Ystävyyden loppu tuntuu kipeältä

Tv:ssa kerrotaan, että huhtikuun viimeisenä sunnuntaina vietettiin jo 60. kerran Ystävyyskaupunkien kansainvälistä päivää. Muistan koulupenkiltä, että ensimmäinen ystävyyssuhde solmittiin II maailmansodan aikana v. 1944 Stalingradin ja englantilaisen Coventryn välille. Vuosi aikaisemmin Teheranin kokouksessa pääministeri Winston Churchill luovutti juhlallisin menoin Neuvostoliiton marsalkka Josef Stalinillekuuluisan Stalingradin Miekan (The Sword of Stalingrad), johon oli kaiverrettu «Stalingradin Sisukkaille Asukkaille lahjana Englannin kuningas George VI:lta rajattoman kunnioituksen osoituksena Ison-Britannian ihmisiltä».
Tv-ohjelman lopussa todetaan, että Coventry päätti vuonna 2022 katkaista suhteet veljeskaupunkiinsa. Miksi?
Pienenä poikasena keräilin postimerkkejä. Oli fantastista katsella miniatyyreina vieraita ihmisiä ja kansanpukuja, maita ja kaupunkeja. Barcelona, Damaskos, Jerusalem, Kalkutta, LaValetta, Monaco, San Marino… Vieraat nimet kuulostivat kiehtovilta ja puoleensavetäviltä.
Kymmenen vuotta sitten pääsin toimittajaryhmän kanssa pikavisiitille Turkuun, jolloin oli kulunut 60 vuotta Turun ja Pietarin ystävyyssuhteen perustamisesta. Se oili juhlan aihe. Kaupunginjohtajat ja presidentit pitivät komeita puheita. Venäjän presidentti sai jopa nimikkolaattansa Forum Marinumin edestä. Miten ovat asiat nyt? Toimiko Turun johto samoin kuin Coventryn? Olisiko nimikkolaatta kenties revitty pois? Tämä kannattaa selvittää.
Sasha
Ensin soitto vanhalle tuttavalle Aleksandr Beloville, Sashalle, jolta on helppo saada asiantuntevaa apua. Hänen lukuisten luottamustehtäviensä joukossa on Kansainvälisen Ystävyyskaupungit -yhdistyksen hallituksen jäsenyys.
Hei Aleksi, muistatko matkaa Turkuun kesäkuussa 2013? Olisiko Turun ja Pietarin suhteiden 70. vuosipäivä valmisteilla?
”Terve Vasili. Valitettavasti hyviä uutisia saa odottaa. Turun kaupunginjohto on saanut läpi päätöksen suhteiden pysäyttämisestä kenties maailman kauneimpaan kaupunkiin. Toivottovasti päätös ei ole ikuinen. Ainakin kahden verisen sodan jälkeen lähtötilanne oli paljon hiuonompi. Toki nyt paljon riippuu Pietarista.”
Miten tällainen ratkaisu on tullut mahdolliseksi?

”Päätös on tehty pikaisesti. Jopa hätäisesti NATO:n tulevan jäsenyyden huumassa. Tuskin mitään muuta oli odotettavissa kun mediassa ei ole ollut vuosiin oikeata tietoa Ukrainan tapahtumista ja Venäjän toiminnasta. Covidin pandemia pahensi tilanteen entisestään kun ei saanut suoraa keskusteluyhteyttä. Voiko venäläisiä tunteva tervejärkinen ihminen uskoa, että venäläinen aviovaimo saattaessaan miestään rintamalle antaisi tälle Viagraa kehottaen raiskaamaan naisia ja miehiä, lapsia ja vanhuksia? Hän kyllä mieluummin tappaisi miehensä.”
”Nyt Suomen mediassa ja erityisesti verkkofoorumeissa kirjoitetaan jo lasten teloittamisesta melkein faktana. Mietin usein mikä on ystävyyskuntasuhteiden päällimmäinen tarkoitus. Luulin jossakin vaiheessa, että tämä on kanava parhaiden käytäntöjen oppimiselle ja kaupallisten kontaktien harjoittamiselle. Nyt olen samaa mieltä presidentti Paasikiven kanssa – ihmisten välisten suhteiden päätarkoitus on luottamuksen luominen. Ystävyyskaupunkien kontaktit olisivat antaneet ihmisille mahdollisuuden puhua suunsa puhtaaksi. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kalevalan runouden arkistosta löytyy kansanviisaus, jota pidän erityisen sopivana: ”Naapurissa pittää käyvä seitsemä kertaa päiväs, ja viis kertaa vihassa ollessakkii.”
Onko Sinulla omaa kokemusta tällaisesta kanssakäymisestä?
”Vaikka kuinka paljon. Olen ollut tavalla tai toisella ystävyyskuntien suhteiden rakentamisessa jo puoli vuosisataa. Kerron vain yhden pienen esimerkin joka on lähellä sydäntä. Kyseessä on kahden pienen kaupungin – Tverin alueella olevan venäläisen Kashinin ja suomalaisen Sastamalan, aiemmin Vammalan, suhde. Se syntyi v. 1969 kun kaksi jo edesmennyttä kaupunginjohtajaa – Valentin Petuhov ja Matti Pulli – huomasivat, että henkilökemia toimii, vodka maistuu ja laulu luistaa hyvässä seurassa.”
”Niin monesta asiasta on keskusteltu ystäväpiirissä. Tämä oli vaativaa ja samalla erittäin miellyttävää työtä tulkille. Ansiokkaasta panoksestaan kahden kaupungin ja kahden kansan ystävyyssiteiden luomiseen Matti Pullille on myönnetty Kashinin kunniaporvarin titteli. Tämä on tietääkseni ensimmäinen kerta maamme historiassa, kun ulkomaalainen kuntapoliitikko saa sellaisen arvonimen.”
Uskotko, että Vladimir Putinin nimikkolaatta on entisellä paikalla?
”Valitettavasti nyt kaikki on mahdollista. Selvitän asiaa ja kerron Sinulle. Leninin rintakuva sai kuulemma lähteä jalustaltaan Turun taidemuseon varastotilaan. Minua askarruttavat niin Aleksanteri I:n patsas Turussa kuin keisarinna Marian komea patsas hänen nimikkokaupungissaan Maarianhaminassa. Mikäli maittemme ystävyyskaupunkien tilanne kiinnostaa, Sinun kannattaa tavata Olga Nefedova, joka tietää kaiken Tverin alueen ystävyyskaupungeista. Toinen on Ystävyyskaupunkien kansainvälisen yhdistyksen legendaarinen varapresidentti Sergei Paramonov.”
Olga
Olga Nefedova on syntyisin Tveristä. Isän puolelta hän on suomalainen tai tarkemmin inkeriläinen, omaa sukua Kattinen. Hän toimi pitkään Tverin aluehallinnossa mm. kuvernöörin avustajana ja kulttuurikomitean apulaisjohtajana. Tverin suomalaisen kulttuurikeskuksen puheenjohtajana vastasi mm. Tverin alueen ystävyyskaupunkien toiminnan koordinoinnista. Ennen siirtymistään Moskovaan ehti toimia muutaman vuoden Mustallamerellä sijaitsevan Gelendzhikin kylpyläkaupungin kulttuuri- ja elokuvataidekomitean puheenjohtajana. Parhaillaan hän on Eurasian kansojen yhdistyksen departamentin johtaja. Olgan vastuulla ovat kontaktit IVY- ja Eurasian talousliiton maihin sekä Venäjän ja Valko-Venäjän liittovaltioon.
Soitan Olgalle.
Terve Olga. Puhutaan ystävyyskaupungeista. Muistaakseni Tver (Kalinin) solmi ystävyyskuntasuhteet Hämeenlinnaan jo v. 1954 samana vuonna kuin Moskova Helsinkiin. Toisin sanoen ensi vuonna teillä on aihetta juhlimiseen. Mikä on tilanne?
”Valitettavasti se ei ole nyt paras mahdollinen. Tietääkseni Hämeenlinnan johto pahoitteli tekemäänsä päätöstä suhteiden jäädyttämisestä ja toivoi vilpittömästi yhteistyön jatkumista Ukrainan tilanteen rauhoituttua. Samalla tavallisten hämeenlinnalaisten ja tveriläisten kanssakäyminen verkossa on merkittävästi vilkastunut.”
”Edellä mainittujen Tverin ja Hämeenlinnan suhteiden lisäksi v. 1968 solmittiin ystävyyssuhteet Torzhokin ja Savolinnan välillä. Vuotta myöhemmin samanlaisen sopimuksen tekivät Rzhev ja Salo sekä Kashin ja Sastamala (ent. Vammala). Viimeisinä tähän ryhmään tulivat Vyshny Volotchjok ja Ylöjärvi 1990-luvun puolivälissä.”
Viime aikana länsimaissa kehotetaan Venäjän kulttuurin kieltämiseen. Olisiko sama trendi havaittavissa ystävyyskaupunkitoiminnassa?
”Onneksi ystävyyssuhteiden “kieltäminen‘’ tai “unohtaminen” käden käänteessä ei onnistu. Ystävyyskaupunkitoimintaan on osallistunut vuosien saatossa useampi sukupolvi Tverin asukkaita. Kanssakäyminen on tuottanut jopa useita avioliittoja. Ystävyyskaupungit ovat erottamattomaton osa paikallista historiaa, sosiaali- ja kulttuuripolitiikkaa sekä kaupunkien nimistöä. Ystävyyskaupungeille ja –kunnille on nimetty katuja, puistoja ja kujia.”
”Tverillä on pitkät perinteet kaupunkien välisistä kontakteista Yli 550 vuotta sitten tveriläinen kauppias Afanasij Nikitin teki liikematkan Intiaan Turkin ja Persian kautta. Hänen matkakokemukset ovat edelleen hyvin arvokkaita kun Tver hakee partneria Intiasta. Perinne velvoittaa.”

Venäjän ja Suomen ystävyyskaupunkisuhteita on pidetty pitkään esimerkillisinä. Mikä tai ketkä ovat kärsineet eniten kontaktien lähes täydellisesta lopettamisesta?
”Vahinko on todella suuri ja molemminpuolinen. Ensinnäkin Suomen imago on luotettavana yhteistyökumppanina on kärsinyt. Siitä kärsivät molempien maiden talous ja kulttuuri sekä ihmisten hyvinvointi. On vielä eräs minulle läheinen asia, jota en malta olla mainitsematta. Yhteydet suomalaisiin ystävyyskaupunkeihin olivat poikkeuksellisen tärkeät maamme suomalais-ugrilaisille kansoille. Tarkoitan erityisesti karjalaisia, tverinkarjalaisia, inkeriläisiä ynnä muita. Ystävyyskaupunkisuhteiden katkaiseminen yhdessä matkailun lähes totaalisen tyrehtymisen kanssa ovat iskeneet pahoin suomenkielen ja suomalaisen kulttuurin harjoittamiseen Venäjällä. Monelle, erityisesti nuorelle, tällainen kanssakäyminen oli tavattoman tärkeä.”

Minulle kerrottiin, että olet tutkinut varta vasten Venäjän ja Suomen ystävyyskaupunkisuhteita. Onko tämä tutkimus jäänyt kesken vai poikinut joitakin konkreettisia tuloksia?
”Kyllä. Vuodesta 2008 alkaen Tverin suomalaisen kulttuurikeskuksen puitteissa teimme muutaman vuoden kuluessa projektin, jonka tarkoituksena oli kaupunkien ystävyyssuhteiden ja niiden mahdollisuuksien kartoittaminen. Tavoitteena oli uuden verkoston rakentaminen, jonka pilottina olisi juuri Tverin alue. Tutkimuksemme on auttanut löytämään yhteistyön käyttämättömiä resursseja. Kerroimme tutkimustuloksista niin ystävyyskaupunkien kongresseissa ja suomalais-venäläisissä kulttuurifoorumeissa kuin muissakin tilaisuuksissa.”
”Tämä oli hyödyksi kun vastasin kulttuuritoimen haltijana Gelendzhikin kaupungin ystävyyssuhdeverkoston kehittämisestä. Olen varma, että tulokset ovat myös avuksi kun rakennamme ystävyyskaupunkikontakteja IVY- ja laajemmin koko Eurasian maihin. Tästä kannattaa keskustella Kansainvälisen Ystävyyskaupungit-yhdistyksessä varapresidentti Sergei Paramonovin kanssa.”
Näyttää siltä, että joka tie yhdistykseen vie. Soitan sinne. Puhelimeen vastaa toinen Olga. Olga Shirokova toimi aiemmin Venäjän ystävyysseurojen liiton puheenjohtajan, ensimmäisen avaruuslentäjänaisen Valentina Tereshkovan avustajana. Myöhemmin hän toimi Venäjän UM:n alaisen yhteistyöviraston edustajana Turkmenistanistanissa ja Bulgariassa.

Olgan menestyksen taika on venäläisen naisen lämmin sydän ja kaunis lauluääni. Teininä hän oli kuuluisan kuoron solisti. Aika nopeasti minulle löytyy tunnin aukko Sergei Paramonovin tiiviistä aikataulusta. Päivän päätapahtuma on kiinalaisen valtuuskunnan käynti Yhdistyksen päämajassa, joka on Moskovan läänin modernin virastotalon tiloissa kehätien varrella. Tietenkin Moskovan läänin eikä Moskovan kaupungin puolella. Siihen yhdistys muutti alivuokralaisena muutama kuukausi sitten.
SERGEI

Sergei Vasiljevitch Paramonov on uusi tuttavuus, vaikka nimi on ennestään tuttu. Sergei on pitkän linjan diplomaatti. Valmistui maineikkaasta Moskovan kansainvälisten suhteiden korkeakoulusta. Toimi diplomaattina YK:ssa, Englannissa ja Intiassa. Ulkomaanmatkojen lomassa on hoitanut useita vuosikymmeniä Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän sekä IVY –maiden kaupunkien kansainvälisiä kontakteja
Yhdistyksenne tarina on pitkä. Pian saavutatte 60 vuoden eli miehen iän. Miten merkkipäivää vietetään? Saapuuko juhlaan Coventryn valtuuskunta?
”Olette oikeassa. Yhdistyksemme on perustettu v. 1964. Nykynimensä se sai vuonna 1991 Tverin pidetyssä vuosikokouksessa. Maailman paikallishallinnon yhteisössä meitä tunnetaan Twin Cities International Association –nimellä. Ensi vuonna juhlimme samalla 80 vuotta maailman ensimmäisen ystävyyssuhteen perustamisesta Stalingradin ja Coventryn välillä. Mitä tulee Coventryyn niin minulla ei ole epäilystäkään, että kaupungin edustajat saapuvat juhlatilaisuuksiin Volgogradiin ja Moskovaan. Mikäli eivät saavu, hyvästi Sumuinen Albion!”
Entä Venäjän ja Valko-Venäjän kaupunkien erityissuhteet? Ehkä juuri niille sopii veljes- tai sisarkaupungin käsite?
”Kyllä vain. Valko-Venäjä on ollut, on ja tulee olemaan ystävyyskaupunkien tietynlainen etuvartio yhteistyössä Venäjän kanssa. Hyvä osoitus tästä on Pihkovassa viime lokakuussa pidetty ystävyyskaupunkiemme tapaaminen. Siinä on hahmoteltu konkreettiset yhteistyötavoitteet, mm. nuorisotoiminnan, isänmaallisen työn ja matkailun aloilla. Ensi vuonna kahden maan kaupunkien foorumi kokoountuu sankarikaupunki Brestiin, joka oli ensimmäinen Hitlerin joukkoja vastassa 1941.”
Eurooppalaiset kuin jonkun käskystä lopettavat suhteitaan Venäjän kaupunkeihin. Tavallisille venäläisille, ystävyyskaupunkien asukkaille tämä oli ehkä yllätys. Entäs Teille? Mikä on sellaisen käyttäytymisen pääsyy?
”Juurikin käskystä. Eurooppalaisille kaupungeille on annettu Brysselin viranomaisten toimesta ohjeet lopettaa suhteet venäläisiin ystävyyskaupunkeihin Ukrainan sotilasoperaation takia. Tämä on virhe. Niin minä kuin venäläisten kaupunkien johto odotimme sellaista kehitystä. Oletimme, että painostuksen alle joutuu satoja Saksan, Ranskan, Suomen ja muidenkin maiden ystävyyskaupunkeja ja -kuntia. Ystävyyskaupunkien yhteistyö on vihollistemme ehkä näkyvimpiä maaleja. Tässä nämä ovat laskeneet väärin. Näiden on vaikea, melkein mahdoton käsittää kuinka laajat mittasuhteet ystävyyskaupunkien liike on saanut 80 vuodessa.”
Vanhan sananlaskun mukaan “Ei pahaa ilman hyvää”. Mitä hyvää nykytilassa on? Saimmeko nähdä partnereidemme oikeat kasvot? Olemmeko tulleet pragmaattisemmiksi? Vai olisiko nyt aika kiinnittää enemmän huomiota muuhun? Tarkoitan IVY-maita ja Suur-Eurasiaa.
”Kuluneen vuoden aikana saimme kokea eräiden avainpartnereittemme taholta selvää halua vähitellen ja varovasti palata ainakin pyrkimykseen ylläpitää ystävyyskaupunkien välisiä online-konsultaatioita, jotta voimme palata vähän myöhemmin toiminnan tehokkaimpiin muotoihin.”
”Olette oikeassa siinäkin mielessä, että lähivuosien suunnitelmissa etualalla on enemmän ystävyyskaupunkien foorumeita ja kokouksia Intian, Kiinan, IVY-maiden, Serbian, Libanonin, Syyrian ja Kolumbian kanssa.”
Mitkä ovat ystävyyskaupunkien liikkeen kehitysnäkymät? Ovatko mukana Venäjään viimeksi liittyneiden Krimin, Donbassin ja Novorossian kaupungit?
”Vuonna 2024 järjestämme Yhdistyksemme 60. juhlavuoden puitteissa Venäjän ja Valko-Venäjän ystävyyskaupunkien edustavan foorumin, jonka teema on ”Eurasin kaupunkien yhteistyönäkymät uusissa geopoliittisissa oloissa”. Odotamme siihen korkeatasoisia valtuuskuntia IVY-maista, Kiinasta, Intiasta, Turkista ja muista ystävämielisistä maista. Foorumiin ovat lämpimästi tervetulleita mainitsemienne alueidet kaupungit.”
”Ystävyyskaupunkien maailmanpäivän aattona haluan välittää onnittelumme kaikille ulkomaalaisille partnereillemme ja ystäville. Olemme varmoja siitä kuinka tärkeä kaupunkien keskinäisesti hyödyllinen vuorovaikutus on rauhan ja hyvinvoinnin hyväksi. Pyydän välittämään lehtenne kautta parhaat onnitteluni vanhalle ystävälleni ja luotettavalle kollegalleni Suomen Kuntaliiton ex-toimitusjohtaja Jussi-Pekka Alaselle.”
+++
Ystävyyskuntatoiminta Venäjän kanssa pantiin jäihin suunnilleen samanaikaisesti helmi-maaliskuun vaihteessa 2022 kaikkialla Suomessa. Sen tarkoittui myös kanssakäymiseen liittyvien symbolien poistamista mahdollisuuksien mukaan.
Esimerkiksi Turussa poistettiin presidentti Vladimir Putinin laatta 7.3.2022. Putin sai laatan Forum Marinumin edustalla olevalle muistolaatta-alueelle 25.6.2013, jolloin hän vieraili Turussa presidentti Sauli Niinistön kanssa.
Yli 50-vuotisen ystävyyskaupunkisuhteen katkaisi Sastamalan kaupunki, entinen Vammala, helmikuun lopussa 2022.
+++