
Ylen uutiset kertoo 19.02.2025 Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin todenneen, että sodan aloitti Ukraina. Uutisankkuri jatkaa tästä vähän hätäisesti, että Venäjä oli sodan aloittaja. Se siitä. Kyllä Suomen luotettavin media tietää!
Helsingin Sanomat ja tietysti pienemmät sen perässä hokevat samaa valhetta, vaikka todistusaineisto kertoo, että Trump on oikeassa. Ensimmäisten joukossa asian todisti ruotsalainen rauhantutkija Ola Tunander luennossaan norjalaisille opiskelijoille pian sodan alettua. Hänen jälkeensä monet ovat todistaneet saman.
Tunander dokumentoi karttojen ja vakuuttavan aineiston kanssa, että NATO/USA:n kouluttama ja aseistama suuri armeija aloitti vuoden 2022 helmikuussa voimakkaat tulituksen Donbassin rajalta ilmeisenä aikomuksena hoitaa ”separatistiongelma” kerralla kuntoon.
Vasta viikko tuon jälkeen alkoi Venäjän väliintulo, invaasio, jolla NATO/USA:n tuhoaie estettiin.
Itse asiassa sota ei alkanut tuolloin, vaan kahdeksan vuotta aikaisemmin vuonna 2014, kuten mm. Naton ex-päällikkö Stoltenberg on kertonut. Eduskunnan puhemies Oleksandr Turtšynov julisti ”terrorismin vastaisen kampanjan” Itä-Ukrainan separatisteja vastaan huhtikuussa 2014. Tämä kampanja tarkoitti Maidanin vallankaappausta seuranneen väkivallan virallistamista valtion lailliseksi toiminnaksi, erityisesti Itä-Ukrainan venäläistä tai venäjänkielistä väestönosaa kohtaan.
Rauhan miehenä Ukrainan presidentiksi valittu koomikko Zelenskyi oli vaihtanut heti valtaan päästyään siviilivaatteet luotiliiveihin ja ilmoittanut aloittavansa suoranaisen ”terrorismin vastaisen sodan” – sisällissodan omia kansalaisiaan vastaan. ”Terroristeja” olivat itäukrainalaiset, venäjänkieliset ja mieliset, joita Zelenskyin sotavoimat ehtivät tappaa 14 000 ennen varsinaisen sodan alkua. Tappamisen lisukkeena olivat Zelenskyin hallinnon säätämät lait ja asetukset, joilla venäjänkielisiä ja -mielisiä sorrettiin äärimmäisyyksiin asti.
***
Media valehtelee monella eri tavalla: väärillä tiedoilla, vaikenemisella ja implisiiteillä eli kertomalla oikean tiedon, mutta liittämällä siihen vaikkapa adjektiiveja, joilla annetaan ymmärtää, ettei tieto olekaan oikea.
Legendoiksi muuttuneita viime vuosien tapauksia ovat esimerkiksi Skripalien ja Navalnyin myrkytykset, Buchan verilöyly ja NordStream-putkien räjäytykset. Niistä kaikista on löydetty syylliseksi Venäjä.
Skripalien tapauksesta väittelin hyvän kaverini, HS:n esihenkilön kanssa. Hän piti tapausta vuorenvarmasti venäläisten tekosena. Sanoin, että minä en tiedä totuutta, mutta ilman todisteita media ei voi langettaa tuomiota. Kaveruus keskeytyi siihen, ja nyt asia on voimakkaasti kallistunut suuntaan, että koko juttu oli brittien salakavalasti suunnittelema, ei siis venäläisten.
Navalnyille ollaan hankkimassa hänen nimeään kantava katu, mutta venäläisten mielestä juttu haiskahtaa. Saksa on kieltäytynyt toimittamasta lopullisia tutkimustuloksia eikä media ole kysynyt että miksi.
***
Buchan verilöylystä Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on tivannut tuloksetta tietoja YK-diplomaateilta ja ihmetellyt, etteivät lännen tutkivat journalistit edes yritä selvittää, mistä oli kysymys. Lännen versio, johon mm. Suomen johtavat poliitikot ovat enempiä kyselemättä yhtyneet, on se, että Venäjän armeija suoritti massamurhan. Venäläiset vakuuttavat syyttömyyttään ja esittävät, että ukrainalaiset tappoivat omia kansalaisiaan, joiden katsottiin olevan Venäjän puolella.
Kiovan hallinto on kuljettanut paikalle valtiollisia vieraita luotiliiveissä suremaan teloitettujen kohtaloa ja vahvistamaan venäläisten syyllisyyttä. Vieraat ovat muuttuneet ikään kuin todistajiksi, vaikka todisteita ei ole esitetty. Tapausta tutkii Ukraina itse. Tuloksia ei ole saatu, ei ainakaan julkisuuteen saakka.
Minulla on asiasta näkemys, joka perustuu kysymykseen, kummalla osapuolella oli motiivi surmata Buchan venäjämielisiä ihmisiä. Mutta minulla ei ole todisteita.
***
Jostain syystä Suomen media välttelee kertomasta todennäköisyyttä, että Yhdysvallat räjäytti Nord Stream-putket Norjan avustamana. Vältellään, vaikka tiedossa on, että presidentti Joe Biden tunnusti teon jo etukäteen, ja vaikka toimittaja Seymour Hersh paljasti hankkeen vakuuttavilla tiedoilla, joita ei ole edes yritetty kumota.
***
Median valehtelu voi johtua tietämättömyydestä eli ammattitaidottomuudesta, tietoisesta vääristelystä, vaikenemisesta tai manipuloinnista. Mediapooliin kuuluvan lehden tai radio- ja tv-kanavan toimituksessa yksittäisen toimittajan on käytännössä mahdotonta asettua valtavirtaa vastaan. Kysymys on työpaikasta ja myös sopulismista, joukkoistumisesta.
Yksittäisiä toisinajattelun pilkahduksia on jo nähty, mutta propagandan valtavirta jatkaa melkein kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka Euroopan johtajat hytisevät hädissään ja vaikka koko vanha manner näyttää vajoavan tunnustamattomien valheiden hetteikköön. Kasvojen ja äänten menetys kammottaa.
Kansalaisten kannalta tilanne on hyvä ja huono. Hyvä siksi, että totuudet puskevat vähitellen esiin väkisin kuin voikukka asfaltin raosta. Huono sen vuoksi, että Euroopan maiden talous ehtii romahtaa ennen kuin mikään uusi hallinto missään maassa saa asiat tolalleen.
Yhdysvalloista ei apua ole odotettavissa. Totuuden torvi Trump haluaa Amerikan suureksi. Muu ei häntä kiinnosta. Mutta narsistinen mies saattaa saada aikaan rauhan Ukrainassa ja lisäksi pokaalin – Nobelin. Jos niin käy, Suomen presidentti pyrkii epäilemättä onnittelijoiden eturiviin. Se on hyvin laiha lohtu, sillä Suomi on sitonut kohtalonsa suurvaltaan, antanut sille kaikkensa, itsenäisyytensä.
***
”Venäjän aloittama provosoimaton, raaka hyökkäyssota” on Mediapoolin paikkansa pitämätön mantra, jonka myös johtavat poliitikkomme ovat omaksuneet. Presidentti Alexander Stubb on myös tätä mieltä kaiken muun isottelunsa ja falskiutensa lisäksi.
Ulkoministeri Elina Valtonen sanoi, että Yhdysvaltain pakka on sekaisin. Saattaa olla, mutta paljon pahemmin sekaisin on koko Euroopan, Suomen ja median pakka – merkattuja, rasvaisin sormin nuhrattuja kortteja, ässiä muka, todellisuudessa mustia pekkoja. Kuten tämä Pekka Toveri, median lemmikki, joka humpuukiennustuksillaan sai valtavan julkisuuden, loikkasi sen avulla ensin eduskuntaan ja sitten europarlamentaarikoksi.
Helsingin Sanomat julkaisi Pekasta ison jutun tänään 20.2.25. ”Toverista on kolmen viime vuoden aikana kehittynyt Ukrainan sodan näkyvimpiä sanoittajia suomalaisille. Hän lienee viestimien eniten käyttämä Ukrainan sotaa kommentoiva asiantuntija”, HS kirjoittaa.
Muistatteko, että heti alkuun tämä asiantuntija kertoi, että Venäjä tulee romahtamaan muutamassa viikossa. Ammukset loppuvat, armeijasta ei ole mihinkään. Sodan jatkuessa Toveri on muistanut joka käänteessä korostaa Ukrainan voitokkuutta ja Venäjän armeijan surkeutta.
Nyt saamme uuden arvion: ”Venäläiset kenraalit ovat äärimmäisen hyviä käyttämään sitä surkeaa työkaluaan [asevoimia] optimaalisesti.”
Toveri myöntää, että alkuun oli ”ehkä liian ylioptimistinen kuva siitä, miten Ukraina pärjää”. Yllätyttiin siitä, että Venäjä kestää ”käsittämättömällä tappioiden sietokyvyllään”.
Nyt arvioinnissa on Toverin mukaan heilahdettu toiseen laitaan, eli ”että Ukraina on jo hävinnyt sodan, vaikka se ei ole lähelläkään häviämistä”. Kaatuneita ukrainalaissotilaita Toverin laskuissa 90 000.
Läntisten asiantuntijoiden monesta eri lähteestä, kuten kuolinilmoituksista ja Ukrainan ilmoittamista tilastoista keräämien tietojen mukaan Toverin luvusta puuttuu yksi nolla.
***
Ajatus Ukrainan voitosta elää Toverin ja monien johtavien poliitikkojemme mielessä. Presidentti Stubb haluaa käännyttää Donald Trumpin: ”Paljon käännytystyötä on”, hän sanoo. Pääministeri Petteri Orpo ja ulkoministeri Valtonen painavat päälle: Ukrainan tukemista on jatkettava entistä ponnekkaammin. Heitä tukee ex-pääministeri Sanna Marin kaikin voimin.
Ranskan presidentti Macron on järjestänyt hätäkokouksia, syystä, koska valta on vaihtumassa monessa Euroopan maassa ja kohta syrjään työnnettävät johtajat yrittävät pitää kiinni jakkarastaan kynsin hampain.
Amerikkalais-belgialainen analyytikko, tohtori Gilbert Doctorov tiivistää tilanteen liittäen sen Yhdysvaltain varapresidentti J.D. Vancen äskettäiseen Münchenin puheeseen: ”Vance on oikeassa Euroopan demokratian surkeasta tilasta, mutta hänellä ei ole aavistustakaan siitä, miten surkea se on.”
Doctorovin mukaan EU on korruptoitunut läpimädäksi. Valtaa käyttävät ihmiset (kuten von der Leyen), joita ei ole valittu tehtäviinsä demokraattisesti. Ja kansallisvaltioiden johtajat ovat unohtaneet kansan ja kiinnostuneet vain oman asemansa säilyttämisestä varsinkin juuri nyt, kun monet heistä tullaan viskaamaan sivuun.
***
Suomen media jatkaa sisulla ja sydämellä valehtelemista kohti umpikujaa. Niin tekee myös presidenttimme, joka rauhoittelee kansaa väittäen, että maan asema ja turvallisuus on rakennettu täydelliseksi. Niinköhän?
Stubb tietää, että jos Yhdysvallat ja Venäjä nyt ovatkin samassa leirissä ja Eurooppa toisessa, silloin neuvottelut eivät koske vain Ukrainan sotaa vaan koko Euroopan turvallisuusrakennelmaa – siis myös Nato- ja DCA-Suomea.
Nykyisin Helsingin Sanomissa on tavaton määrä ”analyyseja” ja Ylen A-studiossa samanmielisiä viisaita. Esitän toivomuksen: – Hylätkää valmiit narratiivit, avatkaa ainakin toinen silmä, iskekää journalismin keinoin kohti todellisuutta.
***
Maailma menee minne se haluaa mennä. Se ei juuri kysele neuvoja pieneltä, syrjäiseltä maalta ja sen hiljaiselta kansalta. Miksi kysyisi, ja mitä me osaisimme vastata?
Idässä on iso naapuri. Olemme rakentaneet piikkilangalla varmennetun aidan sen varalta, että sieltä tulisi ihmisiä ostamaan jotain. Piikit raapivat, itäinen Suomi kärsii ja autioituu.
Pääministeri lausuu, että hallituksella on hyviä suunnitelmia, joilla kaikki pelastuu. Kaikki hallituksen suunnitelmat ovat hyviä, myös konkurssisuunnitelma. Pääministeri hymyilee lehdistölle mikrofonien takaa. Media katsoo ja kuuntelee.
Tulee vielä aika, että on myönnyttävä. Edellisen sodan aikana totuus paloi tulessa. Kallion yhteiskoulun pannuhuoneessa poltettiin papereita urakalla. Osa haudattiin Mäntyharjun metsikköön. Huonoja papereita, olisivat kertoneet, mitä on tullut tehdyksi. Jäi vain aavemainen legenda Stella Polariksesta.
Tämän päivän maailmassa papereita ei juuri tarvita. Digitiedot eivät pala, niitä ei voi hävittää vaikka kuinka pelottaisi. Ne ovat tallessa pilvissä tulevia tutkimuksia varten. Silloin selviävät monet asiat, joita tämän päivän tutkivat journalistit ovat kaihtaneet siihen käskettyinä.
38 kommenttia julkaisuun “KYLLÄ MEDIA TIETÄÄ!”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Kanadassa on liikkeellä uutinen joka kertoo siitä, että Trump oli soittanut kiinan pressalle ja he olivat sopineet siitä, että kiinasta tulee tarvittaessa miljoona rauhanturvaajaa ukrainaan, kun rauha tulee. Suomessa ei kyseistä uutista olla kerrottu, jostakin kummasta syystä. Tokihan tuo nyt ei ole vielä täyttä faktaa, mutta täysin järkevää.
Aivopestyille suomalaisille kannattaa suositella katsomaan Jeffrey Sachsin puheenvuoron Europarlamentissa ja pyytää heitä kumoamaan siinä esiintyvät virheelliset väittämät. Vaatii tietysti kohtuullista englannin kielen taitoa.
https://www.youtube.com/watch?v=_RNE3X41IvM
Suosittelen lämpimästi. Sachsin rauhallista ja selkeää puhetta on helppo seurata lukion englannin taidoilla.
Loistava puhe ja briljantit vastaukset meppien kysymyksiin. Eipä noita taustoja ja tosiasioita voisi paljon selkeämmin esittää. Viimeinen kysyjä nosti ”suomettumisen” esiin, mitä Sachs piti hyvänä asiana. Siis aikaa ennen molopäiden suorittamaa natottamista.
Suomen eduskunta, vähennettynä Kontula + Yrttiaho, pitäisi pakottaa katsomaan ja kuuntelemaan tämä saarna pakkopaidassa ja tuoliin sidottuina, kuin Kellopeli appelsiinin Alex. Ja tietysti tämä toinen Alex, jolle pitäisi sovittaa myös suukapula puheripulin varalle.
En olisi joku aika sitten uskonut, että ryhdyn seuraamaan englanninkielisiä podcasteja, mutta koska Yle-potaskaa ei hermot kestä – näitä tampiopajusia, paulavileneitä, mariasteenruuseja ja vaaherkumpuja – niin on ollut pieni pakko hakeutua oikean tiedon lähteille.
Ikäväkseni tein havainnon, että vain noin 5% mepeistä oli rohjennut tulla auditorioon kuuntelemaan Sachs`ia..
Luultavasti yleisöstä oli suurin osa journalisteja, avustajia yms., mutta ei meppejä.
Jos olisit kirjoittanut, että 95% tai edes 55%, en olisi uskonut. Aivopesty ei tiedä olevansa aivopesty, vaan pitää tilaansa tietoisena omana maailmankuvanaan. Hän ei halua missään tapauksessa kuulla, että onkin ehkä väärässä. Pois jäänti Columbia yliopiston professori Sachsin luennolta kertoo siitä, että epäilyksen siemen ehkä itää jo. Se on hyvä asia. Sitä paitsi eivät ne mepit muutenkaan ole siellä mitään järkipuheita kuuntelemassa, vaan rahaa tienaamassa. Palkkahan juoksee vaikka ei ole paikallakaan.
Venäjäviha pitää useimpien suomalaisten vastaanotinpuolen suljettuna ja lähetinpuoli toistaa ikivanhaa levyä. Mihin niitä aivoja oikein tarvitaankaan? Keskustele sitten näiden kanssa. Sama kuin vanhalle radiolle tai grammarille puhelisi.
Olen yrittänyt ja mitä sieltä tuleekaan. ”Putinisti, trumpisti, salaliittoteoreetikko, ÄÄRIoikeistolainen, natsi, …” ”Kivivati, savivati, puuvati, puuvati, …”. Niinpä.
Lännen poliittinen eliittii pitää median avulla yllä tarinaa pahasta Venäjästä turvatakseen oman asemansa. Jos he nyt myöntäisivät syöttäneensä soopaa koko Eurooppaa uhkaavasta aggressiivisesta valloittajasta, se olisi heidän valtansa loppu ja poliittisen uransa loppu. Se oli myös valtamedian loppu. Venäjällä pelottelu pitää heitä pinnalla, mutta pelottelulta menee pohja, kun ihmiset alkavat ymmärtää Venäjän toimien perustuvan aiheelliseen huoleen maansa itsemääräämisoikeuden ja luonnonvarojen turvaamisesta. Siksi valehtelua pitää jatkaa ja totuuden kertojat pitää sulkea pois mediasta. Ja tarina vielä projisoidaan kansan syyksi. Kansa ei uskoisi totuutta, vaikka media sitä alkaisi varovasti raottaa. Meitä pitää suojella.
Edessämme on valtava muutoksen aalto. Se lyö ennen kaikkea yli Euroopan. Kaikki, siis kaikki tulee muuttumaan.
Tämä hommahan etenee kuin elokuvissa. Nyt seuraa USA:n ja Venäjän yhteinen sopimus, mikä ensinnä takaa Ukrainaan rauhan. Toisekseen USA poistaa nato joukkonsa Euroopasta, koska ei niistä ole mitään muuta, kuin taloudellista menetystä USA:lle. Ja nyt loikka ajatukseni utopiaan. Suomi neuvottelee venäjän kanssa sopimuksen, joka takaa suomelle paljon taloudellista tukea monessa asiassa. Energia, puutavara, kulttuuri, turismi etc. etc. Ja samalla suomi antaa ne jenkeiltä jääneet tilat venäjälle. No tämähän on toki utopiaa.
Tuskin sentään kaikkia n. 80 000…….
”Toisekseen USA poistaa nato joukkonsa Euroopasta,…”
Kuvan voisi olettaa myös esittävän juuri uponnutta laivaa. EU on itseasiassa kuin Titanic. Soittavan orkesterin sijaan matkustajille esitetään näytelmiä demokraattisesta Ukrainasta, joka minä hetkenä hyvänsä hyvänsä, kunhan vielä vähän autetaan, lyö Venäjän. Sen jälkeen myös Ukraina pääsee sisään paratiisin nimeltä EU ja loppu hyvin, kaikki hyvin. Tyytymätön on vain Putin, joka yhä kadehtii Euroopan demokratiaa, vapautta ja vaurautta.
Tämä ei ehkä täysin kuulu otsikon aihepiiriin, mutta onhan valtamedia tästäkin kirjoittanut:
Balttian maiden älykköjohtajat lopettivat Venäjälta tulevan halvan sähköenergian käytön. Kyllä mahtaa Putinia nyt harmittaa.
Tästä valtamedia ei kirjoittanut:
Välittömästi sähkön hinta tuplaantui. Odotettavissa on paljon konkursseja.
Ihmeellinen tämä ”ylösalaisinmaailma”.
Ihme kyllä Erkki Tuomioja on kommentoinut ”usa heittää tarvittaessa suomen bussin alle” ja ”usa:sta ei tule suomelle tukea kriisitilanteessa”.Suomi on kaoottisimmassa tilassa sitten toisen maailmansodan päättymisen ihan joka saralla, niin talouden, terveydenhuollon kuin turvallisuudenkin suhteen mm tammikuussa rikottiin 2000 luvun konkurssien ennätys, mutta ei huolta tuetaan ukrainaa niin kauan kuin tarvetta on.Eu:ssa on aina jokin agenda jota ajetaan härkäpäisesti mm maahanmuutto, ilmasto ja nyt ukraina.Kaikissa näissä suomi on vain velkaantunut lisää.Ilmeisesti totuin Kekkosen aikana liian hyvään ja turvalliseen suomeen, kun nykymenoa ei voi käsittää/hyväksyä millään tavalla.Ensi etappi ulos tästä on kun eu hajoaa ja avataan kauppasuhteet naapuriin, muuta ulospääsyä ei ole.
Missä oli Tuomioja kun eduskunta äänesti Nato-liittymisestä? Vanhana rauhanaktivistina hänen olisi olettanut kahlitsevan itsensä eduskuntatalon pylväisiin huutaen samalla megafoniin Naton vastaisia iskulauseita.
Ylen toimittaja juuri radiossa valitteli että heidän aikansa ja energiansa kuluu kun pitää oikoa maailman johtajien virheellisiä väittämiä. Yle -veron piti parantaa Ylen poliittista riippumattomuutta, mutta toisin näyttää käyneen. Koko laitoksesta on tullut työkalu nykyiselle poliittis-älyvapaalle establishmentille, eikä kansa voi osoittaa mieltään televisiolupansa irtisanomalla.
Ylessä esitetään paljon analyyseja menneistä ja tulevista tapahtumista. Luotettavimmiksi ovat osoittautuneet säätiedotukset.
Trump on selkeä parannus asioihin. mutta ei hänkään totuutta ihan täysin kerro. Sälyttää kaiken Ukrainalle, vaikka USA, UK, EU ovat myös syyllisiä mm. CIA:n järjestämä vallankaappaus 2014, Ukrainaa on aseistettu ja valmisteltu lännen toimesta pidempään ennen vuotta 2022. Eihän heillä muutoin olisi ollut moista armeijaa kolme vuotta sitten. Kova houkuttelu ja katteettomat lupaukset Natoon pääsystä, joka on Venäjälle myrkkyä ja suurin tekijä sodan taustalla. Boris Johnsonhan kävi torpedoimassa maalis huhtikuussa 2022 Zelenskin aselepo/rauhansopimuksen venäjän kanssa ja tässä on varmaan käytetty painostusta ja lupauksia ikuisesta tuesta ja voitosta.
Omasta mielestäni Ukraina ja länsi syyllisiä koko jupakkaan.
Trump mainitsee puheessaan syylliseksi Bidenin hallinnon, ei Ukrainaa. Se on median sepittämä tarina. Eihän nyt Bidenista voi sanoa mitään negatiivista.
Suomalaismedialle ”laiskanläksyksi” lukea ev.luutnantti Daniel Davis`in näkemys sodasta…
https://www.19fortyfive.com/2025/02/could-ukraine-have-avoided-war-with-russia/
Erinomainen tiivistelmä ja tilannekuva!
Minun sanomisillani ei liene juurikaan mitään merkitystä, mutta pakko sanoa se, että alkaa tuntua lopultakin siltä, että oikeus voittaa. Onhan meitä kusetettu joka taholta ja jos en olisi ollut pennusta asti helvetin kovapäinen ja auktoriteettien vastainen, niin olisin yksi lammas muiden joukossa. Nyt seuraa sitten todella mielenkiintoiset ajat. asettuuko suomen kusipäiset päättäjät Trumpia ja rauha vastaan? Ja missä vaiheessa tulee se pakollinen herätys? Ja mikä on reaktio tähän herätykseen valtaapitävien keskuudessa? Odotellaanhan kesään niin tulemme näkemään paljon asioita.
Älä turhaan vähättele itseäsi, nytkin kirjoitat järkeviä. Mitä itseeni tulee, taidan kirjoittaa liian usein, liian pitkästi ja kaiken lisäksi itseäni toistaen. Tuo on tosiaan mielenkiintoinen ilmiö, että mikä tekee toisista kriittisen, kun suuri enemmistö näyttää olevan täysin kritiikitöntä sakkia. Tässä taannoin oli muotia peräänkuuluttaa medialukutaitoa. Oikeastihan kampanja oli muita tiedon lähteitä parjaava valtamedian mainoskampanja, mutta kaikesta päätellen onnistunut.
Liityen otsikon kuvaan kuplivasta merenpinnasta, -niin syvällä merenpohjassa oleva lähde ei tuota kuvan mukaista merenpohjassa olevaa purkausta esittävää kuplivaa kenttää meren pinnalla. VTT jolla Suomessa on käytännöllisesti katsoen kaikki tarpeelliset lelut ja muut tekniset resurssit tämän asian selvittämiseksi, ja vielä riittävästi tohtoreitakin asian teoreettiseen käsittelyyn ja faktojen vääntämiseksi tiskiin konkreettisessa muodossa, ei ole tehnyt mitään, koska siltä ei ole kysytty mitään, kuten ei ”varjolaivastojen” syyllisyyttä väitettyihin vahinkoihin selvitettäessäkään.
Mutta tämä ei tietenkään ollut tämän kommentin varsinainen heräte, vaan se mitä valtakunnannan edustuslaitokseen ja vieläpä ”meppilään” valittu entinen pääesikunnan tiedustelupäällikkö Pekka Toveri propagoinnissaan on paitsi verbaalisen, myös vastikään julkaistun kirjallisen tuotantonsa puitteissa tuonut julki, jota eräskin lööppilehdistön edustaja sivustoillaan hehkuttaa.
”Suomi voi oppia Venäjän virheistä”, esittää Pekka Toveri, tarkoittaen Venäjän toimia nk. Ukrainan tilanteessa.
Tästä herää välittömästi kysymys loogisine jatkokysymyksineen myös Pekka Toverin suhteen siitä, että miten ihmeessä Suomi voisi oppia Venäjän nk. virheistä Ukrainassa , kun se ei kykene oppimaan edes omista virheistään omalla territoriollaan, vaikka aikaa siihen on ollut vaikka kuinka, ja oppimistilanne on edelleenkin ollut päällä historiallisine tapahtumineen koko ajan, alkaen vuodesta 1939.. ?
Tuli mieleen tuota Itämeren kaasuputken räjähdystä kuvaa katsoessa, että saattaa käydä niin, että Trump myöntää USAn ja CIAn olleen asialla. Sopivat sitten Putinin kanssa, että USA maksaa korvaukset. Ja Ukraina korvaa mm. sen USAlle.
Navalnysta puheen ollen tapauksesta tuli kerrankin merkittävä selvitys Der Spiegel lehdeltä reilu viikko sitten. Navalny oli Venäjän puolesta pantu vaihtolistalle ja hänet olisi vaikka heti voitu vaihtaa. Venäjästä ei ollut kiinni, että Navalny ei lähtenyt vaan Saksasta ja tarkemmin ottaen ulkoministeri Annalena Baerbockista. Vaihdettavien joukossa Saksan puolella näet oli murhan suorittanut henkilö. Mutta kyseessä ei ollut mikä murha tahansa vaan kohteena oli Moskovassa terroripommitukseen syyllistynyt mies joka oli paennut Saksaan ja jonka Venäjä oli vaatinut palautettavaksi. Kun Saksa kieltäytyi pantiin agentti asialle joka tavoitti miehen puistosta Berliinissä.
On siis sanottava, että Baerbockilla oli syytä olla kahden vaiheilla eli tapaus oli mutkikas. Helpommalla olisi päästy jos mies olisi luovutettu. Nyt muut ministerit puolsivat vaihtoa mutta koska asia oli Baerbockin pöydällä hänellä oli viimeinen sana. Ja se oli NEIN. Kuukausia myöhemmin kun Navalny jo oli kuollut vaihto suoritettiin silti, Navalnyn paikalla oli muita vaihdettavia.
Venäjän suuressa joukkosurmassa vuosia sitten, jossa paljon koululaisia kuoli, tapahtui samantyyppinen kuvio. Ryhmä tekoon sekaantuneita pakeni ulkomaille useaan Nato-maahan. Koska mitään elettä näiden pidättämiseksi ei tapahtunut Venäjän agentit joutuivat suorittamaan kotikäyntejä näihin paikkoihin. Länsimedia oli hiljaa agenttien käynneistä koska ei uskallettu paljastaa minkälaisia terrorintekijöitä oli piiloteltu.
Rikosten mittakaavalla on merkityksensä. Jos yhteistyöstä kieltäydytään asiat hoidetaan omin voimin.
Juu, suomalaiset poliitikot + presidentti elävät ihan omaa elämäänsä ja Yle rustaa juttua : ”Venäjä on kärsinyt Ukrainan sodassa merkittäviä kalustotappioita. Se ei enää pysty etenemään toivotulla tavalla. Aselepo antaisi uuden mahdollisuuden varustautua.” Jos on aiemminkin ollut tunne, että seuraa euroopan edesottamuksia kuin jonkin rinnakkaistodellisuuden tapahtumia, niin nyt vielä enemmän.
Onpa se Venäjä hölmö, kun ei halua aselepoa, vaikka se olisi sille noin tuiki tärkeä! Tyhmyyksissään vaatii lopullista rauhansopimusta, vaikka sen viivästyminen suistaisi sen perikatoon, hmm..
Hauska lukea myös näitä uutisia. Tänään kaikista länsi-median uutisista lukee vain solvaamista trumpista ja Venäjästä, villakoirat kiereskelevät pöytiensä alla, etsien nurkkaa mihin piiloutua! Kaikkein eniten ihmettelen kansalaisia jotka ovat kaiken vihan vallassa venäjää ja Venäläisiä kohtaan! Eivät he tiedä, mitä tapahtui 2014, eivät edes usko! Tunnen sen verran Venäläisiä, siellä noin 10 vuoden aikana kulkiessa, kaikki joiden kanssa juttuun tulin, pitivät suomalaisista: miten on nyt, hävettää! Meillä suomalaisilla on pirullinen luonne. Mutta helpotusta saa lukiessa naapuriseuran sanomia!
Kansalaiset on enimmäkseen valtamedian ”tiedotuksen” varassa ja kyllähän me tiedetään, mitä se on. Vaimo oli just parin päivän reissulla ja paljon juttusilla ennestään tuntemattoman rouvan kanssa. Tämä oli hirvitellyt Venäjää moneen otteeseen. Aivan pihalla ne on, eivät ollenkaan hoksaa epäillä sitä, mitä heille kerrotaan.
Russofobia elää ja voi hyvin valtiomuodosta riippumatta ikuisesti. Sen kylvämisestä kaupallinen media toimii levittäjille kannattavasti!!
Hesaria ei ole tullut enää vuosikausiin. Laittoivat boikottiin mielipidekirjoitusten takia. No, nyt on mielipidekirjoittajat samaa mieltä toimituksen kanssa. Kaikki aivopestyjä.
Olen pannut merkille, että NSn kommentoijien määrä on kasvanut, lukijoiden määrä on varmaan kasvanut paljon.
Olisi mukava tietää, että onko NSn toimitusta ja henkilöitä uhkailtu millään tavalla. Tai yritetty kaapata sivut omaan hallintaan.
Kelloggin ja ukrainan kokouksen jälkeinen tiedotus/lehdistötilaisuus peruttu USA:n vaatimuksesta.Mitähän johtopäätöksiä tästä voisi päätellä,tulikohan koomikolla puhuttua liian suurella suulla.
Kumma kyllä, vaikka olen vinoillut useille tutuille ja tai vieraille, ei kukaan ole puuttunut. Jopa ovat tykänneet näistä linkeistä joita viljelen kiusaksi joka päivä facebookiin! Enimmäkseen tykkäyksiä ovat uskaltaneet laittaa ulkomaalaiset! Vasemmistoliiton, eli Lin juttuihin olen laittanut vastakommentteja niin paljon, että jotkut henkilöt vasemmistoliitosta ovat pyytäneet ehdokkaiksi vaaleihin, ehkä siellä toivottaisiin muullaisia tuulia porukkaan?
Kiitos Mauno tästä ”tilanneraportista”!
Vankkaa asiaa Maunolta.Ukrainan parlamentissäkin alkaa kuulua vaatimuksia koomikon erottamiseksi.Kun koomikko on suistettu ns vallasta on rauhan tekeminen moninverroin helpompaa.