Ukraina ei peittele tukeaan jihadisteille

Ukrainan sotilastiedustelu HUR ei edes yritä salata, että se on kouluttanut jihadistiterroristeja, jotka viime keskiviikkona aloittivat suurhyökkäyksen Syyrian hallituksen valvonnassa olevia alueita vastaan. Asiasta kertoi sunnuntaina Ukrainan hallitusta tukeva Kiyv Post.

Tuhansittain hyvin aseistettuja jihadisteja, joilla on käytössään myös raskasta aseistusta valtasi muutamassa päivässä Syyrian toiseksi tärkeimmän kaupungin Aleppon. Israelin ilmavoimat on jo viikkoja valmistellut hyökkäystä pommittamalla erityisesti Syyrian hallinnon tukena olevien Iranin vallankumouskaartin ja libanonilaisen Hizbollah-taistelijoiden asemia.

Israelin Libanoniin ja Iraniin kohdistamien pommitusten arvoidaan synnyttäneen tilanteen, jossa Syyriassa olleita libanonilaisia ja iranilaisia taistelijoita on pois Syyriasta. Myös Venäjä on Ukrainan sodan eskaloituneesssa nykyvaiheessa siirtänyt sekä kalustoa että miehistöä pois maasta. Jihadistihyökkääjiä liikuttavat tahot ovat arvioineet tästä syystä hyökkäyksen voivan nyt menestyä.

Hyökkäys Syyriaan alkoi heti, kun Israel ja Libanon olivat päässeet sopimukseen tulitauosta. Hyökkäystä oli kuitenkin valmisteltu jo kuukausia. Jihadistitaistelijoita on Idlibin ohella koulutettu myös Jordaniassa ja Turkissa olevilla koulutusleireillä. Turkki on avoimesti jo runsaan vuosikymmenen ajan yrittänyt kaataa Syyrian presidentin Bashar al-Assadin hallitusta.

Biden valehtelee tai ei tiedä?

Useat aikaisemmin jihadistiterroristeja aseistaneet ja rahoittaneet arabimaiden hallitukset ovat parin viime vuoden aikana normalisoineet suhteitaan Syyriaan. Myös Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan on puhunut suhteiden parantamisesta, mutta on kieltäytynyt vetämästä asevoimiaan pois Syyrian alueelta. Turkki ei myöskään ole lopettanut jihadistiryhmien aseistamista ja kouluttamista.

Myös Yhdysvalloilla, Britannialla ja Ranskalla on Syyrian alueella laittomasti sekä asevoimia että tukikohtia. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden väitti lauantaina, ettei Yhdysvalloilla ole mitään tekemistä jihadistien hyökkäyksessä, vaikka huomattava osa terroristien aseistuksesta on amerikkalaisvalmisteista. Yhdysvalloissa on muutenkin epäilty, että joko Biden valehtelee tai ei enää tiedä, mitä hänen selkänsä takana tapahtuu.

Venäjä, Iran ja Libanonin Hizbollah-järjestö ovat lähettäneet asevoimiaan presidentti Assadin hallinnon tueksi Syyrian hallituksen kutsumana. Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasi Moskovassa torstaina käyneen Syyrian presidentin ja lupasi Syyrian asevoimille välitöntä uutta aseellista tukea. Venäjän Syyriassa olevat hävittäjät ovat pyrkineet hidastamaan jihadistihyökkäystä iskemällä useisiin kohteisiin sekä Idlibissä että Syyrian hallinnon nyt menettämillä alueilla.

Myös Iran ja Irak ovat ilmoittaneet tukevansa Syyrian hallitusta jihadistihyökkääjiä vastaan.

Sotilaallista koulutusta terroristeille on annettu ennen muuta Idlibin alueella, jossa eri jihadistijärjestöt ovat voineet avoimesti toimia jo vuosia. Idlib on osa Syyriaa, mutta ei maan hallituksen valvonnassa.

Hyökkäystä johtaa terroristijärjestö Al Qaidan pohjalle syntynyt Hayat Tahrir al-Sham HTS, jota myös Turkki on tukenut. Hyökkäykseen osallistuu myös Islamilaisen kalifaatin Isisin raakuudestaan tunnettuja taistelijoita, jotka kantavat avoimesti Isisin tunnuksia.

Syyrian hallituksen valvomille alueille hyökänneeseen jihadistiryhmittymään kuuluu myös tuhansia Turkmenistanin islamilaisen puolueen TIP:n jäseniä, joita Ukrainan sotilastiedustelu on kouluttanut. Turkmeenit ovat saaneet sotilaskoulutusta ns. Khimik-ryhmältä, joka koostuu Ukrainan sotilastiedustelun erikoisjoukoista. Toistaiseksi ei ole tullut tietoa uiguurijihadisteista, joita myös on koulutettu Idlibin alueella.

”Jatkamme venäläisten tappamista”

Kiyv Postin mukaan jihadistien koulutuksessa on keskitytty kehittämään taktiikoita, jotka perustuvat Ukrainan armeijan sotakokemuksiin Venäjää vastaan. Jo syyskuun 15. päivänä HUR:n Khimik-ryhmän väitettiin olevan vastuussa hyökkäyksestä Aleppon kaakkoisosassa olevaa Venäjän tukikohtaa vastaan, jossa tuhottiin mm. taisteludroneja. Khimik-ryhmä on kouluttanut jihadistitaistelijoita myös dronisodankäyntiin.

Ukrainan sotilastiedustelun johtaja, kenraalimajuri Kyrylo Budanov totesi toukokuussa, että ”me jatkamme venäläisten tappamista missä tahansa ja kaikkialla aina Ukrainan täydelliseen voittoon saakka”.

Heinäkuun lopulla Kiyv Post kertoi myös saaneensa haltuunsa useita videoita ja kuvamateriaalia Ukrainan sotilastiedustelun erikoisjoukkojen operaatioista Venäjän joukkojen tuhoamiseksi Syyriassa.

Ukrainan väitettiin viime heinäkuussa myös antaneen tukea islamilaisille taistelijoille Afrikan Malissa Venäjän Wagner-ryhmää vastaan.

Kiyv Postin mukaan Ukrainan erityisjoukot ovat osallistuneet taisteluihin myös Israelin miehittämillä Golanin kukkuloiden alueella Syyriassa.

5 kommenttia julkaisuun “Ukraina ei peittele tukeaan jihadisteille

  1. Sielu valitsee seuransa. Totalitaristiset voimat viihtyvät yhdessä…

    Ja Ukrainan hallinto tuntuu ajattelevan, että kaikki on sallittua Ukrainan nimissä, niin vanhojen natsien tekojen ylistäminen kuin uusienkin demokratian vihollisten kanssa liittoutuminen.

    Mitähän länsi ajattelee tästä, kun Ukrainanhan piti taistella demokratian puolesta? Tämäkin aika köykäinen valhe alkaa menettää uskottavuuttaan entisestään.

    1. Puheet Ukrainan demokraattisuudesta ovat tosiaan valhetta paitsi että kuinka moni senkin epätotuuden esittäjistä on kuitenkin uskonut omiin puheisiinsa tai kirjoituksiinsa? Itselleni on kaiken aikaa suuri mysteeri se, kuinka moni päättäjistämme valehtelee ja kuinka moni puhuu lööperiä uskoen siihen itsekin eli ei siinä mielessä valehtele.

      1. Niin, olisihan tässä demokratia-asiassa mahdollista tukeutua ihan faktoihin.

        Esimerkiksi siihen, että kun Maidanin vallankaappauksessa presidentti Janukovits erotettiin, ei toteutettu perustuslain virkasyyteproseduuria, vaikka hänet valinneet vaalit oli todettu laillisiksi lännessäkin. Mies joutui pakenemaan henkensä kaupalla kuin jostain banaanivaltiosta. Mitä virkaa on perustuslailla, jos sitä ei noudateta?

        Länsi nimittää Maidanin vallankaappausta vallankumoukseksi. Vielä pitemmälle menee englanninkielinen Wikipedia kutsuessaan Maidanin kaaottisia tapahtumia nimellä ”Revolution of Dignity”, ilmeisesti Ukrainasta omaksuttu käsite. Näin länsi muokkaa historiaa.

  2. ”Ukrainan sotilastiedustelun johtaja, kenraalimajuri Kyrylo Budanov totesi toukokuussa, että ”me jatkamme venäläisten tappamista missä tahansa ja kaikkialla aina Ukrainan täydelliseen voittoon saakka”.

    Heinäkuun lopulla Kiyv Post kertoi myös saaneensa haltuunsa useita videoita ja kuvamateriaalia Ukrainan sotilastiedustelun erikoisjoukkojen operaatioista Venäjän joukkojen tuhoamiseksi Syyriassa.”

    Veikkaako väärin, jos arvelee osan Bidenin Ukrainalle lahjoittamista aseista ”löytänneen tien” jihadisteille Syyriaan.

Vastaa