Ilaskivi kritisoi kokoomuksen presidenttiehdokasratkaisua

Kokoomusvaikuttaja ja aktiivinen politiikan osallistuja Raimo Ilaskivi ei ole ilahtunut kokoomusjohdon presidenttiehdokkuuden ratkaisemisesta. 

”Olin odottanut diktatoriselta näyttävän päätöksen sijasta turvautumista jäsenäänestykseen”, Ilaskivi kirjoittaa blogissaan.

Hänen mielestään jäsenäänestyn avulla olisi mitattu keskeisen kannattajajoukon mielialat ja toimittu niitä noudattaen. Ilaskivi huomauttaa lisäksi, että neljä kokoomuspiiriä oli jo asettunut puolustusministeri Antti Häkkäsen tueksi.

Pääministeri Petteri Orpo ilmoitti maanantaina, että kokoomuksen puoluehallitus oli valtuuttanut yksimielisesti hänet pyytämään professori Alexander Stubbia kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi. Samalla päätettiin, ettei puoluehallitus esitä neuvoa-antavan jäsenäänestyksen järjestämistä presidenttiehdokkaasta.

VTT Raimo Ilaskivi on entinen kansanedustaja, europarlamentaarikko ja Helsingin pormestari. Hän on johtanut kokoomuksen eduskuntaryhmää ja ollut puolueen presidenttiehdokas. Ilaskivi on tehnyt näkyvän uran myös talouselämän palveluksessa.

Ilaskivi (vuoteen 1947 Hämäläinen) on syntynyt Ruokolahdella 26. toukokuuta 1928. Hän toimi kokoomuksen kansanedustajana  vuodet 1962–1975.

+++

Vastaa