Venäjän budjetti tasapainossa
Taloudella on määrättyjä perusominaisuuksia, joiden toteuttamatta jättäminen suistaa maat ja kansakunnat kriiseihin, jos niitä ei
Taloudella on määrättyjä perusominaisuuksia, joiden toteuttamatta jättäminen suistaa maat ja kansakunnat kriiseihin, jos niitä ei
Suomessa toimittajien osallistuminen puolustus- ja turvallisuuspoliittiseen keskusteluun on poikkeuksellisen kiihkeää. Silmiinpistävänä erona muihin maihin on,
Ranskan presidentinvaaleihin on aikaa enää vajaa vuosi. Vaalikamppailu on kiihtymässä ja ehdokkaiksi on jo nyt
Kun tutkimusyhteisöjen, liike-elämän ja politiikan vaikuttajia Aasiasta ja globaalista etelästä – ja muutama Euroopasta ja
Venäjä iski viikonloppuna kovaa Ukrainaan eri ohjuksin. Massiivisessa iskussa käytettiin Oreshnik-järjestelmää, Iskandereita, Kinzhaleja ja Zirkon-ohjuksia.
Ranskan ns. viides tasavalta valmistautuu keväällä 2027 pidettäviin presidentinvaaleihin. Varmaa on, ettei istuva presidentti Emmanuel
Ruplan vahvistumista ei näytä pysäyttävän mikään. Se on jatkunut jo yli puolitoista vuotta. Viime aikoina
Suomi on lännen poliittisten valtakeskusten sekä talous- ja rahoituspiirien kontrolloima vasallivaltio, joka on itsenäinen ainoastaan
Yle on ottanut kantaa ajankohtaiseen kysymykseen, pitäisikö Euroopan keskustella Putinin kanssa. Viime tiistaina Nato-erikoistoimittaja Maria
Kulunut 2000-luku on ollut Lähi-idässä myrskyisä. Israelin jatkuva miehitys palestiinalaisalueilla, ”sota terrorismia vastaan”, Yhdysvaltain hyökkäys