Suomen ilmavoimien Hornetit osallistuvat ensi kertaa NATO:n Steadfast Noon -ydinaseharjoitukseen lokakuun 10.-24 päivinä. Harjoitus tapahtuu Pohjanmeren piirissä Ison-Britannian, Tanskan ja Hollannin ilmatilassa. Joitain lentokoneita operoi tukikohdista Isossa-Britanniassa, Belgiassa, Tanskassa, Saksassa ja Alankomaissa.
Suomen Ilmavoimat eivät ole kertoneet suomalaishävittäjien roolista ydinaseiden käyttöä simuloivassa harjoituksessa. Ei, vaikka Suomi ottaa säännöllisesti osaa Naton ydinpelotetta suunnittelevan ydinasetyöryhmän NPG:n kokouksiin.
Suomi aktiivinen NATO:n ydinpelotteessa
Naton Nuclear Planning Group on yksi Naton tärkeimmistä työryhmistä. NPG vastaa liittokunnan ydinasepolitiikan suunnittelusta ja päätöksenteosta. Ryhmään kuuluvat kaikki Naton jäsenmaat, lukuun ottamatta Ranskaa.
NPG:n tehtäviin kuuluu muun muassa ydinasepelotteen ylläpitäminen ja kehittäminen, sekä ydinaseisiin liittyvien strategioiden ja toimintatapojen suunnittelu. Ryhmä kokoontuu säännöllisesti käsittelemään ydinasepolitiikkaan liittyviä kysymyksiä ja tekemään päätöksiä, jotka vaikuttavat koko liittokunnan turvallisuuteen.
Pohjoismaista lokakuun Steadfast Noon -harjoituksiin osallistuu Suomen ohella vain Tanska. Muut osanottajat ovat Belgia, Tšekki, Saksa, Kreikka, Italia, Alankomaat, Puola, Romania, Turkki ja Yhdysvallat.
23 kommenttia julkaisuun “Suomi mukana ydinaseiden käyttöä simuloivassa sotaharjoituksessa”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tässä aletaan kohta olla joko tai tilanteessa. Jos konflikti jatkuu ja syvenee, niin halu poistua täältä hullujen seasta kasvaa ja tulee harkittavaksi vain ja ainoastaan maa, johon voi muuttaa ja elää siellä rauhassa.
Tai sitten, tosin vähemmän uskottava, olisi se vaihtoehto, että Suomen johto ymmärtäisi tehdyt typeryydet ja tekisi täyskäännöksen. Tähän en kylläkään usko. Tai kansa tulisi järkiinsä ja nousisi kapinaan ja ajaisi roistot Atlantin toiselle puolelle. En usko tähänkään.
Totta , valitettavasti tilanne on kuin kirjoitat.Olen aina pitänyt Suomea kauniina maana eritoten sen luontoa ja aiemmin oli paljon turvallisempaakin kaikissa olomuodoissa.En tiedä mikä näitä nykysukupolven vastuuhenkilöitä riivaa kun väen väkisin pistetään koko maan ja kansan olemassaolo vaakalaudalle.Ydinaseet suomen kamaralla ovat 100%:sesti se viimeinen niitti.
Solmitun dca-sopimuksen nojalla suomen lait eivät koske jenkkejä ja lisäksi heillä on oikeus sijoittaa suomeen parhaaksi katsomiaan asejärjestelmiä…
Minäkin olen tuumaillut, ettei Suomen laeilla ole tässä(kään) tapauksessa merkitystä. Ihan muiden armoilla ollaan, vaikka liekö sillä eroa, ollaanko omien vai USA:n päättäjien armoilla.
Siltä se pahasti näyttää, ollaan puun ja kuoren välissä oli niin tai näin.
Orpo painottaa , että on päätetty jo jäsenyyttä(nato) haettaessa ettei mitään rajoituksia aseteta, viitaten kysymykseen ydinaseista suomessa.Lisäksi hänen mukaan ydinaseitten mahdollistava kauttakulun lakimuutos tulisi tehdä viimeistään loppusyksyllä 2024, eli selvähän tämä on, niin paljon löytyi netistä asialle myönteisiä näkökulmia vastuuhenkilöiltä, kun haulla tarkistin.
Suomalaisia viedään kuin pässiä narussa, kohti jyrkännettä. Katsokaa esimerkiksi Häkkästä, kaveri ei tunnu tajuavan pätkääkään siitä, mihin hän ja kokoomus kumppaneineen on viemässä Suomea. Suomi on jo menetetty ja kohta myös tuhottu.
Toivo on siinä (ottaen huomioon johtajiemme fanaattisuuden), että nykytilanne säilyisi. Eli ettei lähdetä hyökkäilemään eikä tuoda maahan niin vaarallista ja/tai niin paljon uhkaavaa sotilaskalustoa miehistöineen, että Venäjä kokee olevansa pakotettu vaatimaan sen poistamista.
On ilmoitettu Suomesta tulevan ydinaseiden kauttakulkumaa, mihin ihmeeseen niitä suomen kautta kuljetellaan???Eiköhän norjaan ja ruotsiin ole suoremmat ja turvallisemmat reitit.Jos suomeen ydinaseet hivutetaan kuten puheet osoittavat niin voitte olla varmoja, että sen jälkeen suomesta ei ole kuin tuhkaa jäljellä.
Venäjälle niitä ollaan toimittamassa. Kertovat asian vain tällaisten lauseiden kautta.
Onko tosiaan ilmoitettu, seuraan varmaan huonosti valtamediaa. Tietenkin kyseessä on peiteilmaisu, koska – kuten sanoit – mihinkäpä sitä kauttakulkua Suomen kautta muuhun tarvitsisi kuin Venäjän pommittamiseen. On todella vaarallista, jos ydinaseita tuodaan Suomeen. Eri asia sitten, tietääkö Venäjä onko niitä Suomessa.
Eräs korkearvoinen upseeri totesi, ettei ole merkitystä ydinaseitten sijainnilla.Tottakai sijainnilla on suuri merkitys jos niitä sijoitetaan Venäjän rajalle, vastareagoinnin aika on miltei olematon jos suomen rajalta lähetetään ydinohjus esimerkiksi Pietariin.Tältä pohjalta on Venäjän tuhottava ne jo sijoituspaikkaansa ja tuho on tällöin totaalinen.Kauttakulkumaa, johan taas tyhmälle kansalle satuillaan, varsinaisia satusetiä.
Omien tietojeni mukaan ydinaseissa on joko rikastettua uraania tai plutoniumia ja säteilee täten eri isotooppeja, jotka ovat havaittavissa satelliiteista eli venäläiset kyllä tietävät milloin ko pommeja saapuu maahan.
Pitäisi osata asettua Venäjän asemaan, niin huomaisi mikä vaara lähelle sijoitettuihin aseisiin liittyy. Jos ohjus laukaistaan Yhdysvalloista Venäjälle (tai päinvastoin), on ainakin minuutteja aikaa (puolin tai toisin) varmentaa onko se vahinko vai todellinen hyökkäys vai ei ja siten estää maailmansota.
Jos Suomen maaperältä laukaistaan ohjus Venäjälle, ei mitään varmistusta ehditä tehdä. Venäjällä (tai päinvastaisessa tapauksessa Yhdysvalloissa, josta Kuuban ohjuskriisissä oli kyse) ei voida varmuudella tietää onko kyse ”false flagista” vai todellinen hyökkäys. Silloin laukaistaan omat ohjukset ”varmuuden vuoksi”.
Keski- tai pitkän matkan ohjusten tuominen Suomen maaperälle siis päinvastoin lisää maailmansodan syttymisvaaraa ja poistaa Suomen turvallisuuden täydellisesti, sillä ainakin DCA-sopimuksessa mainitut on todennäköisesti Venäjällä maalitettu. Suomi siis lentää pois mailman kartalta ennen kuin maailmansota on edes ehtinyt alkaa.
Suomen poliittinen eliitti on toiminut todellä typerästi.
Haulla löysin hypersonisen ohjuksen(voidaan varustaa ydinkärjillä) lentonopeudeksi 1715m sekunnissa(tekniikan maailma).Ballistinen icbm mannertenvälinen lentonopeus 7800m sekunnissa eli kuten pekkah kirjoitti, jos ohjus laukaistaan esim jenkeistä Venäjälle on reaktioaikaa joitakin minuutteja,Suomesta tai scandinaviasta laukaistuna reaktioaikaa ei ole, joten parempi olisi pitää ydinaseet pois pohjolasta, mutta kun se kauttakulkumaa status….
Suomi on ydinaseiden ”kauttakulkumaa” – ilmaisu on kuvaava tälle umpikierolle ja tekopyhälle politiikalle, jolla Suomesta on tehty laukaisualusta ydinsodalle. Ajatuksena lienee, että USA:lle DCA- sopimuksella luovutetut sotilastukikohdat ovat ikään kuin USA:n etäpesäkkeitä, enklaaveita Suomen sisällä – mutta kun niihin viedään ydinaseita on silti kuljettava Suomen alueen kautta.
”Suomi on kokoaan suurempi maa” (Stubbin kunnianhimoinen lausahdus) – no on todellakin, mikäli ydintuhoon johtava kolmas maailmansota syttyy Suomen poliittisen johdon täysin anteeksiantamattoman typeryyden, pahantahtoisuuden tai piittaamattomuuden vuoksi. Tuho – sekä Suomen osaksi lankeava häpeä jälkeen jäävän maailman historian kirjoissa on silloin oleva todellakin Suomen fyysistä kokoa huomattavasti mittavampi.
Toinen, ehkä edelleenkin ( ja onneksi) todennäköisempi vaihtoehtoinen seuraus Suomen tekemistä epärealistisista ja itsetuhoisista sitoumuksista on se, että Suomi ajautuu muun EU:n mukana yhä enemmän poliittiseen marginaaliin USA:n ja BRICS – maiden ratkaistessa Ukrainan kriisin näiden naurettavien ja neuvotteluihin kelpaamattomien sotahullujen valtioiden päiden ylitse. Näin Suomi on sitten tehnyt itsestään kokoaan pienemmän ja köyhemmän maan, josta kuuluvaa kiukkuista räksytystä ei kukaan enää maailman asiaoista päättävissä pöydissä viitsi kuunnella.
Kotimaisen upseeriston mielipiteet tällaisista uutisista ovat arvoitus. Tietysti siellä ollaan puolesta ja vastaan mutta missä määrin, kumpi puolue on johdossa? Sopii toivoa (kun ei ole tietoa) että globalistien levittämä ryssäviha olisi korkeintaan laimeaa varuskuntien päällystöjen tiloissa. Ja puolustusministeriö… se on ihan oma lukunsa. Nyk. ministerin typeryyden me jo tiedämme mutta entäs PM:n virkamiehet?
Joo, ei tietoa, mutta täytyy siellä olla aika paljon fanaatikkoja (russofobisia USA-faneja). Luulisi olevan järkevämpääkin porukkaa, mutta ovat hiljaa tässä ilmapiirissä (vrt. Hitlerin Saksa, jne.). Näiden fiksujen asema on hankala. Suun avaaminen tietäisi vaikeuksia, mutta vaikeneminen voi kostautua sitäkin pahemmin, jos fanaatikkojen annetaan yksin päättää kaikesta.
Minulla olisi hyvä ehdotus ainakin kolmeen Hornettiin. Asennetaan koneen molemmin puolin siiven päälle nojatuoli ja sen alle ohjus. Tuoleille sitten istumaan Stubb ja Orpo, Häkkänen ja Valtonen, Purra ja Halla-aho. Koneet ilmaan ja laukaistaan tuolien alla olevat ohjukset kohti Ukrainaa. Luonnollisesti nojatuolit lentävät ohjuksen mukana. Sen parempaa Hornet-uutista ei olisi. Zelensky olisi ihastuksissaan, kun suomalaiset tulevat vauhdilla auttamaan heitä.
Natoon liittyminen näköjään vei Suomen kaltevalle pinnalle, huono uutinen seuraa toistaan. Myöskään en ole havainnut yleisen turvallisuudentunteen lisääntyneen Natoon liittymisen jälkeen, vaikka turvallisuutta luvattiin. Samoin Suomen ulkopoliittinen itsenäisyys taitaa olla mahdotonta Natoon liittymisen jälkeen. Seuraamme USA:n päätöksiä ja kannanottoja.
Ydinsodassa ei ole voittajia. Jos ydinsotaa vastoin oletuksia voitaisiin sotia vain taktisilla ydinaseilla sodassa olisi ainakin yksi varma häviäjä. Suomi. Saranakohdan alue tuhoutuisi pienemmässäkin konfliktissa ja Suomi sijaitsee juurikin saranakohdassa. Voitti itä tai länsi Suomi häviäisi.
Viime viikolla Ukrainan uusin Wunderwaffe, ihmease, hävittäjä F-16 syöksyi maahan eikä lentäjä pystynyt käyttämään heittoistuintaan pelastautuakseen. Nato-piireissä ei ymmärretä mitä tapahtui. Lentäjän virhettä on epäilty. Miten lentäjä joka oli Ukrainan parhaita ei osaisi käyttää heittoistuinta vaikka virheen olisi tehnytkin ? Turkista tulleiden tietojen mukaan lentäjä kohtasi näkymättömän vastustajan. Venäjän uusin häivehävittäjä pystyy laukaisemaan ohjuksensa kauempaa kuin mikään kilpailijansa ja sen ohjus kulkee kuusi kertaa ääntä nopeammin. Lännellä ei ole vastinetta tälle aseelle.
On helppo leikkiä sotaleikkejä kun ketään ei ole vastassa. Mutta kun oikea sota koittaa ei pärjätä edes vuohipaimenille kuten Afganistanissa nähtiin. Suomi ei tarvitse sotaleikkejä vaan ydinaseet torjuvan doktriinin. Gorbatshov ehti jo tarjota täydellistä ydinaseriisuntaa mutta se ei Yhdysvalloille kelvannut koska se havitteli täydellistä dominanssia. Trump on kuitenkin sanonut useasti, että ydinsodan vaara on suurin ihmiskuntaa uhkaava vaara. Sopii toivoa, että hän toimisi näkemyksenä mukaisesti eikä rahoittajiensa tahdon mukaan.
Ilmastohävittäjien kaasut ovat sitä luokkaa, että ei tarvita pommeja saada uhreja aikaan!!