Tuoreen kyselyn mukaan 77 prosenttia suomalaisista on täysin tai jokseenkin eri mieltä sen kanssa, että ydinaseita pitäisi sijoittaa Suomeen. Asiaa kannattaa 14 prosenttia suomalaisista ja 8 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.
Suomalaisista 61 prosenttia on täysin tai jokseenkin eri mieltä väitteen kanssa, että Suomen tulisi sallia ydinaseiden kuljetukset Suomen kautta. 27 prosenttia on sitä mieltä, että ydinaseiden kuljetukset tulisi sallia. 11 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
Suhtautuminen ilmenee Koneen Säätiön rahoittaman Turvallisuus- ja puolustuspolitiikan dynaaminen kannatus -tutkimushankkeen raportista.
Suomalaisilla on korkea valmius toimia puolustusliitto Naton viidennen artiklan mukaisesti. 82 prosenttia katsoo, että Suomen tulisi olla valmis puolustamaan toista Nato-maata, mikäli se joutuisi hyökkäyksen kohteeksi.
Muissa Naton jäsenmaissa huhti–toukokuussa 2022 tehdyssä kyselyssä halukkuus oli alempi, keskimäärin 67 prosenttia.
Vain noin kolmannes kysytyistä kokee aseellisen hyökkäyksen tai joukkotuhoaseilla uhkaamisen olevan uhka Suomelle. 84 prosenttia kokee Naton auttavan torjumaan aseellista hyökkäystä ja 76 prosenttia joukkotuhoaseilla uhkaamista.
Suomalaisten enemmistö kannattaa Ahvenanmaan demilitarisoinnin purkamista (58 prosenttia). Naiset ja muut sukupuolet miesten lisäksi haluaa asevelvollisiksi 53 prosenttia vastanneista.
Naton tukikohdan ja vieraita Nato-joukkoja haluaisi Suomeen alle puolet vastaajista.
Nato-jäsenyydellä on edelleen suomalaisten enemmistön tuki. 81 prosenttia vastaajista kertoo äänestävänsä Nato-jäsenyyden puolesta, jos äänestys järjestettäisiin nyt. Yksitoista prosenttia äänestäisi vastaan.
Vasemmistoliiton kannattajista 59 prosenttia kannattaa Nato-jäsenyyttä, mutta Sdp:n äänestäjistä 90 prosenttia äänestäisi jäsenyyden puolesta. Kokoomuksen kannattajista 98 prosenttia on Naton kannattajia. Perussuomalaisilla luku on 76 prosenttia.
+++
1 kommentti julkaisuun “Suomalaisista 77 prosenttia ei halua ydinaseita Suomeen”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
11 % suomalaisista on säilyttänyt järkensä tässä tilanteessa, loput ovat järjettömiä ja/tai muuten sekaisin pakokauhun kynnyksellä kesämökillään.