
Yhdysvaltalaiselle uutistoimisto Bloombergille antamassaan haastattelusssa Suomen presidentti Alexander Stubb kantaa huolta siitä, ettei presidentti Donald Trump saa sotatoimilleen Irania vastaan riittävästi tukea. ”Niiden, jotka voivat, tulisi nyt auttaa USA:ta”, sanoi Stubb 16.3.2026.
Aivan haastattelunsa alussa Stubb kuvailee tilannetta Lähi-idässä erittäin vakavaksi, koska Iran on hyökännyt ohjuksilla ja drooneilla yli kymmeneen naapurimaahansa. Yhdysvaltain ja Iranin hyökkäystä sen paremmin Stubb kuin Suomikaan ei ole tuominnut. Sitä vastoin Stubb on tuominnut Iranin iskut Persianlahden öljyvaltioissa oleviin Yhdysvaltain tukikohtiin, joita on käytetty Iranin pommituksiin.
Stubb jättää myös kertomatta, että USA ja Israel tekivät ydinaseneuvottelujen vielä jatkuessa Iraniin salakavalan ensi-iskun ohjuksilla. Hyökkäyksellä tapettiin Iranin ylin johtaja ja kymmeniä muita johtohenkilöitä. Samalla aloitettiin massiivinen ohjussota tuhansia muita kohteita vastaan Iranin kaupungeissa.
Yksi kohteista oli tyttökoulu, jossa kuoli lähes 170 lasta. Nuorimmat heistä olivat seitsenvuotiaita.
Vasta tämän jälkeen Iran teki vastaiskun Yhdysvaltain Persianlahden alueella oleviin sotilaskohteisiin – tukikohtiin, lentokenttiin, ilmavalvontatutkiin ja satamiin. Näin Iran oli jo ennakkoon ilmoittanut tekevänsä, jos sen kimppuun hyökätään.
Kaikkiaan Iranissa on jo kuollut tuhansia ihmisiä
Stubbin mukaan Iranilla vaikuttaa olevan kolme tavoitetta: aiheuttaa naapureilleen mahdollisimman paljon harmia, aiheuttaa ongelmia maailmantaloudelle, ja säilyttää nykyinen hallintonsa.
Lausumallaan Stubb häivyttää varsinaiset hyökkääjät, niin Yhdysvallat kuin Israelinkin. Iran on useaan otteeseen julkisesti kertonut, että sen tavoitteena nyt kun sotaan on jouduttu, on saada aikaan Persianlahdelle pysyvä rauhanratkaisu, jotta sitä kohtaan ei olisi enää koskaan uutta samanlaisen hyökkäyksen uhkaa.
Vahingon aiheuttaminen Yhdysvalloille, Israelille ja niiden Iraniin tekemää hyökkäystä tukeville voimille, joko suoraan sodalla tai maailmantalouden vaikutusten kautta, on se keino, millä Iran pyrkii pakottamaan vastapuolen neuvottelemaan pysyvästä rauhanratkaisusta.
Haastattelijan suoraan kysyessä Stubb toki myönsi Yhdysvalloilla olevan muitakin tavoitteita sodassa. Hän mainitsi Iranin oman ydinaseen kehittämisen estämisen, ohjustuotannon pysäyttämisen, Iranin tuen lopettamisen ”terroristeille” ja hallinnon vaihtamisen olevan sellaisia.
Kaikkein eniten Stubbia kuitenkin huolestutti se, mikä vaikutus Iranin sodalla olisi Ukrainan sotaan, ”meidän omaan sotaamme, jota kohtaan meillä vahvoja tunteita”. ”Meillä” Stubb tarkoittanee itsensä ohella Britannian pääministeriä Keir Starmeria, Ranskan presidenttiä Emmanuel Macronia, Saksan liittokansleria Friedrich Merziä, Naton pääsihteeriä Mark Ruttea, EU:n komission puheenjohtajaa Ursula von der Leyeniä, EU:n ulkopolitiikan korkeaa edustajaa Kaja Kallasta…
Stubb on hyvin huolissaan siitä, että syttynyt uusi sota merkitsee Yhdysvaltain kiinnostuksen painopisteen siirtymistä pois Ukrainasta ja sen sodassa tarvitsemien resurssien keskittämistä Lähi-itään.
Stubbin mielestä Ukrainan tukemista ei missään tapauksessa pitäisi juuri nyt lopettaa, koska viimeisten kolmen kuukauden aikana Ukraina on hänen mielestään ollut voitollinen. Venäjä on viime aikaisissa taisteluissa menettänyt yli 90 000 sotilasta, ja Ukraina vain murto-osan tästä. Tapansa mukaan Stubb levittää tuulesta temmattuja lukuja, joita vähänkään sotaa seuranneet asiantuntijat eivät ota vakavasti.
Stubb valmis tukemaan Yhdysvaltain ja Israelin hyökkäystä, jos Yhdysvallat lisäisi tukeaan ”meidän sodallemme”
Puheessaan Kansainvälisten asioiden kuninkaallisessa instituutissa Lontoossa 18.3.2026 Stubb ehdotti, että Eurooppa voisi tukea Trumpia ja Yhdysvaltoja Lähi-idässä, jos Trump suostuisi lisäämään tukeaan Ukrainan sodalle. Suomen presidentti on siis valmis viemään Suomenkin mukaan laittomaan hyökkäyssotaan Yhdysvaltain ja Israelin tueksi – jos ”meidän oma sotamme” saa lisää resursseja. Stubb on valmis kaupankäyntiin edistääkseen ”omaa sotaamme”.
Suomen presidentti tukee Trumpia ja varoo sanomasta mitään, mikä voisi ärsyttää tätä. Samalla Stubb liioittelee Ukrainan ”sotamenestystä” tavalla, jota monet sotatutkijat ovat julkisestikin arvostelleet. Hän antaa Ukrainan sotatilanteesta kuvan, joka ei vastaa todellisuutta. Stubb esittää omat toiveensa jo toteutuneina.
Stubb kertoi myöhään perjantai-iltana, että Suomi on liittynyt yhteislausumaan, joka koskee Persianlahtea ja erityisesti Hormuzinsalmen tilannetta. ”Lausumassa mukana olevat maat ilmaisevat valmiutensa tukea pyrkimyksiä turvallisen kauttakulun mahdollistamiseksi Hormuzinsalmessa”, totesi Subb.
Yhteislausuman ensimmäiset allekirjoittajat olivat Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Hollanti ja Japani. Myöhemmin lausuman ueksi tulivat myös Kanada, Etelä-Korea, Uusi-Seelanti, Tanska, Latvia, Slovenia, Viro, Norja, Ruotsi, Tshekki, Romania, Bahrain ja Liettua.
Stubbin puheet selventävät hyvin hänen arvopohjaista realismiaan. Se perustuu perustuu kahdelle arvolle: Ensinnäkin Yhdysvallat on aina oikeassa, teki se mitä hyvänsä. Ja toiseksi, Trump on pidettävä hyvällä mielellä.
1 kommentti julkaisuun “Stubb huolestunut – Trump ei saa riittävästi tukea”
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.
Mihinkähän virkaan on Stubbilla tähtäys? USAhan ei pääse. Suomeen ei enää pääse. Jäljelle jää joko Nato tai joku EUn huippuvirka. On melkoinen sattuma, että on niin paljon pöljiä kusipäitä Euroopan valtioiden johdossa. Mutta onneksi ei ihan kaikissa maissa.