Kysymys on Suomen olemassaolosta
Naapuriseura ei ota kantaa puoluepoliittisesti. Piste. Mutta presidentinvaalissa ei olekaan kysymys siitä, vaan Suomen olemassaolosta
Naapuriseura ei ota kantaa puoluepoliittisesti. Piste. Mutta presidentinvaalissa ei olekaan kysymys siitä, vaan Suomen olemassaolosta
”Haavisto vahva vastapaino sekä Stubbille että Halla-aholle”
Iranin sotavalmius ja sotilastekniikka ovat huippuluokkaa.
Montako kevättä, kesää vielä. Ajatus hiipii väistämättä. Silti odotan kevättä.
Slovakia haluaa avata vuonna 2022 Yhdysvaltain kanssa tehdyn puolustussopimuksen.
Ovatko suomalaiset Helsingin Sanomien kanssa samaa mieltä ydinaseista?
Kuuban hallitus ehdottaa sitoutumattomalle liikkeelle kansainvälisen suojeluoperaation välitöntä käynnistämistä Gazan alueella.
Kaikkien aikojen typerin vaalikampanja päättyköön opportunistin voittoon.