Milloin urheiluseuran nimi ylittää hyväksyttävyyden rajat?
Suomen Palloliitto on selvittänyt Ukrainalaiset Suomessa ry:n virallisen jalkapallojoukkueen FC Cynical Banderasin nimen taustat ja
Suomen Palloliitto on selvittänyt Ukrainalaiset Suomessa ry:n virallisen jalkapallojoukkueen FC Cynical Banderasin nimen taustat ja
Teimme elokuun lopulla vaimoni kanssa onnistuneen kesälomamatkan Venäjälle Tatarstanin pääkaupunkiin Kazaniin ja Jekaterinburgiin. Jekaterinburg, entiseltä
Tietokirjailija Pentti Sainio paljasti vuonna 2021 julkaistussa kirjassaan ”Kansakunta kenraalien käsissä”, että eduskuntaa ja suomalaisia
Lännen keskeinen synti on ollut Venäjän aliarviointi, sanoo sveitsiläinen eversti evp. Jacques Baud. Hän on
Naapuriseuran sanomat julkaisee tällä viikolla toimittaja Pentti Sainion vuonna 2021 ilmestyneen teoksen ”Kansakunta kenraalien käsissä”
Lehtien kultainen sade syysaamussa. Ihmiselämä ei niin kummallista. Kuin tuuleen lentävä lehti maan tomua
Viime vuoden joulukuussa Euroopan unioni teki laajaa kohua herättäneen pakotepäätöksen. Unioni kohdisti entiseen Sveitsin strategisen
Suomessa valtavirtamedia on jättänyt pääosin kertomatta, mistä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Venäjän presidentti Vladimir
Sivistysmaa Suomi sallii eläinten tulla itärajan yli tänne mutta ei ihmisten! Lähes kaikki suomalaisten ja
Launtaina 5. syyskuuta Yhdysvaltain rauhanneuvottelijat Steve Witkoff ja Jared Kushner keskustelivat Moskovassa presidentti Vladimir Putinin