Seymour Hersh saksalaislehdelle: ”Norjalaiset tiesivät mitä tekivät”
Amerikkalainen Pulitzer-palkittu toimittaja Seymour Hersh sanoo saksalaisen Berliner Zeitung -lehden haastattelussa norjalaisten tienneen ja ymmärtäneen,
Amerikkalainen Pulitzer-palkittu toimittaja Seymour Hersh sanoo saksalaisen Berliner Zeitung -lehden haastattelussa norjalaisten tienneen ja ymmärtäneen,
Porissa asuva Marina Kangasniemi ei ole arjessa törmännyt ongelmiin kaksoiskansalaisuutensa takia. ”Minulla on sekä Suomen
”NATOn tavoite on, että jäsenmaat käyttävät vähintään 2% BKT:sta puolustukseen. Suomi on ylittänyt tämän tavoitteen
Yhdysvallat räjäytti Nord Stream -kaasuputket Norjan avustamana. Teon motiivina ei ollut Ukrainan sota. USA oli
Pääministeri Urho Kekkonen kirjoitti kansainvälisestikin merkittävän pyjamantaskupuheen vuonna 1952 tammikuussa. Hän oli joutunut yllättäen sairaalaan
Minulla on suuri ilo kutsua teidät mukaan Naapuriseuran ensimmäiseen keskustelutilaisuuteen. Tähän asti olemme olleet yhteydessä
Media näyttää tehneen täyskäännöksen Mika Aaltolan suhteen. Kauan häntä pidettiin jatkuvasti mediassa Ukrainan kriisin asiantuntijana
Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin mukaan Ukrainan sota alkoi vuonna 2014, eikä helmikuussa 2022. Siitä lähtien
Historioitsija Juhani Suomi täyttää 15.2.2023 tasavuosia. Pian 80-vuotispäivän jälkeen ilmestyy hänen uusin suurtyönsä. Kuin lastu
Katselin korkeaa mäntyä, jonka ikää oli vaikea päätellä, mutta koosta ja ympäryksestä päättelin, että se