SUOMI TARVITSEE AIKUISTEN APUA PELASTUAKSEEN

Pirkko Turpeinen-Saari

Suomi on sotien jälkeisen historiansa pahimmassa ulkopoliittisessa kriisissä. Itsenäisyyden sijaan se on hakeutunut yksinapaisen maailman sotateollisuuden palvelijaksi.

Itsenäisyysjulistuksen jälkeen Suomen porvaristo hakeutui Saksan keisarikunnan valtapiiriin. Sen romahdettua Saksan armeijasta tuli Suomen tukipilari.

Suomen porvaristo on aina etsiytynyt osaksi jotakin suurempaa. Oma pieni maa ja sen kansan etu ei ole ollut keskiössä.

Kun liittolaisemme Hitlerin valta vuorostaan romahti, Suomi oli eksyksissä. Aito ystävyys ja taloudellinen yhteistoiminta ei tuntunut tutulta. Ei ollut sotilaallista pelikaveria, jonka kanssa olisi voinut muuttua osaksi USA:n hegemoniaa.

                                                                   ***

Varoitin eduskunnassa vuonna 1987 muodostuvan EU:n vaaroista. USA:n sotateollinen kompleksi oli Round Table of European Industrialists -yhteenliittymän mukana ollessa laatinut EU:n perustamisasiakirjat. Euroopan unionista suunniteltiin Yhdysvaltojen sivukonttoria.

Jo perustamiskokouksessa EU aloitti Yhdysvaltojen kanssa Jugoslavian hajottamissodat. Niiden yhteydessä USA:n oli tarkoitus saada sotilaallinen sillanpääasema Balkanille sekä aloittaa Venäjälle antamiensa lupausten vastaisesti Naton laajentaminen.

Vuoden 2000 Bratislavaan järjestämässään kokouksessa Yhdysvaltojen ulkoministeriö ilmoitti laajentavansa Natoa Baltiasta Ukrainan Odessaan sekä lopettavansa kansainvälisten lakien noudattamisen elleivät ne palvele USA:n etuja. Venäjän pääsy Itämerelle oli päätösten mukaan myös estettävä.

                                                                     ***

Yhdysvaltojen purkaessa Venäjän kanssa tekemänsä sotilaallista eskalaatiota estävät aserajoitussopimukset, viimeisenkin 5 vuotta sitten, Suomi näki, että se voisi hyötyä tästä USA/EU:n läntisestä blokista vain sopeutumalla yhteisiin sotilaallisiin tavoitteisiin.

Yhteistyö Venäjän kanssa korvautui vastakkainasettelulla ja sotilasliitto Natoon liittymisellä. Eikä pelkästään vastakkainasettelulla vaan halpamaisella totuuden vääristelyllä ja piikittelyllä. Tämän asennemuutoksen johtajana toimi presidentti Sauli Niinistö tukenaan Naton hybridikeskuksen kaaderit ja yleiseen mielipiteeseen ja Yleen vaikuttava CIA.

USA:n suoritettua Ukrainan väkivaltaisen vallankaappauksen vuonna 2014 Suomi tuki kaikkia USA:n natsien kanssa muodostaman maan uuden hallituksen toimia. Niihin toimiin kuului myös oppositiopuolueiden ja venäjän kielen käytön kieltäminen, vaikka monilla alueilla venäjänkieliset muodostavat selvän enemmistön.

Suomi ei kritisoinut Ukrainan hallituksen natsijoukkue Oikean sektorin johdolla käymää ”terrorismin vastaista sotaa” tuhansine siviiliuhreineen.

                                                                      ***

Teoksessa 85 Days in Slavyansk kuvataan sisällissodan alku ja siihen osallistujat erinomaisesti. Tulen palaamaan teokseen myöhemmin. Yhdysvaltojen valitsema Ukrainan hallitus kutsui demokratian noudattamista vaativien kansalaisten vastaista sotaansa todellakin terrorismin vastaiseksi sodaksi, mikä kuvaa koko hallituksen ideologiaa – totaalista valehtelua ja korruptiota.

Suomi sekä kaikki Yhdysvalloista riippuvaiset maat alkoivat YK:ssa ilmaista hyväksyvänsä fasismiin ja natsismiin yllyttämisen. Tämä paljastaa USA:n ja lännen suuren ideologisen muutoksen totuudesta ja demokratiasta falskiuteen, valheisiin ja väkivaltaan suuntautumiseen.

Lännen USA-vaikutteinen media on vaiennut Ukrainan sodan tosiasioista. Sen sijaan EU:ssa ryhmäpaine on ajanut aiemmin demokratiaa tukeneet maat natsismista vaikenijoiksi tai sen kannattajiksi. ”Terrorismin vastaisen operaation” ajauduttua lähelle kansanmurhaa, rauhanomaista ratkaisua – Minskin sopimuksia tukenut Venäjä näki ainoaksi mahdollisuudekseen pelastaa Donbassin asukkaat aseellisesti.

Natsismin suosijoiksi muuttuneet USA ja EU-maat aseistivat Ukrainaa eskaloiden sotaa ja estäen rauhanneuvottelut. Sota osoittautui Yhdysvaltojen sijaissodaksi tarkoituksena heikentää Venäjää.

Samaan aikaan miljardeja maksaneet aseet vyöryivät jälleenmyytyinä Ukrainasta ympäri maailmaa jihadistien käsiin. Syvällinen asiantuntija Jeffrey Sachs on arvioinut neljäsosan kaikista Ukrainaan työnnetyistä aseista tulleen kaupatuksi eteenpäin. Voimme arvata, millaisten tahojen käsiin.

                                                                        ***

Suomen pääomapiirejä tukevat puolueet, joihin nykyisin kuuluvat myös sosialidemokraatit ja vasemmistoliitto, käyttivät hyväkseen länsimaiden muuttunutta ilmapiiriä. Näiden puolueiden muodostama hallitus ja pääomapiirejä palveleva presidentti harhauttivat Suomen kansaa uskottelemalla, että Ukrainan sota olisi muka osoitus Venäjän uhkan kasvusta Suomea kohtaan. Tosiasiassa sotatoimet olivat osoitus USA:n loputtomista petoksista ja pyrkimyksistä laajentaa Natoa kohti Venäjän rajaa. Vuonna 2015 presidentti Obama oli julistanut Venäjän USA:n viholliseksi.

Käyttäen harhaista käsitystä Ukrainan sodan logiikasta Suomen USA:ta palveleva johto alkoi massiivisen mielipidevaikuttamisen käyttäen valtamediaa aseenaan.

Jo 1990-luvulta lähtien presidentti Niinistön tavoittelema Nato-jäsenyys saatiin toteutettua sen ilmiselvistä itsemurhapiirteistä huolimatta.

Itseään suojeleva yksilö tai maa pyrkii perustamaan elämänsä hyvän itsetunnon ja rakentavan yhteistyön ilmapiirin varaan. Sen sijaan Suomi lähti rakentamaan turvallisuuttaan presidentti Niinistön aikana naapurin vähättelyn, pilkkaamisen ja diplomaattisten suhteiden vaurioittamisen hataralle pohjalle.

On selvää, että USA:n sotilastukikohdat Suomen maaperällä ovat provokaatioista suurin mahdollinen. Yhdysvaltojen johtaman Naton sotajoukkojen harjoitukset Venäjän rajalla eivät todellakaan lisää Suomen turvallisuutta.

                                                                       ***

Viime viikkoina useat Euroopan maat, Suomi mukaan luettuna, ovat ilmoittaneet hyväksyvänsä Ukrainan käyttävän EU-maiden lähettämiä ja USA:n ohjelmoimia ja ampumia pitkän kantaman ohjuksia syvälle Venäjän maaperälle.

Venäjä esitti vuoden 2021 joulukuussa yhteisen turvallisuuden doktriinin, jonka hyväksyneet maat voisivat nähdä jokaisen maan turvallisuuden yhtä tärkeänä. Tämä on päivänselvää arkitodellisuudessa. Koululuokassa ei voi hyväksyä sitä, että yksi oppilas saa kiusata muita ilman että asia neuvoteltaisiin selväksi. Tämä arkijärkeen perustuva ajattelutapa ei sopinut USA:lle eikä siitä riippuvaisille natsismin ja kansanmurhan jo hyväksyneille EU-maille.

                                                                     ***

Suomi käytti EU:n muuttunutta ilmapiiriä hyväkseen ja hyvän ja terveen käyttäytymisen sijaan valitsi uhon ja uppiniskaisuuden. Se solmi Nato-jäsenyyden lisäksi DCA-sopimuksen, joka on Yhdysvaltojen ja Suomen kahdenvälinen sotilaallinen sopimus.

15 sotilastukikohdan lisäksi Suomi harkitsee nyt Ottawan jalkaväkimiinojen kiellon purkamista osaltaan.

Kuinka laajan alueen maaperästämme Suomen USA:ta palveleva johto tarjoaakaan suomalaisten käyttömahdollisuuksien ulkopuolelle. Alue, jolla on jalkaväkimiinoja, on pois lasten ja marjanpoimijoiden käytöstä. Tuskin kukaan haluaa rakentaa mökkiään USA:n sotilastukikohtien viereen tai sotaharjoitusalueelle.

                                                                    ***

Venäjä ei ole nimennyt mitään maata vihollisekseen. Sen johto käyttää diplomatiaa ongelmien ratkaisuun. Tilanteessa, jossa USA:sta riippuvat maat isäntäänsä tyydyttääkseen suostuvat tarttumaan aseisiin ja aseilla uhkaamiseen, Venäjä joutuu takaamaan oman turvallisuutensa myös aseellisesti.

Viikko sitten Venäjä laukaisi ”Hasselpähkinän”, keskipitkänmatkan Oresnik-ohjuksen, jota kukaan ei pysty ampumaan alas. Mikä helpotus!

Löytyi aikuinen, joka sanoi ydinaseilla leikkiville USA:n kavereille, että nyt riittää. Löytyykö ”Lännestä” ja Suomesta aikuisia poliittisia johtajia ja kansalaisia sanomaan, että vihanpidon ja hullutuksen on loputtava nyt, jos Suomi tahtoo selvitä tästä kriisistä?

Vuonna 2008 Saksan liittokansleri Angela Merkel oli sitä mieltä, että Ukrainaa ei tule sen turvallisuuden vuoksi vetää Natoon. Esimerkkinä hän käytti liittoutumatonta Suomea. Nyt voi sanoa, että Ukrainan sodan jälkeen rauha ei tule taatuksi Euroopassa, elleivät sekä Ukraina että Suomi ole sotilaallisesti liittoutumattomia, neutraaleja maita.


Tue Naapuriseuran toimintaa!
Tilinumero FI 28 5549 6620 1299 93
Viitenumero: 2008
Keräysluvan numero: RA/2024/1297
♣ ♣ ♣

25 kommenttia julkaisuun “SUOMI TARVITSEE AIKUISTEN APUA PELASTUAKSEEN

  1. Kuvitellaanpa, että syttyisi revanssisota (russofobit haluavat varmaan viime sotien uusintaa entistä pulleammin lihaksin) eli tavalla tai toisella USA-Nato-Suomi saisi aikaan suoran aseellisen konfliktin Venäjän kanssa. Täältä käsin alettaisiin sulkea Itämerta sekä ammuskella mm. Murmanskiin ja Kaliningradiin. Jos moni muukin Venäjää vihaava maa yhtyisi sotaan, uskallettaisiin ehkä rajankin yli heti konfliktin alkuvaiheessa.

    Venäjä olisi arvatenkin helisemässä ja turvautuisi vahvoihin ohjuksiinsa, jopa taktisiin ydinaseisiin. Venäjä saattaisi kärsiä valtavia inhimillisiä ja aineellisia tappioita, mutta myös Suomi ja suomalaiset. Siinä rytäkässä nykyinen valtioeliittimme vetäisi varmaan johtopäätökset muutoinkin, mutta myös oman henkensä pelastamiseksi. Lopultakin se tajuaisi, mihin on kansakunnan vienyt. Silloin viimeistään aikuisten pitäisi ottaa ohjakset käsiinsä ja pelastaa se, mikä on vielä pelastettavissa.

  2. Mutta mitä sitten? näin kysyi Speden sketsissä kaveri, kun suomen edustajat kävivät olemassa hyvin vihaisia.
    Nyt tämän kysymyksen voi asettaa toisinpäin. Meillä on ymmärrys ja halu, mutta ei kykyä. Puhumme ja puhkumme täällä palstalla, mutta se jää siihen. Siis nämä päättäjämme todennäköisesti eivät edes tiedä mitään tästä hiljaisesta oppositiosta.

    1. ”Puhumme ja puhkumme täällä palstalla, mutta se jää siihen. Siis nämä päättäjämme todennäköisesti eivät edes tiedä mitään tästä hiljaisesta oppositiosta.”

      Niinpä, mutta naapurimaan opposition toimia kyllä julkituodaan..

      1. Naapurimaan suurin oppositio ovat kommunistit, jonka mielipiteitä toimista puhumattakaan ei todellakaan tuoda julki lännen mediassa. Venäjän kommunistit ovat tasan samalla linjalla Putinin kanssa mitä ulkopolitiikkaan tulee. Aidosti lännen kannalla olevat (eli venäjävastaiset) oppositiopuolueet ovat siellä kutistuneet tämän sodan aikana olemattomiin. Jokseenkin kaikille venäläisille on paljastunut karulla tavalla mitä tämä ”länsi” edustaa ja on.

        Navalnyi ja nämä muut ”lännen supertähdet mediassa” olivat/ovat pelkkiä CIA:n agentteja (kuten Navalnyi) tai muuta ääriainesta, joilla ei ole edes mitään puoluetta (kannatusta) tukenaan.

    2. Kaikki päättäjämme (eduskunnassa ne pelkät napin painajat) eivät ehkä tiedä mitään, mutta kyllä ”eliitin johtoryhmä” tietää. Supo lukee näitä(kin) sivuja vuoren varmasti. Se näkyy eksplisiittisesti viimeistään sitten, jos syttyy sota Suomen ja Venäjän välille. Meille käy samoin kuin rauhanoppositiolle viime sotien aikana. Joudumme vankilaan tai keskitysleireille ja meidät tapetaan, jos Venäjä häviää. Mutta eihän se ydinasevaltiona voi hävitä. Se toinen vaihtoehto on siis, että ihmiskunta katoaa ydinsodan seurauksena eli kuolemme silloinkin. Venäjän on siis pakko voittaa mikäli haluamme ihmiskunnan ja itsemme säilyvän tuholta.

      Mikään ei sitten 1930-40-lukujen ole oleellisesi muuttunut. No, kommunisteja joukossamme on vähemmän. Nekin kun ovat nielleet CIA:n narratiivin Ukrainan sodasta. Tämä asia ei siis liiku enää lainkaan poliittisella oikeisto-vasemmisto-akselilla. Asetelma on rauhan puolustajat vastaan sotakiihkoilijat.

      1. Nyt kerroit ihan asiaa. Tällä asialla ei ole mitään merkitystä puolueen suuntaan. vaikka hävettää, niin voin tunnustaa äänestäneeni persuja. Mutta se lieventääkseni syyllisyyttäni oli sitä aikaa, kun siellä oli vielä ihan aitoa aatetta ja EU ero puhetta. nyt se on pahin mahdollinen russofobio puolue. Jotenkin joskus tuntuisi niin hyvältä, kun saataisi porukka parrikadeille. Mutta ei se riitä, jos meikeläinen vanha ukko siellä yksin kiikkuu. Saattaisi jopa herättää humoristisia tunteita.
        Puoluepolitiikka ei saa olla esteenä rauhalle.

        1. Se liero (Hulluaho) kaappasi perussuomalaisen puolueen Soinilta. Samalla puolueen politiikan suunta muuttui jos nyt ei ihan 180 astetta (360 annalena-astetta) niin melkein.

          Hulluaho on aiemmin tuomittu (useampaan kertaan?) kiihottamisesta kansanryhmää (islaminuskoisia) vastaan oikeastaan melko heppoisin perustein. Sen sijaan kun sama henkilö eduskunnan puhemiehen ominaisuudessa ja painoarvolla puhuu, että kaikki venäläiset pitäisi tappaa ja muuta yhtä ronskia, ei tule edes kutsua lakitupaan.

          Mielestäni tuo on painava perustelu sille, että tuollaisia ”kiihottamislakeja” ei koskaan pitäisi säätää, koska niitä voidaan käyttää tai olla käyttämättä kohteesta riippuen. Kyseinen laki ei ole mitään muuta kuin sananvapauden kaventamista.

      1. En odottanut Kiljuselta yhtään mitään. Vielä kolme vuotta sitten hän vaikutti olevan järjissään vastustaessaan Natoon liittymistä ja mm. jo ennen valmistumistaan (nykysotaan) vanhentuneiden ylihintaisten F-35-hävittäjien hankintaa.

        Kuitenkin jo vuoden 2022 aikana hän siirtyi natottajien leiriin eli käänsi vikkelästi takkinsa. Nyt tapahtunut järkipuheen tynkä lienee vahinko ja on lipsahtanut Kiljuselta ”vanhasta muistista”.

    1. Ennen Venäjän virallista invaasiota Ukrainaan,
      Niikko kirjoitti Twitterissä, että Ranskan presidentin pitäisi sanoa suoraan, että Ukraina ei liity Natoon. Kommentti herätti tyrmistyneitä reaktioita, sillä se on ristiriidassa Suomen ulkopolitiikan linjan kanssa.

      – Myönnän avoimesti, että tänä aamuna julkaisemani twiitti oli huolimattomasti muotoiltu. On itsestään selvää, että puolustan Ukrainan suvereniteettia ja Suomen ulkopoliittista linjaa. Jokaisella maalla on itsenäinen oikeus päättää, hakeeko Nato-jäsenyyttä vai ei. Pohjimmainen huoleni on, onnistutaanko täysimittainen sota välttämään diplomatialla, Niikko ilmoittaa tiedotteessaan.

  3. Suomen kansa on aivopesty uskomaan että meitä vaani se vanha vaara idästä. Sehän ei tietenkään ole mitään uutta,sitähän on toistettu vuosikymmenet. Siksi tuntui hieman oudolta aamulehden uutinen joka kertoi hänen ylhäisyytensä googlen tarjoutuneen ostamaan maata suomesta. Tarkoituksenaan rakentaa joskus jotain pilvipalveeluja. Edellyttäen tietysti että sille tarjotaan sähköä puoli ilmaiseksi. Erikoisinta uutisessa oli se että sen mukaan suomi valikoitui siksi että se koetaan niin turvalliseksi. Ei siis ole mitään uhkia.

  4. Miksi maailman ”pitää” olla jakautunut. Miksi Suomen eliitti on sitä mieltä, että sen piti valita länsi? Miksi emme muka olisi voineet olla omia itsiämme (vaikea sana) ja harjoittaa ystävällistä kanssakäymistä kaikkien kanssa?

    Ainakaan Venäjällä ei olisi ollut mitään sitä vastaan, että sen naapurina olisi ollut ystävällinen Suomi. Päinvastoin, mikään ei olisi ollut Venäjälle mieluisampi tilanne kuin Suomi, joka ei olisi ollut ainakaan sotilaallisesti liittoutunut sitä vastaan. Sitä tilannetta Venäjällä ei olisi ollut mitään syytä horjuttaa eikä se olisi muutenkaan halunnut sitä horjuttaa mistään hinnasta.

    Kuitenkin jostain minulle käsittämättömästä syystä (tosin tavallaan käsitän, jos tuo syy on rasistinen russofobia, ahneus, kauna, yms.) Suomi on pikkuhiljaa vauhtia kiihdyttäen alkanut demonisoida Venäjää jo vuosikymmeniä sitten. Pohjalla oli sen verran russofobiaa, että sen päälle oli helppo rakentaa vihollisuuskuvaa pala palalta. Loppukiri oli sitten – kuten hyvin tiedämme – häikäilemätön vääristely Ukrainan kriisistä. Kansa oli kypsä uskomaan kaikki valheet Venäjästä.

  5. Ovat kulisseissa sopineet vievänsä konfliktin hamaan loppuun asti, tähän perustunee vahva usko ja väittämät voitosta.Muuttujia on paljon, yksi tuoreimmista on Venäjän uusi ohjustyyppi.Älkää nuolaisko ennenkuin tipahtaa.

  6. ”Käyttäen harhaista käsitystä Ukrainan sodan logiikasta Suomen USA:ta palveleva johto alkoi massiivisen mielipidevaikuttamisen käyttäen valtamediaa aseenaan.”
    Valtamedia alkoi mielipidevaikuttamisen jo 1990-luvulla ja se kiihtyi yhä 2000-luvun alussa. Esimerkiksi presidentti Halosen kaudella joukko päätoimittajia teki julkilausuman, jossa valitettiin että Suomi ei ole tarpeeksi rähmällään USA:n edessä.
    Toisaalta jos maan johdolla tarkoitetaan Suomen Deep Statea niin siinä tapauksessa tulkinta on oikea.

  7. Suomessa on ensiksi hajoitettava hallitus sekä valittava uudet kansanedustajat. Myös presidentti on potkaistava Atlantin tai Englannin kanaalin toiselle puolelle. Jonkinlaiset testit on laadittava käyttöön, jottei kaikki pöljät pääse sinne. Tällä hetkellä inhottaa kaikki istuvat puolueet, porukka on täysiä maanpettureita.

    Tänään uutisissa kerrottiin, kun SDPn Kimmo Kiljunen oli ehdottanut Venäjän rajan avaamista henkilöliikenteelle. Kas siitähän nousi kova metakka ja Kimmo Kiljunen PYYSI ANTEEKSI. Itse en olisi koskaan pyytänyt mitään anteeksi ja käskenyt muuta porukkaa painumaan vi..uun.

    1. Ei tule muutosta Suomeen niin kauan, kun kansa on aivan väärässä käsityksessä Venäjästä ja Ukrainan kriisistä. Pelkäänpä, että jos valaeliitin asenteet ovat syvälle juurtunutta rasistista russofobiaa (toki sekoitettuna ns. lännen ihailuun ja häikäilemättömään itsekkyyteen), niin totuus tulee laajasti tietoisuuteen suomalaisille vasta vuosikymmenten päästä jos sittenkään.

      Vielä ikävämpi vaihtoehto – ainakin aluksi ikävämpi – on se, että kellokkaamme ajavat Suomen aseelliseen konfliktiin Venäjää vastaan. Venäjä saadaan propagandan avulla helposti näyttämään siihen syylliseltä esimerkiksi kasvattamalla Venäjään kohdistuvaa sotilaallista uhkaa sietämättömälle tasolle, jolloin Venäjän on reagoitava. Toisin sanoen saatetaan mennä samalla kaavalla kuin Ukrainassa.

      Toki jos sodalta vältytään ja merkittävä osa länsimaista normalisoi suhteensa Venäjään, Suomenkin valtaeliitti saattaa seurata kyräillen perässä. Itse sairaus – perusteeton russofobia – jäisi taas hoitamatta.

    2. ”– jonkinlaiset testit on laadittava käyttöön”. Nykyisessä tilanteessa yksi hyvä testi on siinä, että luotettavimpia ovat sellaiset julkiset toimijat, jotka ovat esittäneet kritiikkiä tai rakentavia toimintatapoja ja joutuneet median vainon ja parjauskampanjan kohteiksi ja siitä huolimatta pitäytyneet kannassaan. Jenkeissä sellaisia ovat esimerksiksi Tulsi Gabbard ja R.F. Kennedy ja tietysti presidentti Trump. En tällä tarkoita, että olisin välttämättä esimerkiksi heidän Israel-politiikastaan ollenkaan samaa mieltä, mutta ainakin he ovat osoittaneet kykynsä sietää mediasta tulevaa sosiaalista painetta ja puolustaa niitä asioita, joita pitävät oikeina. Suomessa tällaisia sitkeitä poliitikkoja on esimerkiksi Paavo Väyrynen. Sitten meillä on näitä tällaisia kuin Kimmo Kiljunen, jotka pyytelevät anteeksi, että ovat esittäneet että Suomi palaisi noudattamaan kansainvälisiä sitoumuksiaan ja avaisi jälleen Itä-rajan henkilöliikenteelle.

      Platonilta periytyvät klassiset hyveet olivat viisaus, rohkeus, oikeudenmukaisuus ja kohtuullisuus. Niihin joutuu lisäämään vielä kristilliset uskon, toivon ja anteeksi annon hyveet, että tästä päästään vielä eteenpäin. Nykyiseen korruptoituneeseen systeemiin tarvitaan selvästikin rakenteellisia muutoksia, että se tukisi sitä, mikä ihmisessä on parasta eikä sitä, mikä ihmisessä on heikkoa ja alhaista.

      1. Täsmennän vielä edellistä kommenttiani: tarkoitan siis julkisia toimijoita, jotka ovat esittäneen kritiikkiä nimenomaan tätä nykyistä militarismia ja sotahulluutta kohtaan sekä nostaneet esille rauhanomaisia keinoja ratkoa valtioiden välisiä konflikteja sekä puhuneet yhteisen turvallisuuden käsitteestä ja diplomatiasta -eli toimineet tavalla, jota voisi tietysti kutsua myös aikuiseksi toiminnaksi.

Vastaa