Yhdysvaltain presidentti kutsuu perinteisesti vieraiden valtioiden päämiehet vastaanotolle, joka järjestetään Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen aikana New Yorkissa. Presidentti Joe Bidenin hallinto päätti kuitenkin perua Georgian pääministerille Irakli Kobakhidzelle jo lähetetyn kutsun.
Yhdysvaltain presidentinhallinto on myös perunut kaikki kahdenväliset tapaamiset New Yorkiin YK:n yleiskokoukseen matkustaneen Georgian valtuuskunnan kanssa. Myös Valkoisen talon turvallisuusneuvonantaja Jake Sullivan kieltäytyi tapaamasta Georgian pääministeriä.
Georgia on uusin maa, jonka johtoa Bidenin hallinto on alkanut viime viikkoina boikotoida. Yhdysvallat syyttää Georgian hallitusta ”järkyttävästä epäkunnioituksesta demokratiaa kohtaan”.
Yhdysvallat yritti kuukausien ajan estää Georgian parlamenttia hyväksymästä uutta lainsäädäntöä, joka koski georgialaisten järjestöjen ulkomailta saaman rahoituksen ilmoittamista. Yhdysvalloissa samankaltainen laki on kuitenkin voimassa.
Yhdysvallat on jo pitkään tukenut ja rahoittanut Georgian opposition toimintaa nykyisen hallituksen kaatamiseksi. Yhdysvallat on uhannut Georgiaa myös erilaisilla talouspakotteilla.
Georgian valtuuskunta on vahvistanut tiedon siitä, että maan pääministerin saama kutsu Bidenin vastaanotolle on peruttu.
Myöskään Iranin uutta presidenttiä Masud Pezeskiania ei ole kutsuttu vastaanotolle.
11 kommenttia julkaisuun “Biden perui Georgian pääministerin kutsun”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Yhdysvaltojen demokratia on sitä, että teet juuri niinkuin käsketään!
Olisikohan maailma onnellinen, jos yhdysvaltoja ei olisi ollenkaan? Tai sitten yhdysvalloilla olisi jokaisessa maailman maassa oma assistentti, joka kertoisi, miten maassa tulisi tehdä. Suomessa ei tarvitse., kun meillä on stubbi, joka kysyy, millä kyljellä kulloinkin saa nukkua! ????
Nimimerkki toinen kapenee. Olen myös yrittänyt selvittää mikä on ns n lukijakunta ja sen asema. Saisi vähän tuntumaa nykyiseen tilanteeseen
Itse asiassa toinen kaenae = toinen känä. Ohjelma ei hyväksynyt ä-kirjainta, niin tuli sitten toinen kaenae. Aikoinaan presidentti Kekkonen kirjoitti nimimmerkillä Känä. Siitä sain idean nimimerkiksi.
Tuohon Georgia-asiaan sanotaan Heikki Talvitien Risto Revon kirjoittamassa ”Itsenäisyyden ilmansuunnat”-kirjassa vuoden 2003 vallankaappauksesta ja 2008 vaaleista mm.
-”Mutta kun Shevardnazde oli saanut amerikkalaisilta tiukat ohjeet siitä,ettei hänellä enää ole asiaa presidentiksi…”
-”Saakashvilin masinoimat kansanjoukot olivat jo kaduilla. Amerikkalaiset olivat hänelle ilmoittaneet, että uhreja ei kuitenkaan saa tulla. Mielenosoittajille maksettiin sekä päivä- että yötaksa nimenomaan sillä ehdolla, että ei ammuta..”
-”Tämä oli tällainen länsimielinen vallankaappaus pohjimmiltaan. Ei siinä mitään demokratiaa silti ollut, ei ensimmäistäkään demokratian elementtiä. Mutta sen myönteisenä piirteenä voidaan pitää uhrittomuuden lisäksi sitä, että se oli erittäin kannatusta saanut kaappaus.”
-”Kävi sitten niin kuin oli käynyt Georgiassa presidenttien Zviad Gamsahurdian ja Shevardnadzen aikana että Saakashvilikin menetti neljässä vuodessa sen tukensa, ja seuraavassa presidentinvaalissa 2008 päätettiin laskea Tbilisin äänet viimeiseksi, että siinä olisi jotain pelivaraa jos näyttäisi huonolta. Saakashvili sai 53 prosenttia äänistä. Etyjn vaalitarkkailu totesi, että vaalit olivat olleet sillä tavalla demokraattiset, että kansan tahto oli toteutunut. Voihan olla, että se oli niin.”
-”Vaalitulos johti kuitenkin valtaviin mielenosoituksiin ja Yhdysvallat hermostui. Yhdysvaltojen silloinen Georgian suurlähettiläs myöhemmin Moskovan ilmoitti, että Yhdysvallat tutkii väitteet vaalivilpistä. Kahden päivän kuluttua he ilmoittivat, ettei selvitys anna aihetta toimenpiteisiin. Se ilmoitus vasta peliä sotkikin, sillä nyt oli täysin selvää, että jotakin hämärää joka tapauksessa oli ollut.”
Edellisestä voi nähdä, ettei Yhdysvallatkaan ole niin tarkka tuon demokratian suhteen. Se on pikemminkin hyödyllinen sana USA:n laajentaessa etupiiriään ja asettaessa itselleen suopeita hallituksia. Ja USA:n ystävyys saattaa toisaalta olla koetuksella, jos demokratia jossakin maassa sattuisikin tuottamaan USA:n pyrkimyksille epäedullisen lopputuloksen. Tuo mielenosoittajille maksaminen osoittaa, miten tärkeää on kontrolloida esim. laeilla ulkomaiden pyrkimyksiä vaikuttaa maan asioihin. Suomessa ei sellaisia lakeja vieraan vallan agenteista tietysti tarvita kun on agentit omasta takaa (Ulkopoliittinen instituutti, Mediapooli) ja valtio, se on veronmaksajat, maksaa laskun.
Stubbi Bidenin vastaanotolla:
– makealla äänellä. minä olen kaj jöörän from finlandees
-Biden: ai ääm joee, woot are juu duuing ?
-Stubido. ai äm eks presi, ätliist oolmost
– Biden: seiftiigaard, teik tis greisi män änd shoot him tu bools, hi is sou stubid.
🤣
Viime aikoina minullekin on tullut mieleen, että asiat ovat tosiaan usein juurikin päinvastoin kuin meille kerrotaan (aiemmin oletin väitteen olevan suurta liioittelua). Esimerkiksi Venäjän väitetään – ilman todisteita tai hatarin perustein – puuttuvan asioihin siellä sun täällä, ja asia tuodaan esiin hirveänä pahuutena. Samaan aikaan USA puuttuu tosi röyhkeästi niiden asioihin, jotka eivät ole sen puolella (sekä epäilemättä niidenkin, jotka ovat) ja asiaa pidetään ihan normaalina ja kannatettavana.
Esimerkkejä kaksinaismoralismista ja kaksoisstandardeista olisi vaikka kuinka paljon. Yksi merkittävimpiä on sotilaallisten uhkien järjestäminen Venäjän rajoille kun samaan aikaa USA itse ei sallisi mitään vastaavaa omilla rajoillaan. USA katsoisi oikeudekseen hävittää sen voimatoimin, mikäli muut keinot eivät auttaisi, mutta Venäjän pitäisi käyttäytyä aivan päinvastoin.
Ei tarvitse mennä edes USAn rajoille, koska se huseeraa koko maailmassa. Yankees go home! on edelleen ajankohtainen iskulause. Tuota huusimme jo mielenosoituksissa Vietnamin sotaa vastaan. Paljon oli nuorta porukkaa sillloin kaduilla. Missä ovat nämä tämän ajan läskit lällärinuoret? Nekin harvat, jotka uskaltavat osoittaa mieltään ovat valinneet aivan vääriä kohteita kuten eduskuntatalon pylväät.
Yksi hyvä esimerkki näistä Yhdysvaltojen kaksoisstandardeista oli Kosovon sota. Siinähän Yhdysvallat toimi Kosovon puolesta irrottaakseen sen Serbiasta (Kosovon serbeiltä kysymättä eli kansanäänestyksiä järjestämättä) jokseenkin samalla tavalla kuin Venäjä nyt Donbassin puolesta (ja kansanäänestyksen tuella) Ukrainan natsihallintoa vastaan.
Erona toki oli se, että USA yritti pommittaa Serbian kivikauteen siviiliuhreineen, kun Venäjä puolestaan on tuhonnut Ukrainassa vain sotilaallisia kohteita tai armeijalle tärkeää infraa. ”Se mikä on sallittua Yhdysvalloille ei ole sallittua Venäjälle” kuuluu tämä USAn kaksoisstandardi.
Jos muodostaa loogisen vastakohdan ”lännen” valtamedian sotauutisoinnista, pääsee aika lähelle totuutta. Ukraina itse tekee juuri niitä sotarikoksia, joista se aiheettomasti syyttää Venäjää.
”Setä Samuli” antoi keppiä..:)
USAn demokratia = tottelet ja nuolet amerikkalaisten peppua.
Kysymys toimitukselle: Onko teillä tietoa, että kuinka paljon on NSn lukijoita ja onko lukijoissa kansanedustajia ja ketä he ovat, jos seuraavat NS:aa.