Saksan Ukraina-politiikan haastaja Alternativ für Deutschland nousee kohisten

Saksassa AfD nousemassa suurimmaksi puolueeksi?

Saksan Vaihtoehto Saksalle -puolue AfD on noussut toiseksi suurimmaksi puolueeksi 23 % osuudella ohitse liittokansleri Olaf Scholzin johtaman sosialidemokraattisen puolueen.

Kaksi eri mielipidemittausta vahvistaa oikeistopopulistisen Alternativ für Deutschland-puolueen olevan vahvassa vedossa Saksassa.

AfD on noussut toiseksi suurimmaksi puolueeksi 23 % osuudella ohitse liittokansleri Olaf Scholzin johtaman sosialidemokraattisen puolueen, jonka kannatus on tipahtanut 17 prosenttiin. Suurimman puolueen asemassa on edelleen kristillisdemokraattien ja Baijerin kristillissosiaalisten CDU/CSU, jolla on 27 prosentin kannatus.

Bild-lehden kyselyssä kristillisten kannatus olisi 26 prosenttia. Puolueen kannatus olisi laskenut 3 prosenttia vuoden 2019 kannatuksesta. AfD:n kannatus olisi puolestaan noussut  saman ajankohtana 12 prosenttia nykyiseen 23 prosenttiin. Mielipidekysely tehtiin heinäkuussa ja siihen osallistui tuhat henkilöä. EU:n kyselyyn osallistui 1750 henkilöä.

EU:n korostettava valtioiden suvereniteettia

Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) hyväksyi puoluekokouksessaan europarlamenttivaaliohjelman. Puolue kutsuu EU:ta ”epäonnistuneeksi hankkeeksi” ja vaatii sen perustamista uudelleen ”Euroopan kansakuntien liitoksi”. Tämä käy ilmi heidän ensi vuoden eurovaalien vaaliohjelman johdanto-osasta, josta edustajat sopivat kokouksessaan Magdeburgissa viime viikonloppuna.

AfD on luopumassa kesäkuussa julkaistusta ohjelmaluonnoksesta. Johdanto-osassa ei enää mainita Euroopan unionin ”järjestettyä hajottamista”. Myöskään vuonna 2021 vaadittavasta Saksan erosta EU:sta, niin sanotusta Dexitistä, ei mainita.

Puoluejohtaja Alice Weidelin mukaan neuvottelijat pääsivät aiheesta kompromissiin. Uutta versiota kannattaa eurovaalien kärkiehdokas Maximilian Krah.

Luonnoksessa todetaan, että AfD edustaa ajatusta ”isänmaiden Euroopasta, suvereenien, demokraattisten valtioiden eurooppalaisesta yhteisöstä”.

Puhutaan myös ”EU:n täydellisestä epäonnistumisesta kaikilla Eurooppaan vaikuttavilla aloilla”. Muun muassa maahanmuutto- ja ilmastopolitiikka mainitaan, ja torjutaan kokonaan.

Ukrainan kriisi lännen kokoon keittämä

Saksan AfD on ollut Ukrainan konfliktin suhteen erittäin kriittinen ja on tukenut Venäjän kantaa. AfD:n mukaan Ukrainan kriisi on seurausta lännen ja Venäjän välisestä geopoliittisesta kamppailusta ja että lännen tukema Ukraina on itse aloittanut konfliktin. AfD:n mukaan Venäjän toiminta Ukrainassa on ollut puolustuksellista ja että Venäjän toimia on ymmärrettävä sen turvallisuuden näkökulmasta.

+++

Vastaa