PÄIVÄKIRJASTA 16.06.2025

Minulle saavutettu ja nyt jo menetetty etu oli itsenäinen rauhan Suomi. Se on viety käsistäni ja sydämestäni. Muistelen sitä joka päivä.

Presidenttimme jatkaa valitsemallaan linjalla, tyhjän puhujana. Kultarantakeskustelujen avaukseksi hän oli Ylen haastateltavana. Toimittaja tivasi Stubbilta, miksi Suomi ei tunnusta Palestiinaa. Kiertelyn ja kaartelun lomassa pullahti tämä viisaus: ”Tiettävästi Israelilla on oikeus puolustautua…”

Nokkava presidentti unohti mainita, että tiettävästi myös Iranilla on sama oikeus. Nimenomaan Israel aloitti jo toisen kerran iskut, joihin Iran vastaa. Kansanmurhaaja saa jatkaa ”puolustautumista” tapettuaan vähintään 55 000 palestiinalaista (kun Gazan rauniot raivataan, ruumisluku nousee vielä paljon), murhattuaan iranilaisia poliitikkoja ja sotilasjohtajia ja aikoen murhata myös maan ylimmän uskonnollisen johtajan.

Murhaajavaltio toimii mistään laeista tai säännöistä piittaamatta Yhdysvallat tukenaan. Tämän kutsuminen oikeutetuksi puolustautumiseksi on saastaista puhetta.

On selvää, mihin Israel ja Yhdysvallat pyrkivät: uuskolonialistiseen Lähi-idän alueen hallintaan. Tavoite Syyriassa ja Libanonissa jo toteutettujen operaatioiden jatkoksi on vaihtaa väkivalloin Iranin hallinto. Vanhat siirtomaaherrat Saksa ja Ranska tukevat tätä ”kehitystä”.

***

Suomen valtiovarainministeriö julkaisi arvionsa talouden lähitulevaisuudesta. Kasvu on jo alkanut ja se jatkuu! Tänä vuonna kasvua 1,0 %, ensi vuonna 1,5 % ja vuonna 2027 jo 1,7 %.

Meneekö hyvin? Ei. Yhteenveto: Kasvu on aiemmin ennakoitua hitaampaa, sen sijaan velkaantuminen vain kiihtyy. Julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen kasvaa vuosi vuodelta. Vuonna 2027 sen ennustetaan olevan 87,7 prosenttia ja pari vuotta sen jälkeen jo 90 prosenttia.

Petteri Orpon hallitus jättää seuraajalleen lupauksiensa vastaisesti erittäin raskaan repun ja tulee painokkaasti syyttämään siitä edeltäjiään – sekä tietysti Venäjää.

Emme tule kuulemaan Orpon suusta totuutta, eli että Suomen eristäytyminen Venäjästä ja liittyminen Natoon ovat keskeiset syyt hyvinvointivaltion hyvästelylle.

Voimme tietysti hakea lohtua siitä, että alakuloisia hyvästejä jätetään myös muissa Nato-maissa.

***

Koko Eurooppa vajoaa. Yli 500 miljoonan asukkaan maanosa on Nato-maiden ja Euroopan unionin johdolla tallustelemassa sumuun ja pimeään, historian väärälle puolelle. Sotilasmenojen nosto yli kansojen suorituskyvyn, päättäjien päättäväinen päättämättömyys, Venäjällä pelottelu johtavien poliitikkojen aseman turvaamiseksi ja kansalaisten tahdon eli todellisen demokratian syrjään sysääminen esimerkiksi Saksassa, Ranskassa ja Britanniassa saattavat luisuttaa Euroopan samaan kaaokseen, johon Donald Trump ohjaa Yhdysvaltoja.

Olemme yhdessä tuumin matkalla sekasortoon, jota pahentaa jo saavutetuista eduista luopumisen tuska.

Minulle saavutettu ja nyt jo menetetty etu oli itsenäinen rauhan Suomi. Se on viety käsistäni ja sydämestäni. Muistelen sitä joka päivä.

***

Kävin aamutuimaan pankkiasioilla. Kaikki tietävät, että pankkien toimintaa on ”uudistettu”. Palvelua on ”kehitetty”. Niinpä minunkin pankkini on avoinna kaksi tuntia kahtena viikonpäivänä. Näin minulta on säästetty kolme pankkipäivää viikossa, josta kiitän.

Uudistetun pankkini kehitetty palvelu tarkoitti tänään sitä, että menin pankin ovelle jo tuntia ennen sen avautumista. Pääsin jonon kakkoseksi ja sain jutella Iisalmesta kotoisin olevan rouvan kanssa. Aika kului rattoisasti, kun jonoon liittyi kymmenittäin muita.

Pankeista, jotka ennen muinoin jotenkin palvelivat, on tullut ylimielisyyden vallihaudalla eristettyjä linnoituksia. Osasyy on tietysti Eu säännöksineen, jonka johdosta saan vastata 8-sivuisen lomakkeen kysymyksiin. Pankkini haluaa tietää, tuenko terrorismia ja mihin käytin nostamani 230 euron käteisvarat.

Ymmärrän. Läpeensä korruptoitunut Euroopan unioni ja sen etuoikeutetut prinssieverstit käyttäytyvät vainoharhaisesti, koska luulevat kaikkien olevan yhtä rikollisia kuin he.

***

Tänään täytin. Juhlimme ydinperheen kanssa jo eilen. Sydämellinen ja iloinen pikku tilaisuus. Saatoimme todeta uutta yhteenkuuluvuutta, suomeksi rakkautta. Osittain se on Trumpin ansiota. Saatoimme jakaa yhteisen huolen tulevaisuudesta sinne tänne hosuvan suurmiehen leikkiessä supervallan presidenttiä.

Kiitos onnitteluista, rakkaat lukijat ja naapuriseuralaiset! Olen otettu ja onnellinen, vaikka suuri osa toivotuksista on tainnut mennä harakoille. Onnistuin nimittäin sössimään sähköpostini, jonka johdosta se suuttui ja lakkasi toimimasta. Huomenna se ehkä taas avautuu. Ehkä.

 

 

9 kommenttia julkaisuun “PÄIVÄKIRJASTA 16.06.2025

  1. Mikä tässä asiassa on oleellista Suomen politiikassa tapahtuneiden valossa, on se, mitä Suomen poliitbyroolle, käsittäen valtioneuvoston, ja nk. demokratian irvikuvaa edustavan yksipuoluejärjestelmän Arkadian sirkusmäellä sijaitsevan suojatyöpaikan työssä oleville jäsenille on luvattu niissä kehyksissä, jonka kehityksen lopputulos on nyt nähtävissä. Ei kai kukaan täys’järkinen enää kuvittele, että se destruktiivinen kehityskulku, mikä Suomessa on viime aikoina ollut erityisen silmiinpistävää, voitaisiin jotenkin muuttaa niissä kehyksissä, joissa se on aikansaatu.

    1. Sen verran pitää vielä jatkaa, että kuten Edellinen presidenttimme Sauli Niinistö, joka presidenttiytensä koko voimallisella statuksella on propagoinut, että ”Me kuulumme Länteen”, -niin mitä ihmettä voisi enää olla odotettavissa, kuin pienen nuijia täynnä olevan Suomen hallinnon aikaansaannokset vallitsevissa ja sitä edeltäneissä kehyksissä nykyisen poliittisen ja taloudellisen tilanteen aikaansaamiseksi.

      1. Vielä tähän samaan aiheeseen liittyen pitäisi lisätä, että kun globaalimittakaavassa kaikki luonnonvarat ovat BRICS++ maissa ja kaikki velat nk. ”Lännessä”, johon me nyt ”poliittisen johtomme päätöksellä” kuulumme, niin mikä ihme panisi ajattelemaan, että kun tämä nk. Lännen mätäpaise todella puhkeaa ja sen seuraukset konkretisoituvat, – joka nyt on jo alullaan, niin mitkä ovat meidän puupäähallintomme realistiset edellytykset hoitaa Suomi kansakuntana nk. jatkoon. Tämä on peruskysymys.. Ehkä se ei olekaan tarkoitus, vaan tarkoitus onkin hoitaa itse kukin yksilötasolla nk. jatkoon, mihin faktojen valossa hallintomme tekemiset läpi koko hierarkia viittaavat aina TP:stä alkaen.

  2. Joo, onnittelut Maunolle, vaikka tunnen vain näistä viime vuosien nettijutuista!

    Itse koen turhautuneisuutta, kun mitkään tosiasiat, järkisyyt tai oikeudenmukaisuusnäkökohdat eivät näytä vaikuttavan Suomen valitsemaan USA-Nato -politiikkaan. Jos kyse olisi itsekkäästä ahneudesta, sen voisi jotenkin ymmärtää vaikkakaan ei hyväksyä, mutta kun se ei ole sitäkään. Siksi jäljelle on mielestäni jäänyt vain yksi selitys, se kaikkein vastenmielisin: rasismi venäläisiä kohtaan.

    Russofobia ei yksioikoisesti selitä Israel-kuviota, mutta välillisesti kyllä, koska Israelia kaikessa tukeva Yhdysvallat on haalittu Suomen harjoittaman Venäjä-vihan suojelijaksi. Trump vaikuttaa sätkynukelta, mutta silti on varmaan huomattavasti muita vaihtoehtoja turvallisempaa saattaa Ukrainan kriisi päätökseen hänen kaudellaan. Onneksi aikaa on vielä hyvin.

    Menen asioiden edelle, mutta kiinnostaa ajatella, onko Suomella aikomusta normalisoida Venäjä-suhteita vuosikymmeniin. Ei varmaan ainakaan nykyisten päättäjien ollessa vallan kahvassa. Normalisointi kannattaisi tietysti aloittaa lopettamalla valhepuheet ja Venäjän sotilaallinen uhkaaminen Suomesta käsin. Miten helppoa Suomea olisikaan johtaa järkevällä tavalla!

    1. Sellainen lisäys, että käsitykseni mukaan saattoi olla ainakin aluksi kysymys myös itsekkäästä (tai isommin Yhdysvaltojen ja Länsi-Euroopan etuja ajavasta) ahneudesta. Ukrainan kautta ja Ukrainaa hyväksi käyttäen Venäjä oli tarkoitus romahduttaa, minkä laskettiin olevan edullista USA-Nato -maille; myös Suomelle, jonka suunniteltiin liittyvän Natoon ja jonka joka tapauksessa ajateltiin olevan aktiivinen osa Ukraina-projektia.

  3. Venäjällä armeija on presidentin ja duuman alaisuudessa.
    Yhdysvalloissa presidentti on aseteollisuuden alaisuudessa.
    Suomeen on istutettu presidentti, joka noudattaa Yhdysvaltojen aseteollisuuden käskyjä.
    Rauha ja itsenäisyys on todellakin vain muisto. Valhe ei onneksi kestä ikuisesti.

  4. Onneksi Olkoon, Mauno ! Olet viisasmies.

    Olen pohtinut yhtä asiaa pitkään. Kun Saksa aloitti sisäiset mekkalat 1930 ja sodat 1940 luvulla, niin yhtenä syntipukkina Hitler ja Saksan muu johto ottivat mm. juutalaiset silmätikukseen ja tekivät näille mitä historia on kertonut. Mutta sitä analyysiä siitä, miksi Saksa rupesi vainoamaan juutalaisia, en ole saanut selville. Myös kommunistit saivat osansa monin verroin enemmän kuin juutalaiset.

    Joku syyhän siihen täytyi olla. Kun nyt 80-90 vuotta myöhemmin miettii asioita, niin nykyinen Israelin politiikka saattaa antaa vastauksen asiaan. Lisäksi USAn erittäin runsas ja ymmärtäväinen politiikka kaikkea mitä Israel tekee. Se johtuu luonnollisesti runsaasta määrästä juutalaisia USAn johdossa ja taloudessa.

    Luonnollisesti kaikki uskonnot ovat tasavertaisia, oli ne juutalaisuutta, budhismia, luterilaisuutta ja arabi-uskontoja. Turha on jauhaa, että joku olisi toisia parempia tai etuasemassa muihin nähden.

    En ole uskonto asiantuntija, mutta juutalaisten on aivan turhaa puhua, että he ovat muiden yläpuolella.
    Aavistelen, että se aika vielä koittaa, kun kaikkien ihmisten silmät avautuvat ja saavat tietoonsa oman syntymä-tarinansa ja tulevaisuutensa.

Vastaa