Suomi haluaa eräiden muiden Euroopan unionin jäsenvaltion kanssa rajoittaa venäläisdiplomaattien matkustusoikeuksia Schengen-alueella. Suomi ja muut Pohjoismaat, Baltian maat sekä Tsekki, Puola, Hollanti ja Romania ovat esittäneet matkustusoikeuksien rajaamisen sisällyttämistä Venäjän vastaisiin pakotteisiin.
Maaryhmä, johon Suomi nyt kuuluu, harjoittaa EU:n sisällä kaikkein agressiivisinta politiikkaa Venäjää kohtaan. Kaikki maat ovat tukeneet Venäjää vastaan kohdistettujen pakotteiden tuntuvaa kiristämistä sekä Ukrainalle annettavan sotilaallisen tuen merkittävää lisäämistä. Maaryhmässä mukana olevat ovat myös valmiit hyväksymään Yhdysvaltain uuden presidentin Donald Trumpin vaatimuksen Nato-maiden sotilasmenojen tuntuvasta lisäämisestä.
Saksa ei hyväksy venäläisdiplomaattien liikkumisvapauden rajoittamista. Se on myös varoittanut, että Venäjä ryhtyisi asiassa vastatoimiin, jotka supistaisivat EU-maiden diplomaattien liikkumisoikeutta Venäjällä. Pian julkistettavaan uuteen pakotepakettiin liikkumisvapauden rajoittamista ei ole sisällytetty Saksan vastustuksen takia. Uusi pakotepaketti on tarkoitus julkistaa 24. päivänä helmikuuta.
Yrityksistä rajoittaa venäläisdiplomaattien liikkumisvapautta kertoi keskiviikkona ensimmäisenä puolalainen RMF FM-radioasema ja sen jälkeen Ukrainan tiedotusvälineet. Aloitteen tekijänä on ollut Tsekki, jolle kymmenkunta muuta EU-maata on antanut tukensa.
14 kommenttia julkaisuun “Suomi haluaa rajoittaa venäläisdiplomaattien matkustusoikeuksia”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Tähän saattaa tulla muutos, kun Trump ja Putin sopivat puhelinkeskusteluissaan toistensa luona vierailusta…
Venäjä on ja tulee aina olemaan naapurimme.
Todella surullista että Suomen valtiojohto romuttaa suhteita välittämättä seurauksista ja räksyttää kuin rakkikoira USA:n selän takana. USA ei koskaan tule olemaan naapurimme. Maassamme ei olisi työttömyyttä, energiaköyhyyttä eikä olisi rahat lopussa jos vaalisimme hyviä suhteita Venäjään.
Samaa mieltä!
Nimen omaan kyse on venäjä vihasta. Argumentointi perustuu useinmiten lööppeihin ja niihin kaikkein härskeimpiin kirjoituksiin joita lehdet ja muu media on tulvillaan. Ollaan melkein samassa tilanteessa kuin eräissä vanhoissa haastatteluissa joissa toista maailmansotaa käsitellään. Eräskin italialainen mies kertoi ettei tietänyt venäläisistä muuta kuin että ne syövät lapsia. Olen kaksi kertaa törmännyt tähän televisiossa. Vaikka terveyssyistä en paljon pysty liikkumaan tällä hetkellä,niin ilokseni olen törmännyt valtavirran vastaisiin mielipiteisiin täysin yllättävissäkin tilanteissa. Toivoa ilmeisesti on.
Sen vihan lietsojat ovat tarkoittaneet sen vihan omille kansalaisilleen. Russofobisena on paljon helpompi lähteä hyökkäämään Venäjälle ja saamaan tuollaiselle järjettömyydelle vielä vihaavan kansan enemmistön tuki. Nämä vihan lietsojat itse haluavat pästä käsiksi Venäjän rikkauksiin. Ei tässäkään loppujen lopuksi ole kyse muusta kuin rahasta. Rahan alttarille voidaan vuodattaa vaikka kuinka monen kansan veri.
Suomen hallitus haluaa.
Hyvä huomio. Samoin Ukrainan nykyhallinto on eri asia kuin Ukrainan kansa tai ukrainalaiset.
Vielä aiheeseen liittyvänä, sanoisin, että koko tuo ryhmä ja siis Europpa EU, ei välitä paskan vertaa ukrainasta tai ukrainalaisista, vaan kyse Venäjän vihasta. Ilman Neuvostoliiton apua, olisimme lankkaamassa saksalaisten kenkiä!
Joka tuulta kylvää, se myrskyä korjaa.
Suljetumpi maa, kuin pohjois-korea. Sinne ei onneksi taida yhdysvaltojen kansalainen saada viisumia? Voisiko kieltää myös Suomeen koko usan poliittiselta johdolta. Jollei sitten trump muuta suomeen, muskin kanssA!
Joskus aikoinaan olin ylpeä suomalaisuudestani. Kunnioitin johtajiamme ja uskoin ihan oikein, että suomessa on onnellinen kansa. No nyt on kaikki murrettu. Mitähän pahaa meidän kansa on tehnyt ansaitsemalla tällaiset johtajat? Jotenkin odotus siihen, että nuoret heräävät, mutta liene turha tilanne.
Ottaa todella päähän nuo ”Suomi haluaa…”-lauseet. Minäkin satun olemaan suomalainen ja minä en halua. Siis pieni kusipäiden joukko haluaa… tässä tapauksessa vi**uilla Venäjälle. Minä en halua.
”Suomen sotilaallinen apu Ukrainan armeijalle on tällä hetkellä yhteensä 2,5 miljardia euroa. Ukrainalle annettavan sotilaallisen avun määrässä henkeä kohti mitattuna Suomi on maailman viidenneksi suurin. Suomen johto ilmoittaa, että se aikoo jatkaa Kiovan tukemista ”niin kauan kuin on tarpeen”, РФ suurlähettiläs Kuznetsov sanoi.
On pakko ruveta kiroilemaan.
Perk…een kus.pä.t, saat.n.n perk.le.
Eikö tähän hulluuteen saada nyt jotain tolkkua. Kuvitteleeko Stubido ja kumppanit, että Suomi pärjää tässä kisassa tällä tavalla. Ainoa tapa on lisätä keskustelua itään. Vai kuvitteleeko Stubido, että kuulumalla Natoon, että ollaan turvassa ja voittajien laarissa.
Toivon, että jotain mullistavaa kävisi Suomen johtoportaalle, jotta saataisiin järkeä tähän mielipuoliseen hulluuteen.