitikon Sahra Wagenknechtin puoluehanke etenee.
Saksalaispoliitikon Sahra Wagenknechtin puoluehanke etenee.
Valtio uhkaa lopettaa ensi vuonna kokonaan Suomi-Venäjä-seuran rahoituksen. Seura ei ole ensimmäistä kertaa valtiovallan vainoama.
Tarkkailjoitten mukaan hallitusneuvotteluista odotetaan suuren linjamuutoksen edessä pitkiä.
”Maanantaina julkaistu paikkatietomateriaali osoittaa, että venäläisjoukot ovat edelleet marginaalisesti”
Puolan parlamenttivaalien äänestysaktiivisuus oli ennätyskorkea 73 prosenttia. Se on korkein luku sitten vuoden 1989.
Puolan vaalikampanjaa ovat hallinneet maahanmuuttokysymys sekä mediassa näkyvästi esillä olleet hyökkäykset EU:n ja Saksan roolia vastaan. Vaakalaudalla on myös Puolan tuki Ukrainalle, jonka suhteen maassa on esitetty radikaaleja suunnitelmia.
Puolustushallinto ja Suomen Nato-edustusto eivät ole kertoneet, ottaako Suomi osaa tämän vuoden Steadfast Noon -harjoitukseen.
Suomalais-venäläinen laulukerho on saanut vakiintuneita laulajia joukkoonsa.
”En edes tiennyt tämän putken olemassaolosta”, Putin sanoi tiedotustilaisuudessa.
Suomen talouden epäsuotuisa kehitys ja venäläisten kiinnostuksen puute kuihduttavat maidemme taloussuhteita.