Naamiot riisutaan: Nato Yhdysvaltojen hyökkäysliittona
Vuosikymmeniä maailman johtavan suurvallan asemassa ollut Yhdysvallat taistelee nyt säilyttääkseen hegemonin asemansa. Siksi Yhdysvallat vaatii
Vuosikymmeniä maailman johtavan suurvallan asemassa ollut Yhdysvallat taistelee nyt säilyttääkseen hegemonin asemansa. Siksi Yhdysvallat vaatii
Tänä vuonna on ainakin kolme merkittävää huippukokousta, joiden perusteella on pääteltävissä, mihin suuntaan geotaloudellinen ja
Kun Suomi liittyi Natoon vuonna 2023, päätös ymmärrettiin laajalti välttämättömäksi vastaukseksi silloiseen tilanteeseen ja askeleeksi
Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö käsky ydinaserajoitusten poistamisesta Suomen lainsäädännöstä olisi tullut sotilasliitto Natolta. Tämän
Professori Juhani Suomen artikkeli on ilmestynyt aikaisemmin Kulttuurivihkoissa 1.1.2026. Naapuriseuran Sanomat julkaisee Suomen artikkelin nyt
Venäjän presidentti Vladimir Putin arvioi laajasti Suomen ja Ruotsin liittymistä sotilasliitto Natoon vuotuisessa Valdain keskusteluklubissa
Suomella olisi nyt mahdollisuus ottaa todella merkittävä askel Euroopan turvallisuustilanteen parantamiseksi sanoutumalla irti DCA- ja NATO-sopimuksista ja julistautumalla uudelleen puolueettomaksi.
On ehkä vaarallista jossitella, varsinkin nyt, kun Donald Trump järjestelee ihmiskuntaa uuteen asentoon. Trumpin röyhkeys
Muutama vuosi sitten – ennen Suomen Nato-jäsenyyttä – kirjoitin pelkääväni, että jonain päivänä Karjala takaisin-henkiset
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) kieltäytyy yhä vastaamasta kysymykseen, aikooko hallitus muuttaa ydinenergialakia siten, että ydinaseiden