Unkarin pääministerin Viktor Orbanin selvitys keskusteluista Ukrainan, Venäjän, Kiinan ja Turkin presidenttien sekä Yhdysvaltain entisen presidentin Donald Trumpin kanssa julkistettiin torstaina. Kyse on Orbanin Eurooppa-neuvoston puheenjohtajalle Charles Michelille lähettämästä kirjeestä.
Keskusteluista tehdyn arvion lisäksi Unkarin pääministeri tekee kirjeessään konkreettisia ehdotuksia siitä, mitä pitäisi tehdä.
Ensimmäisenä huomionaan Orban haluaa tuoda esille sen, että Ukrainan sota on radikaalisti lähiaikoina kiihtymässä. Hän sanoo henkilökohtaisesti voineensa todistaa, että sotivat osapuolet ovat päättäneet laajentaa sodankäyntiä eikä kumpikaan halua tehdä aloitteita tulitauosta tai rauhanneuvotteluista. ”Siksi voimme otaksua, etteivät jännitteet ole hellittämässä eivätkä sodan osapuolet ole aloittamassa ulospääsyn etsimistä konfliktista ilman ulkopuolelta tulevaa merkittävää panosta”.
Unkarin pääministeri toteaa kolmen globaalin voiman; Euroopan unionin, Kiinan ja Yhdysvaltain, voivan vaikuttaa tapahtumien tulevaan kehitykseen. Orban viittaa myös Turkkiin, joka tärkeänä alueellisena voimana on ainoana pystynyt toimimaan menestyksellisesti välittäjänä Ukrainan ja Venäjän kesken vuoden 2022 konfliktin alkamisen jälkeen.
Orban toteaa Kiinan jatkavan kansainvälistä politiikkaa koskevien päätöstensä linjausta kehottaen osapuolia tulitaukoon ja rauhanneuvotteluihin. Orbanin mielestä Kiina on valmis vielä aktiivisempaan rooliin, mutta vain, jos mahdollisuus sen osallistumisesta koituvasta menestyksestä on lähes varma.
Orban kertoo olleensa Naton Washingtonin huippukokouksessa ja tavanneensa sen jälkeen Trumpin. Unkarin pääministeri kirjoittaa Yhdysvaltain olevan nyt keskellä presidentinvaalien kamppailua ja siihen kokonaan keskittynyt. Istuva presidentti pyrkii kaikin tavoin pysymään ehdokkaana.
Orban kirjoittaa pitävänsä ilmeisenä, ettei nykyinen presidentti pysty muuttamaan Yhdysvaltain sotaa kannattavaa politiikkaa eikä hänen siksi voi odottaa aloittavan uudenlaista politiikkaa. ”Kuten olemme olleet todistamassa monta kertaa kuluneiden vuosien aikana, tämän kaltaisissa tilanteissa virkakoneisto ilman poliittista johtajuutta jatkaa vanhalla polulla”.
Keskusteluista Trumpin kanssa Orban sanoo tehneensä sen johtopäätöksen, että ulkopolitiikalla on vain vähäinen osuus hänen vaalikampanjassaan, jota hallitsevat sisäpoliittiset kysymykset. Siksi Unkarin pääministerin mielestä ei voi odottaa, että Trumpilta olisi tulossa ennen vaaleja rauhanaloitetta.
”Voin kuitenkin varmuudella sanoa, että heti vaalivoiton jälkeen, eikä Trump odota virkaanastumiseen saakka, hän on valmis toimimaan välittömästi rauhanvälittäjänä”, toteaa Orban.
Unkarin pääministeri kertoo myös, että Trumpilla on jo tätä varten yksityiskohtaisia ja hyvin perusteltuja suunnitelmia.
Orban sanoo olevansa enemmän kuin varma siitä, että siinä todennäköisessä tilanteessa, että Trump voittaa vaalit, Ukrainan sodasta aiheutuvan taloudellisen taakan jakamisessa suhde Yhdysvaltain ja Euroopan unionin välillä muuttuu merkittävästi ja EU:n kannalta huonompaan suuntaan.
Yhdysvaltain sotaa kannattava politiikka on Orbanin mielestä kopioitu Euroopan noudattamaksi strategiaksi transatlanttisen yhtenäisyyden nimissä. Euroopalla itsellään ei ole tähän mennessä ollut omaa suvereenia ja itsenäistä strategiaa tai toimintasuunnitelmaa. Orban ehdottaa keskustelua siitä, onko tämänkaltaisen politiikan jatkaminen enää tulevaisuudessa järkevää.
Unkarin pääministerin mielestä vankalla moraalilla perustellun ja rationaalisen mahdollisuuksien ikkunan löytäminen nykyisessä tilanteessa voisi aloittaa uuden luvun politiikassa. ”Tässä uudessa tilanteessa voisimme pyrkiä liennyttämään jännitteitä ja/tai luomaan edellytykset väliaikaiselle tulitauolle ja/tai rauhanneuvotteluiden aloittamiselle”, kirjoittaa Orban.
Mitä pitäisi tehdä?
Orban ehdottaa korkean tason keskustelujen aloittamista Kiinan kanssa seuraavan rauhankonferenssin järjestelyjen edellytyksistä. ”Samanaikaisesti kun jatketaan nykyisiä korkean tason poliittisia yhteyksiä Ukrainaan on myös avattava uudelleen suorat diplomaattiset keskusteluyhteydet Venäjään, samoin myös poliittiset yhteydet”.
Orban toteaa myös, selvästi EU:hun viitaten, että ”olemme menettäneet Ukrainan sotaan ottamamme kannan vuoksi globaalin etelän arvostuksen”. Tämä on hänen mukaansa vienyt transatlanttisen yhteisön ”eristäytymiseen” globaalista etelästä. Siksi Unkarin pääministeri pitää välttämättömänä koordinoitua polittista avausta myös globaliin etelään.
Orban toivoo, että hänen selvityksensä ja ehdotuksensa voisivat olla hyödyksi, kun Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja tekee mahdollisia ehdotuksia ja aloitteita EU:n jäsenmaiden johtajille sopivaksi katsomanaan ajankohtana.
18 kommenttia julkaisuun “Orbanin ehdotus rauhanpolitiikasta”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Orbàn on tietysti oikealla asialla ihmisyyden ja vapaan kehityksen kannalta. Mutta..
Kysymys on pitkälti siitä, kellä tai keillä on ote ympäri maailman levittäytyneestä sotateollisesta kompleksista, joka nykytilanteessa tahkoaa rahaa enemmän kuin koskaan historiansa aikana. Kysymys ei vallitsevissa kehyksissä ole alkuunkaan riippumattomasta poliittisesta päätöksenteosta.
Ajatellaan esim. Suomen tilannetta, josta muuan tunnettu talousanalyytikko eräässä kommunikointiyhteydessä lausui, että Suomen päättäjät mahtuvat kaikki yhteen tilataksiin. Ei ole silloin ajateltavissa että siellä istuisi eduskunta tai valtioneuvosto. Jos tämä ajatus projisoidaan nyt globaalitasolle, niin tilatakseja on tietysti useampi, mutta jossain on ohjelma siitä miten ja missä ne ajavat, ja ketkä niissä istuvat. Suomen nk. poliittinen eliitti on vain joukko juoksupoikia ja tyttöjä, joilla faktisesti ei ole mitään päätäntävaltaa, mikäli aikovat pysyä tehtävissään tai hengissä. Sen vuoksi on paniikinomaisesti julistettava kulloinkin meneillään olevaa nk. fasistieliitin sanomaa.
Henkilökohtaisesti toivon tietysti parasta, mutta olen kyllä skeptinen sen suhteen, ettäkö mitään positiivista kehitystä syntyisi ennen kuin vasta sitten, kun raunioilta on jotain taas alettava rakentaa, jotta elämä jatkuisi.
Ts. Tämä tarkoittaa sitä, että sykli on taas mennyt yhden jakson läpi.
Poliittisista puolueista kaikkein käsittämättömin (jopa Vasemmistoliiton yli/ali) on ollut vihreiden toiminta niin Suomessa kuin ulkomailla. Suomen vihreät on viime vuosina todella osoittanut olevansa vain Kokoomuksen ”puisto-osasta” kuten vanha sanonta kuuluu. Vihreät vaikuttavat olevan kaikkein sotakiihkoisin puolue mitä Ukrainaan tulee. Eivätkö he tajua, että sota ylipäätään missä ja keiden kesken tahansa on ylivoimaisesti _nopein ja tehokkain tapa_ luonnon tuhoamiseksi! Nykyvihreät on niin perseestä, että saisivat muuttaa puolueensa nimen ”ruskeiksi”. Vielä paremmin puolueen tilaa kuvaisi ”ruskeapaitojen puolue”, sillä niin ”hyvää pataa” he ovat Ukrainan natsien kanssa.
Kaikki tuo perustuu tietenkin lännen (lue: Washingtonin) valheelliseen propagandaan uskomiseen ja sen aiheuttamaan joukkopsykoosiin ja patologiseen Venäjä-vihaan (kuten muillakin puolueilla).
Luultavasti yksi syy tähän lännen karsastukseen Venäjää kohtaan ovat ne kuuluisat länsimaiset arvot, joihin kuuluvat vapaat abortit, vapaa porno, samansukupuolisten avioliitot, terveiden kehojen tärveleminen jonkin ”olen-syntynyt-väärään-kehoon!” -huuhaan takia ja naisen seksuaalisuuden halventaminen viihdemediassa, jota johtaa amerikkalainen nais- ja seksikäsitys.
USA:sta on kotoisin myös kivikova nykyfeminismi, joka on ajautunut jo kauas alkuperäisen feministisen liikkeen järkevistä tavoitteista ja usein kääntyy biologisia naisia vastaan, esim. hyväksymällä trans-fantasian lainsäädännön tasollakin.
Ja tietysti sekulaaria rationaalista länttä oudoksuttaa ortodoksinen vanhakantainen uskonto, jonka liturgioissa on vielä vanhoja meditatiivisia elementtejä jäljellä.
Kuinka hyvin länsimainen ylistetty sananvapaus toimii, jos yksilö suhtautuu kriittisesti noihin eka kappaleessa mainitsemiini asioihin? Saako hän äänensä kuuluviin? Miten helppo on kritisoida mediassa trans-ideologiaa, aborttilainsäädäntöä tai samansukupuolisten avioliittoja? Kuinka hyvin saa palstatilaa tai puheaikaa A-studiossa sellaisille ajatuksille? Onko toivoa saada töitä esim. viihdebisneksessä tuolla ajatusmaailmalla?
Yhdenlainen mielipidediktatuuri hallitsee täälläkin. Omassa pienessä blogissa saa puhua suurin piirtein mitä tahansa, mutta valtakunnantason julkisuutta eivät vastahankaiset äänet saa, tai edes maakunnallista. Siitä huolehtivat viimeistään somen cancellointi-osaston luomat pelotteet niin yksityisille kansalaisille kuin mediatoimijoille.
RAUHASTA EI SAISI PUHUA
Käsittämätöntä ettei lännessä saa puhua rauhasta. Sota-Ursula sai jatkokauden komission puheenjohtajana. Sota-Kaja sai ulkosuhteiden pestin EU:ssa. Nimenomaan naiset ovat kiihkeimpiä sodan kannattajia EU:ssa. EU:sta piti tulla rauhan liitto, toisin kävi. Trump ja Vance ovat nyt ainoa toivo Orbánin lisäksi. Venäjä vain porskuttaa ja haluaisi rauhaa, mutta länsi ei sitä suo.
Amerikkalaisen nykyfeminismin idea on, että naisten on oltava kovempia kuin miesten. Naisen herkkyys ja hoivarooli ovat naisen alistamista.
Joten, mitä jäi käteen ”Peace Mission 1.0 – 5.0” -matkasta?
* Ukraina & Venäjä eivät anna tuumaakaan periksi
* Kiina jatkaa sivusta seuraamista
* Nato haluaa jatkaa sotaa
* Trump on kiinnostunut vain Yhdysvaltain sisäisistä asioista,
ja omasta menestyksestä
* joten laitan toivoni Turkin Erdoganiin,
onko hänellä riittävän suuri mission rauhaan ?
Hyvin tiivistetty – ja masentavaa. Olisin odottanut parempia tulevaisuuden ennusmerkkejä Orbanin kiertueelta, mutta ei. Ei ole vielä tarpeeksi rahaa virrannut amerikkalaisille asetehtaille.
”…on myös avattava uudelleen suorat diplomaattiset keskusteluyhteydet Venäjään,” Tämä Orbanin ehdotus ei tietenkään koske Suomea koska 1. meidän aseet ovat hyvässä rasvassa ja 2. koska niillä tulee jälkeä ja 3. koska me emme vastaa jos Putin soittaa. Näin näppärästi olemme maalanneet itsemme nurkkaan. Suhteet normalisoituvat Venäjän ja EU:n välillä mutta Suomi saa seistä nurkassa, TOMPPELI-hattu päässään.
Juuri näin.Lisäksi aivan älytön kommentti oli ”me yhdessä lyömme Venäjän”.Enää ei tarvitse ihmetellä miksi Suomi on näivettynyt viimeiset 16v ja pahemmaksi menee.Syy, kun osaamista ei ole niin sitä ei ole.Näin kävi myös tämän Venäjän mustamaalaamisen ja nato ja dca kiihkoilun kanssa, metsään meni, että rytisi.Koomikon viime kommentin mukaan hän haluaisikin nyt rauhaa Venäjän kanssa, no mitenkäs sen lain kanssa jonka sääti, ettei Vladimir Puuttinin kanssa neuvotella ja eikös eräs loihe lausumaaan, että sota ratkaistaan taistelukentällä ja että te(ukraina) tulette voittamaan NO HUH HUH!!!Jollakin tavalla Suomen asema tullaan ottamaan esille suurvaltojen välillä, Venäjä kun ei tule hyväksymään usa:ta eikä natoa iholleen, eli näyttää että jouduttiin pelinappuloiksi jälleen kerran(oma-aloitteisesti). Saksakin ilmoitti puolittavansa tuen ukrainalle.No hukkaan meni joka penni ja aseapu mitä sinne kylvettiin.Venäjälle on moni yrittänyt ja kaikki ovat tulleet verissä päin pois jotka edes sieltä selvinneet.Toivotaan, että ei tapahdu salamurhia tai yms ennen vaaleja.Täytyy sanoa, että Urho Kekkonen oli todella viisas mies sanoessaan, ettei kokoomusta pidä päästää koskaan hallitukseen.Tähän voi lisätä tänäpäivänä, että myös persut on syytä pitää ulkona hallituksesta, ovat kumpikin puolue mm liian revanssihenkisiä, tosin onhan nähty kuinka helposti takit kääntyy tilanteen niin vaatiessa.
ORBÀN ON OIKEASSA
Orbàn tekee arvokasta rauhantyötä. Suomalaiset mepit ovat idiootteja, kun vastustavat Orbània. Kansainvälinen russofobia hallitsee ns. länsimaita. Maailma jakautuu nyt kahteen leiriin: länsi vastaan BRICS-maat. USA:n maailmanhallinta lähestyy loppuaan. Sionistiset piirit USA:ssa haluavat laajentaa konfliktia Venäjän kanssa, ja seuraava proxy-sota käydään tietenkin Suomen avulla, joka typeryydessään suostui DCA-sopimukseen. Kun USA on saanut tukikohtansa valmiiksi Suomessa ja Ruotsissa, niin tarvitaan vain false flag -operaatio, ja sodassa ollaan.
Minun on vaikea uskoa Venäjän voivan suostua mihinkään sellaiseen kompromissiin, jossa se luopuisi Venäjään liittyneestä viidestä alueesta kuin myöskään sen varmistamisesta, ettei Venäjään kohdistu jatkossa sotilaallista uhkaa Ukrainasta tai Ukrainan kautta.
Vastavuoroisesti Venäjä voisi suostua erinäisiin Ukrainalle ja lännelle mieluisiin sotilaallisiin ja taloudellisiin järjestelyihin. Trumpin aikana näihin voitaisiin parhaassa tapauksessa sisällyttää myös Suomen asema Venäjään (ja vastaavasti Suomeen) kohdistuva sotilaallinen uhka poistaen ja taloudellinen yhteistyö palauttaen.
Tuo on täysin totta, että ei Venäjä luovu eikä asujaimisto halua purkaa nykyistä liittymistään venäjään. Samoin tuo sotilaallisen uhkan poistaminen on varmaan tapetilla, mutta tuo Suomen kohta jättää kyllä paljon kysymysmerkkejä. Nimittäin täällä on vallinnut sellainen asenne, että ei venäjä varmaankaan ihan ensimmäisenä ole liennyttämässä. Ja taloudellista yhteistyötä kyllä saamme odottaa pitkään. On täällä ajettu tilanne niin pahaksi. Tuskinpa Stubb saa puhelua Putinilta, vaikka sitä kuinka odottaisi.
Trumpin tapainen riittävän ulkopuolinen taho saattaisi saada aikaan jotain järkevää Venäjän kanssa. Jos asioita tarkastellaan kokonaisuutena tai vaikka edes Venäjän kannalta, niin tietenkin luulisi mm. Suomen aseman tulevan puheeksi ainakin siltä osin, mitä USA meillä puuhaa.
Toisaalta onko Trumpiinkaan luottamista, onhan USA:n ulkopolitiikan keskiössä ollut vuosikymmeniä pitää Venäjää enemmän tai vähemmän vihollisena sekä estää Venäjän ja muun Euroopan ystävällinen yhteistyö. Esimerkiksi Ukrainan kriisin pääasiallinen tarkoitus on ollut ja on heikentää Venäjää ja muuta Eurooppaa.
Olisi todella suuri myönteinen yllätys, jos USA alkaisi suhtautua Venäjään ystävällismielisesti ja katsoa suopeasti Euroopassa vallitsevaa sopua. Kaikki on juurikin lähinnä USA:sta kiinni. Jos Trump lähtee edistämään ystävyyttä ja rauhaa (mm. oikeudenmukaisia kaikkien turvallisuutta lisääviä sopimuksia), saa hän kylläkin vastaansa vaarallisia vastustajia kotimaastaan ja niistä Euroopan maista, joiden eliitti on syvän russofobian vallassa.
Vallan pitäisi vaihtua lännessä. Venäjää ei enää kiinnosta neuvotella lännen kanssa, koska länsi on huijannut ja pettänyt Venäjää jo niin monet kerrat.
Venäjä on ottanut tästä opiksi ja toimii sen mukaisesti, koska ei halua tulla taas jälleen petetyksi.
Samoin ajatuksin!
Orogolle:”Samoin ajatuksin”.-
Sotahulluilla alkaa olla kiire. Toivottavasti eivät sekoa lopullisesti ja vie meitä kaikkia mukanaan.
Sota elinympäristöä kohtaan on valtaisaa. Tälläkin hetkellä maapallon suljetussa ilmatilassa on vähintään tuhat ilmastohävittäjää sotimisen harjoittelun merkeissä, jotka kuluttavat kymmenen miljoonaa litraa kerosiinia joka tunti!! Elokapinoille olisi kysyntää, kun vuonna 2050 eläminen on kyseenalaista.