Kuva: Kai Backman

Yhteiskunnan kivikasvoiset vartijat

Asiantuntija saa kertoa uuden tarinan televisiossa ja muualla joutumatta koskaan vastaamaan kiperiin kysymyksiin.

Kai Backman

Jossakin maailmalla tapahtuu jotakin, kuten Suomen ja Viron välillä kulkevan Balticconnector-kaasuputken ihmisen aiheuttama vaurio. Pian oli tiedossa tapahtumien oikea järjestys ja tosiasiallinen tapahtumasarja. Kaikki viittaa Venäjään, sanottiin melkein heti asiantuntijan suusta. Venäjä se siinä pullistelee näyttääkseen länsimaille voimiaan.

Tapahtumaa muokataan ja punnitaan. Se käsittely annetaan parhaille voimille arvioitavaksi, kuinka se esitetään ja milloin. Nopeasti järjestelmä sylkäisee kaikista aukoistaan uutisen, joka on yhtä totta kuin muuttolintu sydäntalvella. Onko tapahtuman johdosta aktivoitava neljäs artikla vai peräti viides artikla? Syksyisessä myrskyssä Hongkongin lipun alla purjehtineen Newnew Polar Bear aluksen ankkuri sen aiheutti. Myös Kiinan viranomaiset ovat todenneet tapahtuman.

Turvallisuusympäristömme on kansanedustajien mukaan muuttunut. Siitä ei paljon puhuta, että kansalaisten kotien informaatioympäristö on myös muuttunut. Aina on tilaa asiantuntijalle, jolla on oikea riippumaton tieto mistä tahansa tapahtumasta muutamassa ohi kiitävässä hetkessä.

Yhteiskunnan vartijat seisovat jossakin tuntemattomassa paikassa kasvoillaan kivinen ilme. He katsovat maailman tapahtumia vallanpitäjien tarkoitusperien mukaan. Oikealla tapahtumalla ei oikeastaan ole merkitystä. Samanaikaisuutta ei ole tapahtuman ja uutisen välillä. Kuka voisikaan tietää tarkasti, mitä jossakin tapahtuu? 

Ihmisten toiveet voidaan tarkoituksenmukaisesti yhdistää luvalliseen vihaan osoitettua tahoa vastaan. Vartioimattoman ihmisen viimeinen portti on vastuuton vapaus. Tärkeintä on tarjota ihmisen viettien himoitsemaa sisältöä. Sen kaiken on vastattava valtaapitävien suunnittelemaa ja pitkän matkan tarkoituksenmukaisia poliittisia päämääriä.

On väitetty monen arvohenkilön auktoriteetilla, että eliitti toteuttaa vain kansakunnan tahtoa. Eliitti kaikkine järjestelmineen ja laitoksineen ei koskaan manipuloi laattamaisia ihmismassoja. Kansalaisten tahdonmuodostus on täysin vapaata ja reilua. Tarjolla on monipuolisia puolueita, jotka ovat hämmästyttävän symmetrisiä ja kauniita suhteessa toisiinsa. Se kaikki perustuu sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän sääntöjen noudattamiseen.

Massoille kerrotaan monien kärsimyksistä jossakin pahan kynsissä. Se on ihanaa, kun saa auttaa. Kaikki kuolema johtuu ilkeistä ihmisistä. Mitä tahansa merkityksetöntä saa sanoa. Mutta älyllinen, kriitinen poliittinen puhe on rajoitettu. Sellaisen puheen näkyvyyttä on heikennetty moninaisin keinoin, rajoituksin ja estoin. Se on usein myös pääsyeston tai porttikiellon peruste. 

Asiantuntija saa kertoa uuden tarinan televisiossa ja muualla joutumatta koskaan vastaamaan kiperiin kysymyksiin. Kukaan ei sano hänelle, ole hiljaa. Mikä estää ihmisiä kukoistamasta turvallisuuspolitiikan ja ulkopolitiikan saralla? Kaikkien suursotien jälkeen vähän yli miljardi ihmistä surisee yhden navan ympärillä väittäen historian päättyneen. Maailmanhistoria on siis pysähtynyt miljardien toisten ihmisten osalta. Heidän pitää noudattaa annettuja kansainvälisiä sääntöjä väkivallan uhalla.

Mistä kaikki aina alkaa? Jossakin on muutamia kivikasvoisia vartijoita juomassa konjakkia tai muuta sellaista. Ehkä paikalla on korkeasti koulutettu nainen. Joku on kutsunut kokouksen koolle keskustelemaan konkreettisista asioista liittyen kansakunnan tulevaisuuteen. Se kaikki pannaan toimeen seuraavien vuosien aikana. Allekirjoittajia ovat kansakunnan luotetuimmat tahot.

Vähän myöhemmin alkaa tapahtua. Pikkuhiljaa mutterit vaihdetaan niitteihin. Uusi silta valmistuu kenenkään sitä erityisemmin huomaamatta. Suomi on suurvalta, kokoaan suurempi sotilaallinen voima Euroopassa ja maailmanpolitiikassa. Korkea-arvoisilla sotilailla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa.


 

2 kommenttia julkaisuun “Yhteiskunnan kivikasvoiset vartijat

  1. ”Yhteiskunnan vartijat seisovat jossakin tuntemattomassa paikassa kasvoillaan kivinen ilme.”

    He kylläkin istuvat mukavasti hyvin pehmustetuissa ja ergonomisissa tuoleissaan itsetyytyväinen ilme turpeilla kasvoillaan Sanoma-talossa, Yleisradiossa, Ulkopoliittisessa instituutissa ja Hybridikeskuksessa, muiden muassa.
    Mutta mieli- ja kielikuvana jossain hämärässä seisovat kivikasvoiset yhteiskunnan vartijat vaikuttaa oikein osuvalta.

    ”Oikealla tapahtumalla ei oikeastaan ole merkitystä. Samanaikaisuutta ei ole tapahtuman ja uutisen välillä. Kuka voisikaan tietää tarkasti, mitä jossakin tapahtuu? ”

    Kyllä ainakin Hanna Smith tietää. Hänelle on suotu erityinen selvännäkijän lahja.

    Usein kysytään ”miksi juuri nyt”, vaikka se jokin olisi tapahtunut päivä tai minuutti sitten. Itse kysymyskin on ehtinyt vanhentua viimeistään kysymysmerkin kohdalla, koska nyt meni jo, eikä sitä voi pysäyttää still-kuvaan.

  2. Ihmettelin joskus amerikkalaista ilmiötä ROAD RAGE (liikenneraivo tms). Nyt se valkeni. Suomessa on kansa aivopesty vihamaan venäläisiä mutta usa:ssa on kansalaiset aivopesty vihaamaan toisiaan. Pääasia että viha purkautuu. Siis johonkin muuhun kuin vihan aiheuttajaan eli päättäjiin.

Vastaa