Yhdysvaltalaislehti: Suomi osallistuu ydinsotaharjoituksiin

Häkkänen ei kertonut eduskunnalle, aikooko hallitus muuttaa voimassa olevaa ydinenergialakia.

Yhdysvaltalaislehti The Kansas City Star kertoi maanantaina Suomen osallistuvan sotilasliitto Naton ydinsotaharjoituksiin, jotka järjestetään ensi viikolla. 

Missourissa ilmestyvä amerikkalaislehti kertoi Suomen osallistuvan nyt ensimmäistä kertaa uutena Naton jäsenmaana sotilasliiton vuosittain järjestämään merkittävään ydinsotaharjoitukseen. Sotaharjoitus, jonka nimenä on Steadfast Noon, alkaa 14. päivänä lokakuuta ja kestää kaksi viikkoa.

Ydinsotaharjoituksessa käytetään Britannian, Tanskan ja Hollannin alueita ja maiden ilmatilaa. Suomi lähettää harjoituksiin useita amerikkalaisvalmisteisia Hornet-hävittäjiä. Nato sanoo ydinsotaharjoitusten auttavan takaamaan ydinasepelotteensa uskottavuutta, tehokkuutta ja turvallisuutta.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) kieltäytyi pari viikkoa sitten kertomasta eduskunnalle, osallistuuko Suomi lokakuussa järjestettäviin Naton ydinsotaharjoituksiin. Häkkänen kuitenkin muistutti, että Suomi liittyi sotilasliiton jäseneksi ilman minkäänlaisia rajoituksia.

”Osallistumme täysimääräisesti Naton työskentelyyn myös ydinasepolitiikassa, ja henkilökohtaisesti olen ydinasesuunnitteluryhmän jäsen Suomen edustajana”.

Häkkänen ei myöskään kertonut eduskunnalle, aikooko hallitus muuttaa voimassa olevaa ydinenergialakia ja sallia ydinaseiden tuomisen Suomeen.

11 kommenttia julkaisuun “Yhdysvaltalaislehti: Suomi osallistuu ydinsotaharjoituksiin

  1. Hesari arvioi Boris Johnsonin vasta ilmestynyttä elämäkertaa ja siteeraa hänen näkemystään Suomen liittymisestä Natoon:

    ”Vuosikymmenien ajan [Suomi ja Ruotsi] varjelivat puhdasta ja siveää liittoutumattomuuttaan. Mutta sitten nämä kaksi upeaa Skandinavian maata sanoivat, että nyt saa riittää, on aika liittyä sotilaisiin, halumme Naton luoman turvan.”

    Mitä vikaa puhtaudessa ja siveydessä? Siveyshän viittaa paitsi seksuaaliseen käyttäytymiseen, myös korkeamoraaliseen ja eettiseen toimintatapaan yleisemminkin.

    Ja NATO loi ensin uhkan, sitten se tarjoaa ”turvaa”. Tai ei tarjoa, vaan myy sitä kalliilla hinnalla.

    1. boris jonson muuttui minun silmissäni mätämunaksi silloin kun se kävi ukrainassa kieltämässä rauhansopimuksen allekirjoittamisen. mätämuna taitaa olla koko britannia, jos muistellaan menneitä vuosia, vaikkapa Libyan ryöstämistä ja tuhoamista. ”naton luoma turva” on satu. paremminkin pitäisi kysyä miten ja mistä joku maa löytää turvaa naton uhkaa vastaan.

  2. Odotellaan kärsivällisesti USAn vaaleja ja Trumpin voittoa. Jos niin käy, saattaa tulla Suomeenkin aika, jolloin poliittinen johto joutuu kääntämään takkiansa. Jos ja kun kokoomus menettää vallan valtikan, niin saa nähdä tulevatko ihmiset järkiinsä. Sitä ennen näyttää siltä, että Suomi tekee syvyyssukelluksen ennätyksen nimittäin talouselämässä. Syylliset ovat selvillä.

    1. Puolustusministerin palli on tuoreessa natomaassa tärkeä ja WEST vaatii että sillä pallilla istuu joku joka ymmärtää käskyt ja osaa totella ja tottelee kans. Nuo ehdot täyttävä ja amerikkaa kritiikittömästi ihaileva henkilö siis valittiin Suomen puolustus(hyökkäys)ministeriksi.

    2. … näätäkasvoinen ihmiseläin, jonka kieli liikkuu lähes sukulaistensa vikkelyydellä.

      Seuraavat ydinsotaharjoitukset ovat Warming Afternoon, Unstable Evening ja viimeisenä Final Night, jolloin Häkkäpäänkin kieli jähmettyy ja silmistä sammuu valo, jos sellaisen on joku huomannut.

      Valitettavasti näiden Amerikan ja Euroopan häkkästen mukana menisi pesuveden mukana aikas monta lasta, joita kukaan ei jäisi laskemaan.

  3. Oli se yksi kuningas jonka kosketus muutti kaiken kullaksi. Nyt meillä on tämä kokoomus (apupuolueineen persut rkp vihr krist dempsu kepu… unohtuiko joku) jonka kosketus muuttaa kaiken sanonko-ma-miksi, Eikä vain politiikan ja erityisesti ulkopolitiikan vaan myös sanat. Mitä muka nykyään tarkoittaa ”vastuu” tai ”turvallisuus” tai ”kansan etu” tai ”maan etu” kun sana tulee kokoomuspolitikon suusta?

  4. Kun Suomen koko musta eli Kokoomus pääsi valtaan, niin heti kokoomuksen kotkat iskivät saaliin eli Suomen kimppuun. Antti Häkkänen on yksi näistä kotkista, jotka saattavat Suomea kohti tuhoa. En ymmärrä, että mihin näitä ydinaseita Suomi tarvitsee, Neuvostoliitolla ja Venäjällä on ollut ydisaseita jo 80 vuotta, eikä ole täällä tarvinnut pelätä ydisaseiskua koko aikana toisin kuin nyt. Tämäkö on sitä turvallisuuspolitiikkaa. Kaikki poliitikot, nykyiset ja eläkkeellä olevat on saatettava vastuuseen tästä Suomen tuhopolitiikasta.

    1. Rutte, patsastellessaan Stubbin kanssa Brysselissä, sanoi kuitenkin, että Suomesta on tullut Nato-jäsenyyden myötä turvallisempi. Miksi ei sitten tunnu siltä? Vimmattu varustautuminen ja piikkilanka-aitojen rakentelu rajoille ei vakuuta. Varsinkaan huoleton puhe ydinaseista, niiden tuomasta turvasta tai peräti ’sateenvarjosta’, ei vakuuta. ”Turvallisuuden tunne on vähintään yhtä tärkeä osa turvallisuutta kuin erilaisten uhkien määrä sekä todennäköisyys”(Sisäministeriö). Turvallisuusasiassa on näin epäonnistuttu sen jokaisella osa-alueella.

Vastaa