
Oma sukupolveni tuntee hyvin Tuomiopäivän kellon, jonka viisaria siirrettiin kohti keskiyötä sitä enemmän, mitä voimakkaammin suurvallat lisäsivät varusteluaan. Vastaavasti viisaria siirrettiin vasemmalle silloin, kun maat lähentyivät toisiaan ja sopivat mm. ydinaseiden määrän vähentämisestä.
Loogista eikö totta!
On olemassa päinvastaistakin logiikkaa. Tästä esimerkkinä Saudi-Arabiassa käydyt Venäjän ja Yhdysvaltojen neuvottelut, joissa sovittiin maiden diplomaattisuhteiden palauttamisesta ja askeleista rauhanneuvotteluihin Ukrainan sodassa.
Tässä logiikassa suurvaltojen suhteiden normalisointi hätäännytti ”Euroopan” ja Tuomiopäivän kellon viisareita siirrettiin lähemmäksi keskiyötä, niin lähelle, jossa ne eivät ole olleet koskaan ennen.
Loogistako?
Suomessa ulko- ja turvallisuuspolitiikka perustuu jälkimmäiseen logiikkaan, eli siihen, että mitä enemmän varustaudumme ja mitä enemmän ”Eurooppa” hankkii aseita, sitä paremmassa asemassa olemme. Tämän logiikan mukaan olemme jo katkaisseet paitsi diplomaattiset suhteet, myös hyödyllisen kaupankäynnin sekä kansalaisten kulttuurisuhteet, kaikki ”kansallisen turvallisuuden” nimissä!
Ylen aamussa 17.3.2025 Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kangaspuro kritisoi tätä politiikkaa huomauttaen, että menestyksekästä turvallisuuspolitiikkaa voi olla myös normaalit suhteet, diplomatia ja kauppa. Samaan viittasi myös kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg Ylen lauantaiaamussa. Hänenkin mielestään Suomen olisi jo korkea aika valmistautua normalisoimaan suhteensa, sillä se olisi loogista muuttuvassa tilanteessa.
Stubbin ajattelu on kuitenkin sementoitunut varustelun välttämättömyyteen. Hänen ja hänenlaistensa eurooppalaisten johtajien logiikka edellyttää sodan jatkamista.
17 kommenttia julkaisuun “ON LOGIIKKAA JA ON LOGIIKKAA”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Stubb kyllä näyttää tekevän kaikkensa, että kukaan ei vain luulisi hänen kannattavan vihollisuuksien lopettamista ja pyrkivän parantamaan suhteita Venäjän kanssa. Suhteet Ukrainaan vaikuttavat olevan Stubbille paljon tärkeämpiä kuin suhteet suureen naapurimaahan. Zelensky ilmestyi juuri vaimoineen Stubbin vieraaksi.
Jos nyt pian saadaan se rauha ukrainaan, niin on vielä vähän toivoa saada suomen talous kuntoon. Mutta se edellyttää todella suurta suunnan muutosta. Jospa Trumpin perässä olisi mahdollista palauttaa suhteet venäjään. Mutta se on sitten toinen juttu miten venäläiset suhtautuvat katuvaan suomeen? Olisi se niin hemmetin mukavaa nähdä taas vilkas itäsuomi kaikkine kylpylöineen ja kauppakeskuksineen kera rikkaiden turistien. Kenties maatalous saisi positiivista potkua ja maitotuotteiden myynti alkaisi taas toimimaan. No toisaalta on sanottava, että toivossa on hyvä elää.
”Härkä posliinikaupassa” on kuvaava sanonta mutta ei sovi Suomeen koska härkä on liian uljas eläin verrattavaksi Suomen politikkoihin. Jäljistä päätellen Suomessa on riehunut lauma porsaita. Ja porsaiden ainoa logiikka on syödä kaikki mikä eteen tulee. Siksi koko maa tuntuu tahriintuneen sianpaskaan.
nm. Ruma sana sanotaan niinku se on.
Minusta olet epäoikeudenmukainen sikoja kohtaan, kun vertaa niitä suomalaisiin politiikkoihin, sillä sika on viisas eläin. 🙂
Eläköitynyt yhdysvaltalainen suurlähettiläs Chas Freeman jossain haastattelussaan selitti eron länsimaisen ja kiinalaisen diplomatian välillä. Hänen havaintojensa mukaan länsidiplomatia jakaa valtiot joko ystäviksi, tai vihollisiksi. (Jopa puolueettomat maatkin nähdään usein vihollisina!) Kiinalainen diplomatia näkee valtiot vain ystävinä, tai mahdollisina yhteistyökumppaneina.
Kun Yhdysvaltain silloinen presidentti George ”Worse” Bush puuhasi 9/11 varjolla sotaretkeä Afganistaniin ja Irakiin, hän halusi mukaan ainakin kaikki Natomaat. Bushin perustelut menivät jotenkin tähän tapaan: ”Jos et ole meidän puolellamme, olet vihollistemme (arabiterroristit) puolella”. Tuo on sitä ”länsilogiikkaa”.
Pääministeri Tony B.Liarin johtama Pikku-Britania läksi innolla mukaan Bushin ”ristiretkille”, mutta moni länsi- ja Natomaa kieltäytyivät, sillä on toki täysin luonnollista ja oikein olla sekä terroristeja että Yhdysvaltain hyökkäyspolitiikkaa vastaan.
Hyökkäyssodillaan Yhdysvallat nopeasti kadotti maailmalla sen myötunnon, jonka se oli saanut 9/11-hyökkäyksen vuoksi. Myöhemmin tosin paljastui, että se tiesi terrori-iskusta, mutta ei tehnyt mitään sen estämiseksi, koska sillä tavoin se sai aikaan uutta lainsäädäntöä, joka kavensi sen omien kansalaisten oikeuksia ja vapauksia.
Tuo ”9/11-metodi” meni sitten Gazassa täsmällen saman ”logiikan” mukaan. Israel tiesi Hamasin hyökkäyksestä etukäteen, mutta ei tehnyt mitään sen estämiseksi, koska siten se sai ”perusteet” Gazan hävittämiseen ja kansanmurhaan. Myös Israelin ystävät maailmalla ovat nyt harvassa.
Ei muuten ole täysin mahdotonta, että ukrainassa äärioikeisto kaappaa vallan joko vaaleissa tai ilman niitä. Tämä loisi varsin mielenkiintoisen tilanteen, jossa liberaalin lännen poliittinen luokka pääsisi toteuttamaan omaa liberalismiaan luovalla tavalla!
https://news.antiwar.com/2025/03/14/nato-chief-membership-for-ukraine-is-off-the-table/
Kertaus on opintojen äiti. Lyhyessä artikkelissa 14 maaliskuuta toimittaja Kyle Anzalone kertoo kuinka Naton Rutte toteaa, että Ukrainan Nato-jäsenyys ei toteudu ja että Trump on sen poistanut agendalta. Samassa jutussa palataan siihen mitä Rutten edeltäjä Stoltenberg sanoi ”Putin lähetti meille sopimusluonnoksen allekirjoitettavaksi syksyllä 2021, jossa vahvistaisimme, ettei Nato laajenisi Ukrainaan. Tietysti me kieltäydyimme”.
Kalliiksi kävi Ukrainan Nato-optio jota myös Suomi on ajanut kuin käärmettä pyssyyn. Eikä se silti toteudu. Uusi sheriffi on puhunut ja Rutte on käynyt käskynjaolla. Rutte on tietojen mukaan oppivaista sorttia ja tekee kuten neuvotaan. Suhteita Moskovaan olisi syytä vähitellen avata sanoo Rutte.
Boris Johnson lienee ollut lähinnä juoksupoika sillä varauksella sanottuna, että Britannia saattoi yrittää omia vetoja koska tiesi miten heikossa hapessa Biden oli. Joutuihan Britannia vaihtamaan suurlähettilästä kun vuoti julkisuuteen, että hän oli vehkeillyt Washingtonissa sodan aikaansaamiseksi Irania vastaan. Myös Stoltenbergille jää siis paljon vastattavaa. ”Tietysti me kieltäydyimme”. Niinpä tietysti. Ukraina kun perustettiin vasta Neuvostoliiton hajottua ja sen perustuslakiin kirjattiin puolueettomuus. Myös Nato-jäsenyyttä vastustettiin voimakkaasti aina 2014 vallankaappaukseen asti.
Suomi on lunastanut oman Nato-optionsa jota päättäjät mantrana hokivat joka vaalin yhteydessä. ”Meillä on Nato-optio”. Toivokaamme, että Suomi selviää optiostaan halvemmalla kuin Ukraina. Rahaa on, varsinkin velkarahaa. Käytetään sitä sitten, parempi sekin kuin nuorten miesten lähettäminen sotaan. Tuomas Malinen oli päässyt Venäjän ykköskanavan haastateltavaksi. Malinen totesi mm, että ”jos Suomesta joukot tulevat rajanne yli, ne eivät ole Suomen vaan Naton joukkoja”.
”[ Malinen totesi mm, että ”jos Suomesta joukot tulevat rajanne yli, ne eivät ole Suomen vaan Naton joukkoja”. }”
Mainiota!
Suomen olisi pitänyt vastustaa EU:n Ukrainalle asettamia äkkijyrkkiä vaatimuksia, Kiovan vallankaappausta ja ylipäänsä Ukrainassa harjoitettua väkivaltaa ja syrjiviä lakeja, vallankaappaushallintoa, sen aloittamaa sisällissotaa, Ukrainan Nato-varustautumista ja aietta ratkaista sisällissota sotilaallisesti, puheita Ukrainan Nato-jäsenyydestä, sotapropagandaa, aseiden vientiä Ukrainaan, jne.
Suomen olisi pitänyt kannattaa ja vaatia Ukrainan demokraattista kehitystä, myös Venäjä-suhteet huomioivaa EU-sopimusta, Ukrainan pysymistä puolueettomana, Minskin sopimusten täytäntöönpanoa, Venäjän ehdotuksia joulukuussa 2021, tasapuolista ja totuudellista tiedonvälitystä Ukrainan kriisiin liittyen, aseidenvientikieltoa sotivalle maalle, Istanbulin sopimusta, Trumpin aloittamia neuvotteluja ja ylipäänsä kaikkia aloitteita ja toimia, jotka olisivat estäneet sodan tai vieneet asioita kohti rauhaa.
NATOn pääjohtajakin Mark Rutte oli sanonut, että jäsenmaiden pitää palauttaa suhteet Venäjään. Ukraina lakaistaan maton alle.
Ihan järkevää puhetta, olkoonkin, että Venäjä ei hevin niele epäystävällisiä puheita Euroopan maiden kusipää johtajilta. Paras olisi esimerkiksi Suomen potkaista Stubido Naurusaarille ja sitten valita aivan uusi johto hallitusta myöten. Arvaapa antaisiko Suomen pölvästien kunnia siihen periksi.
Juu, Ruttea on varmaan huomautettu, että nyt olisi aika vaihtaa levyä. Miten nämä ’demokratioiden’ johtajat saataisiin takaisin raiteilleen?
Se, että Euroopan johtajat kiiruhtivat järjestämään ”hätäkokouksen”, kun presidentti Trump uhkasi aloittaa rauhanneuvottelut Ukrainan sodan lopettamiseksi kertoo näiden johtajien ajattelusta oleellisen.
Meidän oma kellokkaamme, Stubb syntyjään eli anglosaksiksi Stubborn ei ihan hevillä haluaisi taipua siihen, että sota-ajan ylvään sankaripresidentin mantteli vaihtuisi johonkin Venäjä-suhteita ja diplomatiaa palauttamaan pyrkivän realistisen ja maansa tulevaisuutta ajattelevan valtionpäämiehen työhön.
Kaikesta päätellen Euroopan johtajat ovat yhä USA:n Deep Staten kiristysvallan alaisia uskoen, että Trump tullaan pitämään varsinaisesta vallasta sivuraiteilla kuten tapahtui hänen ensimmäisellä kaudellaan. Deep Staten otteessa ovat olleet myös media- ja muut tarinatalot kuten esimerkiksi UPI. Ennakoiko se, että Yle vuosia kestäneen yksipuolisen propaganda”journalismi”kauden jälkeen päästää eetteriin aiemmin täysin kerettiläisinä pidettyjä mielipiteitä – siis ilmiselvää” putinismia” – sitä, että vallan epäillään sittenkin vaihtuneen?
:((( :((( On se niin surullista, että presidentille tulee paha mieli, kun itänaapuri ei halua olla kaveri. Eikä enää länsikaveritkaan. Onneksi meillä on kavereita Rysselissä, vai liekö sielläkään. Voi Stuppi parkaa :(((
Koko Eurooppa näyttää olevan ”war mindset”-tilassa, myös Stubb. Se näyttää hänenkin mielestään edellyttävän diplomaattisuhteiden katkaisemista, vaikka rauhan aikaansaaminen edellyttää juuri niitä. ”The Royal Gazette”-lehden kolumnissaan Glenn Fubler analysoi ilmiötä.
https://www.royalgazette.com/opinion-writer/opinion/article/20240415/what-is-this-war-mindset/
Vaalirahoilla valitut päättäjät ovat russofobisia ja vähäosaiset kärsivät!!