Vallattomat eurovaalit 2024

Europarlamenttivaalit (tai eurovaalit) järjestetään 6.-9.6. eli tällä viikolla. 720 onnellista valitaan Euroopan parlamenttiin, Suomesta 15 edustajaa eli yksi enemmän kuin viime kaudella. Vain Suomen eräiden ”analyytikkojen” omissa päiväunianalyyseissa nämä 15 näkyvät ja kuuluvat. Reaalielämä on sitten erikseen.

Eurovaaleihin voi suhtautua monella tavalla, eikä kenenkään kokemus tai tunne ole väärä. Suurin osa suomalaisista – aivan oikein – ei äänestä näissä vaaleissa, äänestysvilkkaus jäi vuonna 2019 vain 42,7%:iin. Joillekin taas vaaleihin liittyy suurta intohimoa ja odotusta, kuin lapsilla ennen joulua.

Europarlamentti on sangen vallaton paikka, sanan varsinaisissa merkityksissä. Vallattoman vallattomia edustajia sekä valtava, ranskalaisittain rakennettu hallintokoneisto. Koko parlamentti kuluttaa vuodessa kaksi miljardia euroa. Euroedustaja eli meppi saa 7 853 euron nettopalkan, 4950 euroa verotonta yleistä kulukorvausta, 350 euroa verotonta päivärahaa, matkat Brysseliin ja Strasbourgiin business-luokassa, 66% korvauksen sairaskuluistaan ja paljon muuta. Lisäksi kaikkien meppien käytössä on autonkuljettajat sekä Brysselissä että Strasbourgissa, jonne parlamentti muuttaa kerran kuussa viikoksi, koska näin on perussopimuksissa sovittu. Alsacen alueen ravintoloitsijoille ja hotelleille tämä on lottovoitto. Suomalaiselle veronmaksajalle käänteinen sellainen.

Euroopan parlamentilla (EP) tai sen jäsenillä ei ole oikeutta tehdä lakialoitteita (kuten vaikkapa suomalaisella kansanedustajalla on). Komissio antaa ehdotuksia asetuksiksi (suoraan velvoittavaa oikeutta) tai direktiiveiksi (jäsenvaltion on säädettävä direktiivin mukainen laki) ja EP joko hyväksyy tai hylkää sen. Muutosesityksiä niihin saavat tehdä poliittiset ryhmät tai tapauksesta riippuen joukko, joka on kymmenesosa tai kahdeskymmenesosa parlamentin edustajista. Suurin osa asioista päätetään ns. yhteispäätösmenettelyssä, jossa parlamentin on löydettävä sopu jäsenmaita edustavan Euroopan unionin neuvoston kanssa.

Brysselissä on kymmeniätuhansia lobbareita, jotka kutsuvat itseään milloin konsulteiksi, milloin neuvonantajiksi, milloin lakimiehiksi, milloin yhteiskuntasuhdeosaajiksi. Myös termiä ”viestintätoimisto” tai ”strateginen viestintä” käytetään. Tehtävä on kuitenkin aina sama: vaikuttaa euroedustajiin tapaamalla heitä, tunnistaa mistä tietoa on saatavilla eli profiloida kohteet, lähestyä kohdetta (kuten avustajaa) pyrkien vuorovaikutukseen tämän kanssa. 

Toimeksiannon mukaisesti avustajaan tai poliittiseen virkamieheen pyritään joko vaikuttamaan tai hakemaan heiltä dataa. Yhdistelemällä tuota dataa ja prosessoimalla se, voidaan asiakkaalle tuottaa sen tarvitsema palvelu tai tieto. Näiden täysin laillisesti ja julkisesti toimivien lobbaustoimistojen palveluja käyttävät niin yritykset, yhteisöt kuin myös valtiolliset toimijat. Tapauksesta riippuen on mahdollista, että toimeksiantajaa tai sen motiiveja pyritään häivyttämään.

Euroopan parlamentissa edustajat istuvat poliittisissa ryhmissä, jotka ovat osittain vakiintuneet, kuten sosialistien S&D tai Euroopan kansanpuolue (EPP), johon kokoomus kuuluu. Varsinaista hallitus-oppositio-asetelmaa ei ole, mutta suurimmat ryhmät tekevät keskenään kompromissit. Näiden kompromissien arkkitehteinä toimivat usein näiden ”viestintätoimistojen” salkkumiehet omine vaikuttajineen ja vaikuttimineen.

Suomen keskustelu ylittää parodiahorisontin

Suomessa on käyty lähes hysteeristä keskustelua siitä, millaista yhteistyötä mikäkin porukka tekee eurovaalien jälkeen Euroopan parlamentissa. Erityisesti termi ”laitaoikeisto” on muuttunut jokapäiväiseksi epistolaksi. Vanhaa sanontaa toistaen, luut on heitetty, mutta lihoja ei niiden ympärille ei ole. Kun ei ole heiniä, syövät hevoset tallista seiniä.

Tällä hetkellä tilanne on, että Viktor Orbánin Fidesz-puolueen edustajilla ei ole ryhmää, koska heidät erotettiin (muodollisesti he erosivat) EPP:stä. Eräänä vaihtoehtona on pidetty, että Orbán, Ranskan kansallinen rintama (RN) ja Melonin johtama Italian veljet muodostaisivat uuden ”kansalliskonservatiivisen” ryhmän rungon. Koska maita tulee olla seitsemän, he saisivat helposti kasaan pienempien delegaatioiden (tarvittaisiin vähintään neljä lisää) avulla parlamenttiryhmän. Eräissä arvioissa on esitetty, että Puolan Laki ja Oikeus-puolue (PiS) liittyisi tuohon uuteen ryhmään.

Mikä sitten muuttuisi? Lyhyesti voi vastata, että ei mikään. Yksinkertaistetusti kyse olisi siitä, että käytännössä RN ja Orbán olisivat osa perussuomalaisten nykyistä ECR-ryhmää (joko samalla tai uudella ryhmänimellä). Mikäli näin käy, joutuu kovana Kreml-kriitikkona profiloitunut tuleva persumeppi Sebastian Tynkkynen samaan ryhmään sellaisten puolueiden kanssa, joita Suomessa on pidetty ”putinistisina”. Ryhmärakenteen kautta puolueet voivat saada varoja käyttöönsä, mutta jo nyt EU- ja eurokantojaan pehmentänyt RN ei tule olemaan minkäänlaisen muutoksen ajuri. Tätä rakennemuutosta voidaan kuvata enemmän niin, että nykyistä EU-järjestelmää kannattavat puolueet tarvitsevat itselleen samalla riittävän uskottavan, mutta kuitenkin jonkinlaisen ”kriitikon” viittaan puetun ryhmäimagon Euroopan parlamentissa.

Perussuomalaistenkin uho on taittunut ja he joutuvat taipumaan tässä skenaariossa hyvin erilaiseen ryhmään, kuin mihin lähtivät vääriä ulkopoliittisia kantoja pakoon (Perussuomalaiset siirtyi osana kokoomuksen ja Suomen valtiojohdon kanssa tehtyä sopimusta ID-ryhmästä ECR-ryhmään 5.4.2023 varmistaen samalla hallituskelpoisuutensa).

Ne puolueet, kuten Saksan AfD, jotka eivät tähän uuteen kultapossukerhoon pääse, jäävät joko ryhmättömäksi tai sitten muodostuu AfD:n ja eräiden muiden puolueiden muodostama suverenistinen ryhmä. Ilmeisesti tämän aavistaen, Helsingin Sanomat nosti esiin 3.6.2024 bulgarialaisen suverenistipuolueen Vazrazhdanen (Възраждане) ikävässä valossa.

Ryhmäkuviot luonnollisesti elävät vielä ja ovat olleet oivaa poliittista teatteria, jota on ollut tarjolla tuhansia palstamillimetrejä. Olennaista ”laitaoikeisto”-keskustelussa on havaita se, mihin jäljet johtavat ja kuka keittoa hämmentää. EPP:n eli kokoomuksen viiteryhmän ”kädenojennus” ECR:n suuntaan on ainoastaan jekku, jolla pyritään samalla sulkemaan pois se, että Orbánin Fidesz olisi osa jotakin ryhmää ja tarjotaan samalla valtaa jonkinlaisen kuvitteellisen maltillistumisen kautta.

Kyseessä on siis asetelma, jossa ”oikealle sivustalle” tarjotaan yhteistyötä, joihin joku tarttuisi ja osa ei. Eli hajota ja hallitse, ei sen enempää. Kuten Suomessakin on todettu, on Melonin johtama Italian veljet itse asiassa hyvin EU-myönteinen puolue, joka jakaa Yhdysvaltain neukonservatiivien näkemyksen ulkopolitiikasta.

On tärkeää tunnistaa Orpon (tai EPP:n) tavoitteet. Tavoitteena ei ole tietenkään minkäänlainen ”yhteistyö”.

Tavoitteena on luoda pelitilanne, joka tasoittaa mahdollisimman paljon tietä sille, että Euroopasta saadaan luotua entistä keskinäisriippuvaisempi alue, jossa valtaa on keskitetty Brysseliin. Samalla varaudutaan tilanteeseen, jossa EU:n kontolle jää entistä isompi osa (tai jopa kokonaan) Ukrainan sota, mikäli Yhdysvallat päättää jättää leikin sikseen. Kuten ranskalaisen Le Monde-lehden pääkirjoitustoimittaja Sylvie Kaufmann kirjoitti 29.5.2024: ”Nykyään monet länsimaiset asiantuntijat ovat valmiita myöntämään: Washingtonille Ukrainan sota ei ole eksistentiaalinen”.

Suomen sosiaalidemokraateille tämä ”laitaoikeisto”-keskustelu on tullut kuin tilauksesta, sillä he tietävät, että keskustelulla saadaan huomio pois kaikkein olennaisimmista asioista, kuten Suomea odottavista miljarditason jäsenmaksukorotuksista. SDP:tä lähellä oleva Kalevi Sorsa-säätiö  arvioi raportissaan 22.5.2024 ”Pöytävaraus yhdeksälle Neljä skenaariota EU:n laajentumiselle ja uudistumiselle”, että Suomen vuosittainen lisälasku voi nousta jopa 420 miljoonaan euroon. Luonnollisesti päälle tulevat muut EU:n budjetin korotukset. Suomen jäsenmaksun ilman jo tätä laajentumista on arvioitu nousevan kolmeen miljardiin euroon vuonna 2028 (Julkisen talouden suunnitelma 2025-28). Puhutaan tähtitieteellisistä summista ja siksi juuri niistä ei puhuta.

Tannerilainen nyky-SDP ei tietenkään ole hylännyt wanhaa aseveljeään, kansallista kokoomusta ja laitaoikeistopuheet sekä kengänumeroleikki sillä, millaisia ryhmiä Euroopan parlamenttiin tulee tai ei tule, loppuu pian. Agenda on selvä ja suunta on asetettu. Kunhan perussuomalaiset ovat kokoomuksen apurina tehneet tarvittavat leikkaukset ja muutokset työrauhalainsäädäntöön, voi perussuomalaisia odottaa jopa jo ennen seuraavia vaaleja paikka oppositiossa. Heille olisi nimittäin käyttöä ohjattuna oppositiona kritisoimassa tulevia EU:n yhteisvelkapaketteja, joita valtiovarainministeri ja Vantaan mies Antti Lindtman esittelee, niiden hyödyllisyyttä auliisti kehuen.

Eurovaalit sujunevat siis vallattoman vallattomasti, kuten niiden kuuluukin.