Suomen itsenäisyyden puolustajat eivät antaudu vain muistelemaan aikaa, jolloin vallitsi rauhan ulkopolitiikka ja saatoimme rakentaa ja ylläpitää hyvinvointivaltiota.
Nostamme siniristilipun salkoon 6.12. muistuttaaksemme valtiojohtoa siitä, että perustuslaki ja valtiosääntö edellyttävät heidän ensisijaisesti huolehtivan Suomen ja Suomessa asuvien turvallisuudesta ja hyvinvoinnista.
Tehtävässä onnistuminen edellyttää hyviä suhteita naapurimaihin.
5 kommenttia julkaisuun “SINIRISTILIPPU SALKOON”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Sitä ei voi olla ihmettelemättä mitä siellä linnassa juhlitaan 6.12. Siellähän kokoontuvat maanmyyjät ja maan myymiseen myönteisesti asennoituvat (muutama poikkeus ehkä). Ehkäpä siellä paukutellaan henkseleitä ja taputellaan toisiaan selkään että ”tulipa tehtyä hyvä tili amerikkalaisten kanssa”?
Suomi vainaan muistolle liput voisivat liehua puolitangossa.
Katsokaahan, että hetken päästä vaihdetaan suomenlippu usan lippuun. Jotta itsenäisyys säilytetään, niin täällä tarvitaan vallankumous ja nykypäättäjien vankilaan laitto.
Olen eri mieltä. Suomen itsenäisyys on lahjoitettu EU:lle ja Natolle (USA:lle) joten itsenäisyyspäivän juhliminen on Suomessa kusetusta ja teatteria.
Jotakuinkin näin!