Mika Aaltola

Ulkopoliittisen instituutin uusi pohjanoteeraus – Tutkija kertoi keskustelusta, jota ei ole lainkaan käyty

Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Jussi Lassila kertoi maanantaina MTV:n uutisille ”tietoja” Yhdysvaltain tulevan presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin ”torstaina” käymästä keskustelusta. Lassila oli tietävinään ”puhelinkeskustelusta”, vaikka sellaista ei ollut lainkaan käyty.

Lassilan esiintyminen oli uusi pohjanoteeraus, joka jälleen kerran vahvistaa sen, että osa Ulkopoliittisen instituutin tutkijoista keskittyy kansainvälisen politiikan faktapohjaisen seurannan ja tutkimuksen sijasta spekulointiin ja lännessä tavan takaa esitettävien perättömien valeuutisten levittämiseen.

”Tietonsa” Lassila oli tällä kertaa saanut Washington Post-lehdestä, joka puolestaan pohjasi perättömän uutisensa ”nimettömiin lähteisiin”.

Lassila väitti, että Trump ja Putin ovat ”varmasti” keskustelleet mm. siitä, miten Yhdysvaltain ja Venäjän suhteiden ”jääkaudesta” päästään eteenpäin. Myös tutkijan Trumpin Ukraina-linjauksista kertomat ”tiedot” olivat pelkkää spekulointia vailla minkäänlaista varmistettua yhteyttä tulevaan Yhdysvaltain presidenttiin.

Ulkopoliittisen instituutin tutkijan mukaan ”puhelun kiinnostavin anti” on se, mitä Putin on mahdollisesti voinut tarjota Yhdysvalloille.

Sen paremmin Yhdysvallat kuin Venäjäkään eivät ole vahvistaneet Washington Postin uutista puhelinkeskustelusta. Kremlin tiedottaja Dmitry Peskov totesi maanantaina uutisen olevan kauttaaltaan fiktiota eikä totta. Puhelinkeskustelua ei torstaina presidenttien välillä käyty eikä sellaista ole toistaiseksi myöskään valmisteilla.

Lassila väitti Trumpin nyt puhelinkeskustelullaan tehneen sellaisia siirtoja, jotka ovat Putinin mieleen. Tämäkin väite on täysin perätön, koska mitään puhelinkeskustelua ei ollut.

Jo aikaisemmin myös Ukrainan ulkoministeriön tiedottaja tyrmäsi Washington Postin esittämän väitteen, että Ukrainaa olisi etukäteen informoitu tulevasta keskustelusta. Myös WP ”täydensi” uutistaan kertomalla, että Moskova kiistää sen.

7 kommenttia julkaisuun “Ulkopoliittisen instituutin uusi pohjanoteeraus – Tutkija kertoi keskustelusta, jota ei ole lainkaan käyty

  1. ”Me” ymmärrämme helposti, ettei UPI kerro asioista tai esitä näkemyksiään puolueettomasti, mikäli asia liittyy vähänkään Venäjään tai venäläisiin. Mutta tiedostavatko kansanedustajat ja ns. suuri yleisö sen. Pelkään pahoin, että ottavat kaiken totuutena.

    On muuten mielenkiintoista ajatella sellaisen tutkijan asemaa, joka ei ole russofobian vallassa. Jos sellainen on, niin mahtaa olla vaikea tilanne taituroida totuuden ja russofobisten odotusten välillä. Sama koskee yhteiskuntaa laajemminkin. Pakkohan on olla sellaisia valveutuneita ja kielitaitoisia suomalaisia korkeissakin asemissa, jotka eivät ole samaa mieltä valtamedian ja valtiojohdon kanssa. Pitävät varmaan suunsa kiinni ja keskittyvät omiin juttuihinsa.

    1. UPI:n lisäksi myös Venäjän tutkimukseen erikoistunut Aleksanteri-Instituutti vaikuttaa olevan tiukan poliittisen ohjauksen alaisena. Siellä työskentelevillä tutkijoilla lienee kovat paineet tuottaa vain sellaista tutkimusaineistoa, jota voidaan käyttää perustelemaan sitä, että Suomen pitää satsata politiikassa ja taloudessa yhä vain sotaan Venäjää vastaan.

      Vaikea sanoa, sallitaanko laitoksen sisällä erilaisia mielipiteitä, mutta ainakaan läntiseen sotanarratiiviin kriittisesti suhtautuvia artikkeleita ei julkaista.

  2. UPI on kunnostautunut lähinnä lässyttäjänä ja surkean propagandan tuottajana. UPI:n ”tutkijat” ovat tieteestä yhtä kaukanakuin yö päivästä. UPI:n johtajat ovat pellejä. Ja mitäs siellä muita olikaan… dosentit ja professorit ovat titteleidensä irvikuvia. Hra Aaltonen, joka oli pitkään UPI:n pomo, on jäänyt mieleen ”asiantuntijana joka on AINA väärässä”. Säästökohteita etsivä orpon hallitus voisi heittää UPI:n kaatopaikalle. Säästyisi pitkä penni.

Vastaa